Yksi uusi koronakuolema Oulussa

Positiivisten testitulosten määrä on laskenut Oulussa.

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Maanantaihin kello 15 mennessä oli todettu viisi uutta koronatartuntaa Oulussa. Viikonlopun vähäisempi testaaminen voi vaikuttaa tartuntojen määrään. Tartuntojen lähteet ovat uusissa todetuissa tartunnoissa pääosin hyvin tiedossa.

Positiivisten näytteiden osuus laski viime viikolla oululaisista otetuissa näytteissä. Osuuden pieneneminen kuvastaa tilanteen rauhoittumista Oulussa.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa vähemmän kuin viisi henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa on myös hoidossa alle viisi koronapotilasta.

Lievillä oireilla testeihin

Testaus toimii sujuvasti ajanvarauksella Oulussa. Lievilläkin oireilla tulee aina hakeutua testiin. Testiin mennessä ja sieltä palattaessa tulee käyttää kasvomaskia ja koronatestin tulokset täytyy odottaa kotona. 

Oulun kaupungin näytteenottopaikat sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä, Oritkarin drive-in-testauspisteellä ja koronavastaanotoilla. Lisäksi näytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla sekä työterveyshuolloissa.

Oulun kaupungin alueella 3.12.2020 saakka voimassa olevat suositukset

  • Suu-nenäsuojainten käyttöä suositellaan julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Suositus koskee yli 15-vuotiaita. Suositus ei koske yläkouluja eikä toisen asteen oppilaitoksia.
  • yli 20 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi.
  • Ryhmämuotoiseen harrastamisessa suositellaan noudatettavan tarkennettuja turvallisuusohjeita.
  • Suositellaan välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle. Näitä ovat esimerkiksi yleisötapahtumat ja harrastustoiminta.

Ajankohtaista koronatietoa ja ajanvarausohjeet löytyvät kaupungin verkkosivuilta www.ouka.fi/korona

 

Lue myös