Mikko Salmi: Kamelin korkuiset kirjaimet
Kirjoittaja on Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.
Kaksi turbaanipäistä miestä kävelevät käsi kädessä Dubai Expo 2020 portista sisään. Tunnelma on vähintäänkin kansainvälinen jopa multiuskonnollinen. Yli 190 maata on tullut ökyrikkauksistaan tunnettuun Arabiemiraatteihin esittelemään oman maansa erityisluonnetta. Ihmisvilinässä sekoittuvat kaikki maailman kielet. Tunne on kuin Baabelin tornin juurella tai viimeisellä tuomiolla.
Näyttely on täynnä viimeisintä teknologiaa; Tampereen Nokia-areenan näyttö on vaatimaton ripustus maailmannäyttelyn silmille syöksyvien lediseinien rinnalla. Maailma on todellakin kylässä Dubaissa. Ja muiden mukana myös pieni ja sympaattinen Suomi. Vähän kuin se lettipäinen ja osaava tyttö rippikoulun ensimmäisessä tapaamisessa.
Dubain maailmannäyttelyn Suomi-paviljongissa oli perjantaina 18. maaliskuuta Oulu-päivä. Pyrimme monin eri tavoin vastaamaan kysymykseen, mitä lisäarvoa Oulu tuo maailmalle? Mitä eväitä me Pohjoisen ihmiset tuomme yhteiseen jaettavaan pöytään?
”Ilman suvaitsevaisuutta ja yhteistyötä maa olisi jo ajat sitten ajautunut syvään epäluottamukseen ja väkivaltaan.”
Aloitimme kertomalla teknologisesta erityisosaamisestamme. Toistimme alkuun tärkeän faktan: Joka päivä kolme miljardia ihmistä käyttää Oulussa kehitettyä langatonta teknologiaa. Se on muuten iso luku.
Professori Ari Pouttu jatkoi 6G-teknologian esittelyllä. Mistä siinä on kysymys? Pääsääntöisesti kyse on huikeasti kasvavasta tietoliikenteen nopeudesta. Kun 5G linkittää esineet toisiinsa, 6G yhdistää ihmiset. Tulevaisuudessa meistä ihmisistä tulee entistä enemmän sähköteknologian jatkeita. Ei mene kuin ehkä 10 vuotta, niin voimme osallistua kokouksiin ja seminaareihin ympäri maailman hologrammien välityksellä. Melkoinen ilmastoteko sanoisin.
Toinen erityinen vientituotteemme on koulutus. Iltapäivän sessiossa kansainvälisen koulutuksen asiantuntijamme Laura Ritola demonstroi meille osallistavaa oppimista sekä laadukasta koulutuspolkuamme. (Minäkin jouduin jopa konttaamaan roskarobottia rakennettaessa!) Olemme oivaltaneet, ettei pieni maamme voi nousta merkittäväksi kansainväliseksi tekijäksi ilman laadukasta ja tasa-arvoista koulutusta.
Oulu-päivän jälkeen suuntasin Abu Dhabiin, joka on yhtä kaukana Dubaista kuin Ylikiimingin Nuoritta Oulun keskustasta. Vierailimme Sheikki Zayedin moskeijassa, joka on yksi islamilaisen maailman suurimmista. Jotain käsitystä moskeijan mittasuhteista antaa se, että yhtä aikaa pääsaliin mahtuu 50 000 rukoilijaa. Salin matto on käsinkudottu ja painaa 3500 kiloa. Siitä sitten vaan Tuiran rantaan mattopyykille!
Silti vaikuttavinta oli nähdä moskeijan aulassa suuri kyltti Tolerance. Suvaitsevaisuus. Kun kysyin oppaaltamme kyltin merkitystä, hän sanoi: ”Arabiemiraattien menestyksen taustalla on ymmärrys siitä, että me ihmiset tarvitsemme toisiamme kielestämme, kulttuuristamme ja uskonnostamme riippumatta. Ilman suvaitsevaisuutta ja yhteistyötä maa olisi jo ajat sitten ajautunut syvään epäluottamukseen ja väkivaltaan.”
Emiraateissa ja Suomessa on yllättävästi paljonkin yhteistä. Olemme molemmat maailman turvallisimpia maita. Rakennamme luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa ja toivotamme ihmiset tervetulleiksi maahamme. Hienoja arvoja ja päämääriä.
Niin mitä erityistä sitten Oulu voisi antaa maailmankaikkeudelle? Langattoman teknologian ja koulutuksen lisäksi voimme tuodaan maailmaan rauhaa. Voimme kutsua ihmiset rauhoittumaan puhtaan luonnon keskelle. Voimme luoda kulttuuria, joka yhdistää uudella ja syvemmällä tavalla ihmiset.
Voisimme myös alkaa puhua uudenlaisesta tavasta hahmottaa elämän tarkoitus. Olennaista on auttaa jokaista ihmistä kasvamaan ja elämään todeksi oma potentiaalinsa, joka vie lähemmäs toista ihmistä. Uuden maailman ydinarvo voisi olla coexistence, yhteenkuuluvuus, joka pitäisi kirjoittaa kamelin korkuisin kirjaimin jokaisen pyhäkön seinään sekä jokaisen diktaattorin aivokuoreen. Näin Itämaan tietäjien rinnalle kasvaa Pohjolan tietäjät, jotka väsymättä julistavat rauhan sanomaa: Make Air Not War.