Tärpit torstaiseen Taiteiden yöhön – tarjolla tapahtumia ympäri Oulun

Taidetta tapahtuu 17. elokuuta ympäri kaupunkia, muun muassa Tähtitornin kahvilassa, Valveella, Oulun teatterissa, Rotuaarin lavalla ja Otto Karhin puistossa. Kuva: Mun Oulu

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Mun Oulu kokosi tärppejä erityisesti iltapäivältä, sillä suurin osa tapahtumista järjestetään kello 17.00 jälkeen.

Suurimpaan osaan tapahtumista on vapaa pääsy. Tässä vielä linkki kaikkiin Taiteiden Yön tapahtumiin ja aikatauluihin. Viime hetken muutokset ovat mahdollisia.

KELLO 13.00

Otto Karhin puisto: Paidan elämää

Viime kesän paitapyykki on kuivunut. Kierrätyksen hengessä on tilkuteltu paitoja uuteen elämään, sillä miesten paidat ovat usein varsin laadukkaista materiaaleista tehtyjä. Paitoihin liittyviä muistoja voi säilyttää vaikka tilkkupeiton muodossa.

KELLO 13.30

Valveen kahvila: Muotokuvamalliksi!

Taiteilija Saara Holappa piirtää vapaaehtoisista malleista noin 10–15 minuutin muotokuvia! Hinta 8 euroa muotokuva. Maksaa voi käteisellä tai Mobilepaylla. Myytävänä on myös Saaran kuvittamia postikortteja.

KELLO 14

Jenni Kinnusen Paperin työt -installaatio tutkii metsä- ja paperiteollisuuden perintöä. Sijainti: Vanhan villatehtaan vessa, Pikisaarentie 17, Oulu.

KELLO 14.15

Lääninhallitustalo: Opastettu kierros 1

Opastettu tila- ja taidekierros sekä pianomusiikkia. Opastamassa arkkitehti Weikko Kotila ja amanuenssi Katariina Kemppainen Oulun taidemuseosta, pianossa Ville Gröndahl. Opastettu kierros 2 kello 16.30.

KELLO 15

Oulun teatteri: puvuston kirpputori

Kirpputorilla on myynnissä Oulun teatterin menneiden produktioiden vaatteita ja asusteita. Tule ja osta parhaat päältä! Maksu ainoastaan kortilla ja otathan oman kassin mukaan ostoksia varten.

KELLO 16

Asemakatu 12: Avoimet ovet

Queen Art, Kirsi-Maria Perkkiö ja Tekstiiliverstas avaavat ovensa. Tiloissa voi tutustua maalaustaiteeseen ja tekstiilien tekemiseen kangaspuilla. Asemakatu 12:n pihamiljöö on lumoava. Kulku sisäpihan kautta.

KELLO 17

Elokuvateatteri Studio: Lasten lyhytelokuvanäytös

Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali näyttää ikivihreitä lasten lyhytelokuvia Taiteiden Yössä! Näytös alkaa klo 17:00 elokuvateatteri Studiossa, kulttuuritalo Valveella. Tarkka ohjelmisto on yllätys, mutta kaikki elokuvat heijastuvat valkokankaalle 16 mm filmikeloilta. Näytöksen suositusikä: yli 5-vuotiaille. Kesto max. 50 min. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Paikalla on myös pörröinen festivaalimaskotti Vilkku.

KELLO 17.30

Muusat Valveella

Ensimmäisenä teoksestaan kertoo viestinnän ammattilainen Eila Vähäkuopus. Kello 18 Mikko With ja Mikko Koiranen. Kello 18.30 Arto Annala ja Eija Järvelä. Kello 19 Henna Saarenketo. Kello 19.30 Silja Kejonen.

KELLO 18

Pekurin kulma: SwingO-katutanssit Taiteiden Yössä

SwingO ry järjestää kaikille avoimet katutanssit Oulun Taiteiden Yössä torstaina. Luvassa letkeää lindy hop -tanssia hyvässä seurassa. SwingOn tavoitteena on ylläpitää ja kasvattaa swingtanssikulttuuria ja harrastusmahdollisuuksia Oulussa. Yhdistyksen toimintaan kuuluu lindy hop -kurssien järjestäminen syys- ja kevätkausilla sekä tanssien ja tapahtumien järjestäminen ympäri vuoden.

KELL0 18.15

Tähtitorni: The Southgates

Brittipopin uuden aallon lipunkantaja Oulusta. Osa Tähtitornin Kulttuurikerrostumia -tapahtumaa.

KELLO 19

Ainolan puiston huvimaja: Runomuotokuvia

Tule runomuotokuvaan. Runomuotokuvatessa toiseen ihmiseen kohdistuva katse on utelias ja lempeä. Se ei arvioi eikä yritä painaa mieleen, vaan havaitsee vilpittömästi. Niiden havaintojen pohjalta muotoutuu runo. Muutamia minuutteja ja runomuotokuva antaa erityisen kokemuksen kuvattavalle ja kuvaajalle. Runomuotokuvassa ihminen tulee kohdatuksi aina itsenään. Runomuotokuvan kirjottaa sanataiteilija ja Veeran Verstaan sanataideohjaaja Merituulia Aalto.

KELLO 19

Rotuaarin lava: KatKu ry

Korttelihaipakan ohjelmistoa. KatKu ry esiintyy. UG Moves Trouble dance crew -tanssiesitys. Katku ry on vuonna 2017 perustettu yhdistys, joka toimii monipuolisesti katukulttuurin parissa Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

KELLO 20

Mannerheiminpuisto: Itämainen Taiteiden Yö

Yasmine ry:n Itämainen Taiteiden Yö jatkuu tanssiesityksillä Rotuaarilla. Tervetuloa nauttimaan taidokkaista esityksistä ja tanssin ilosta.

KELLO 20

45 Special: Finn Floyd plays Pink Floyd!

Taiteiden yön ilmaiskeikalla Nelivitosessa Finn Floyd. Se on oululainen yhdeksänhenkinen tribuuttibändi, joka on erikoistunut Pink Floyd -musiikin esittämiseen. Aiheeseen perusteellisesti ja pieteetillä paneutuneella isolla kokoonpanolla soivatkin PF-klassikkobiisit erityisen hienosti; Finn Floydilla on joissakin kappaleissa jopa viisi laulajaa. Ja totta kai vahva instrumentaalivoima: kolme kitaristia, kosketinsoittaja, saksofonisti, basisti ja rumpali, joilla kaikilla vuosikymmenien kokemus alalta.

KELLO 21

Tuomiokirkko: Taiteiden Yön kirkkokonsertti

Konsertissa esiintyvät: András Somos (Unkari) huilu, Madetoja-jousikvartetti, Péter Marosvári, urut, johtaa Johanna Leponiemi. Konserttiin on vapaa pääsy.

KELLO 21.30

Helemen trubaduuri-iltama

Illan aloittaa klubi-isäntä Kaiho-Kemmy. Harvakseltaan, milteipä koskaan keikkaileva Kaiho-Kemmy on bluesvivahteisine itkuvirsineen masentamassa itsensä, mutta ilahduttavassa kömpelöillä välispiikeillään yleisönsä. Illan pääesintyjä Antti Viitala siteeraa itseään seuraavasti: ”Antti Viitala soolona. Luvassa lähinnä omaa, mutta myös kollegoiden tuotantoa fiiliksen mukaan. Mulla on vihdoin uus nailonkielinen kitara, jolla aion soittaa. Ääntä en ole vaihtanut, no need.”

KELLO 22

Hupisaarten kesäteatteri: Oulu Sinfonia Open – Jesus’ Blood Never Failed Me Yet

Oulu Sinfonian ilta päättyy kokeellisen musiikin pioneerin Gavin Bryarsin kulttiklassikkoon vuodelta 1971. Jesus’ Blood Never Failed Me Yet on ainutlaatuinen kokonaisuus kantaaottavaa ja tuudittavaa musikkia. Kodittoman miehen laulua hitaiden orkesterisointujen päälle luuppaava gospel antaa äänen vähäosaisille, unohdetuille ja hiljaisille. Kesto noin 40 min, ei väliaikaa.

KELLO 23

Tähtitorni: Rommakko

Rommakko on Oulusta kotoisin oleva folkyhtye. Bändi esittää lauluja joissa on kuultavissa kaikuja kansanmusiikista, Välimerellisistä tunnelmista, vähän rockista kuin myös vanhasta laulelmaperinteestä. Setistä löytyy myös lauluja jotka hakevat kertomuksissaan näkökulmaa kaupungin elämänmenoon ja menneisyyteen, välillä tunnelmoivin ja välillä myös hiukan tummemmin sävyin. Osa Tähtitornin Kulttuurikerrostumia -tapahtumaa.