Liisa Jurmu: Meidän, teidän vai kaikkien sote-uudistus?

Julkista hallintoa on pyritty viime vuosikymmeninä uudistamaan aktiivisesti erilaisten rakenteellisten uudistusten avulla. Osa uudistuksista on kansallisesti johdettuja laajoja reformeja, osa paikallisesti ja alueellisesti syntyviä ja toteutettavia uudistusprosesseja. Rakenteellisia reformeja tarvitaan, ja ne luovat perustan julkisen sektorin uudistumiselle. Uskallan kuitenkin väittää, että rakenteiden muuttaminen ei aidon uudistumisen toteutumiseksi riitä. Avainasia muutosten aikaansaamisessa piilee toimintakulttuurin uudistamisessa. Siinä, että aletaan tehdä asiat jokapäiväisessä työssä uudella tavalla, oli rakenne mikä hyvänsä.

Tutkimusten mukaan uudistumisessa olennaista on paikallisista lähtökohdista ja alueiden erityispiirteistä rakentuva uudistamistyö, aidosti aluelähtöinen kehittäminen. Tämän uudistamistyön keskiössä ovat alueen eri toimijat ja toimijoiden välinen yhteistyö. On tärkeää hyödyntää paikallistason viranhaltijoiden, erilaisissa tehtävissä toimivien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden lisäksi myös muun muassa asukkaiden, järjestöjen ja yritysten asiantuntijuutta. Tämä edellyttää uudenlaista osaamista johtajilta ja uudistamisprosesseissa erilaisissa tehtävissä toimivilta henkilöiltä. 

Paikka yhteistyölle löytyy turhan usein vasta siinä vaiheessa, kun valmistelu on jo pitkälle edennyt.

Kun uudistamisprosessi on aidosti yhteinen, ovat eri tahot mukana ideointi- ja valmisteluvaiheista käytännön toteutukseen ja arviointiin. Uudet toimintatavat syntyvät näin ollen yhteisen työskentelyn tuloksena, erilaisten näkökulmien ja asiantuntijuuksien yhdistyessä. Uusien innovaatioiden tunnistetaan saavan usein alkunsa juuri toimintojen yhdyspinnoilla. Tämä on tullut todistetuksi niissä useissa työpajoissa, joihin olen saanut osallistua eri alojen asiantuntijoiden kanssa yhteistä teemaa pohtien.

Julkisella sektorilla on perinteisesti hyödynnetty hallinnon sisäistä asiantuntijuutta. Yhteistyötä eri sektorien toimijoiden kanssa tehdään tänä päivänä aiempaa enemmän, mutta yhteistyö organisoituu edelleen usein kuulemisina, lausuntopyyntöinä ja esimerkiksi palautekyselyjen muodossa. Paikka yhteistyölle löytyy turhan usein vasta siinä vaiheessa, kun valmistelu on jo pitkälle edennyt. Puheissa tämä kuuluu osallistamisena ja muiden mukaan ottamisena ”meidän” kehittämiseen.

Julkisella sektorilla tarvitaan rakenteita ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat eri toimijoiden välisen vuorovaikutuksen. Lisäksi tarvitaan uudenlaista dialogista toimintakulttuuria, jossa kehittämisen keskiössä ovat paitsi viranhaltijat ja luottamushenkilöt, myös asukkaat, yrittäjät sekä järjestöjen työntekijät ja vapaaehtoiset. Dialogisuus näkyy tasavertaisena keskusteluna: pelkän kuulemisen sijaan eri toimijoiden näkökulmien kuunteluna, haluna ja tavoitteena ymmärtää erilaisia ajattelutapoja sekä yhteisten ratkaisujen etsimisenä.  

Rakennamme parhaillaan pohjaa Pohjois-Pohjanmaan yhteiselle sosiaali- ja terveyspalvelujen strategialle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olemme valmistelleet sote-palvelustrategiaa maakunnan eri alueilla yhdessä eri toimijoiden kanssa. Olemme tavanneet kuntien nuorisovaltuustojen nuoria sekä vanhus- ja vammaisneuvostojen jäseniä ja vierailleet kuntien ja kuntayhtymien toimielimissä ja johtoryhmissä sekä järjestäneet työpajoja järjestöille.

Olemme perustaneet yrittäjien sparrausverkoston ja käyneet keskustelua henkilöstöjärjestöjen kanssa. Lisäksi olemme toteuttaneet ja toteutamme kyselyjä kumppaneille, asukkaille ja henkilöstölle. Yhteistyön tekeminen kehittyy koko ajan, esille tulevien ideoiden ja tarpeiden mukaisesti.

Kevään päätteeksi meillä on laaja aineisto asukkaiden tarpeista, maakunnan eri alueiden erityispiirteistä sekä kumppanien näkemyksistä. Tämä aineisto – siis eri toimijoiden vaikuttava osallisuus – luo pohjaa sosiaali- ja terveydenhuollon pitkän aikavälin tavoitteiden määrittelylle Pohjois-Pohjanmaalla.