Lea Ansamaa: Kun kaikki söisivät pelkän pillerin – miten erilainen maailma olisikaan

Tarpeeksi kauan kun autossa istuu, alkavat keskustelut rönsytä mielenkiintoisiin suuntiin. Viimeksi kun reissasimme asuntoautollamme, olimme jokseenkin kyllästyneitä ruuanlaittoon. Siitä lähti ajatusleikki, joka polveili yhtä mutkalle kuin mitä tie meitä Puolangalla vei. Mitä, jos olisi mahdollista elää vain yhdellä ruoka- ja juomapillerillä päivässä?

Ensinnäkin säästyisi valtavasti aikaa. Ruuanlaittoon, kaupassakäyntiin ja syömiseen menee suunnilleen yhdeksän tuntia viikossa. Sen ajan voisi käyttää johonkin muuhun, vaikkapa kirjan lukemiseen tai vaatteiden ompelemiseen. Työaika lyhenisi vähintään molemmista päistä, kun lounastuntia ja kahvitaukoja ei tarvittaisi. Kiireisten vanhempien ei tarvitsisi juosta hellan ääreen saman tien kun pääsisivät töistä kotiin, sillä lapsia ei tarvitsisi enää ruokkia.

Kotona ei tarvittaisi enää keittiöitä eikä ruokailutiloja. Keittiön kaapit ja kodinkoneet voisi purkaa, joten keittiöistä voisi remontoida toisen olohuoneen tai harrastetilan. Kotona ei tarvittaisi myöskään niin paljon vesijohtoja eikä viemäreitä, sillä oletan, että koska emme enää söisi, emme tarvitsisi vessaakaan. Vedenpuhdistus helpottaisi ja vedenkulutus laskisi radikaalisti. Emme tarvitsisi kaappitilaa astioille, pöytäliinoille, pöytäkoristeille, kattiloille, tarjoiluastioille, kakkulautasille, ottimille, mausteille, pannunalusille tai leivinpapereille.

Maailman nälänhätä olisi ohi ja ihmisten tasa-arvo lisääntyisi, sillä tämä kuvitteellinen pilleri olisi tietysti ilmainen.

Maailman kaikki ravintolat, kakkukahvilat, jätskibaarit ja hampurilaisketjut häviäisivät, ja miljoonia kokkeja, tarjoilijoita ja siivoojia jäisi työttömäksi. Ei tarvittaisi myöskään kodinkonetehtaiden työntekijöitä, hygieniaa valvovia viranomaisia, kokkikirjailijoita tai astiapesukoneen korjaajia. Mitä ostaisimme enää Ikeasta? Kaupunkeihin ja marketteihin vapautuisi valtavasti lisää liiketiloja.

Maatalous häviäisi maailmasta, joten samalla häviäisivät myös tuotantoeläimet – vain hevosia näkyisi laitumilla. Ei tarvittaisi traktoreita, viljapeltoja, rehun säilyttämistä, mansikanpoimijoita, sähköaitoja, perunalaatikoita, kylmätiloja tai maataloustukia. Kukaan ei enää harrastaisi marjastusta ja metsästystä.

Ruokaa ei enää kuljetettaisi mihinkään. Maitorekat eivät ajelisi, mutta eipä kuljetettaisi pakastelihaa mantereelta toisellekaan. Sademetsät säästyisivät, valtaisivat vallattua tilaansa takaisin. Samoin tekisi suomalainen metsä. Kuntta laajenisi peittämään vanhat pellot ja laitumet. Kaikki epäoikeudenmukaisuus ruuantuotannossa loppuisi, ja suklaan, kahvin ja teen valtavat tuotannot lakkaisivat. Maailman nälänhätä olisi ohi ja ihmisten tasa-arvo lisääntyisi, sillä tämä kuvitteellinen pilleri olisi tietysti ilmainen. Ja jos pilleri olisi vielä terveellinen, loppuisivat maailmasta myös epäterveellisen ruuan ja alkoholinkäytön tuomat terveyshaitat. Kaikki porskuttelisivat eteenpäin mahtavalla energialla ja vähemmillä lääkärikäynneillä.

Juhlat muuttuisivat. Häissä ei leikattaisi hääkakkua, jouluna ei syötäisi kinkkua ja riisipuuroa, vappuna ei paistettaisi munkkeja, juhannuksena ei grillattaisi. Ei olisi enää jätskiä koulujen päättäjäispäivänä, syntymäpäiväkakkuja, elokuvakarkkeja, pitsaperjantaita, hellepäivän mehujäätä, pääsiäismunien piilotusta tai joulumarmeladia. Puheenaiheetkin vähenisivät, kun ei tarvitsisi inttää, pitääkö rössypotusta ja tuleeko laskiaispullaan mantelia vai hilloa.

Mutta eipä sitten olisi ystävien kanssa lounastamista tai pikkulapsen ensimmäistä jäätelölusikallista. Kukaan ei kosisi ketään kynttiläillallisella tai paistaisi savukalaa mökillä. Sienestäjien riemu löydöistä loppuisi, ja tyhjältä torilta ei voisi ostaa kirsikoita. Italian-matkalla ei maisteltaisi gelatoa.

Iso osa ihmisenä olemista lakkaisi, ja ruuan ja juoman tuomaa mittaamatonta iloa ei kokisi kukaan. Elämässä olisi kyllä tilaa ja aikaa, mutta ei entisenlaista sisältöä.

Havahduimme ajatuksistamme, kun olimme perillä. Laitoimme iloisina asuntoauton kaasuhellan päälle ja paistinpannun siihen päälle. Paistetun lohen ja tumman suklaan jälkeen emme enää haaveilleet mokomasta pilleristä.