Laskiaisen lukuisat tapahtumat ympäri Oulua tukevat Yhteisvastuukeräystä

Jo keskiajalla oli tapana, että katuvat ottivat kirkoissa tuhkalla piirretyn ristinmerkin otsaansa. Perinnettä jatketaan paikoin yhä edelleen. Kuva: Sanna Krook

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Laskiaissunnuntaita seuraavana keskiviikkona vietetään tuhkakeskiviikkoa, josta alkava 40 arkipäivän paastonaika kestää pääsiäissunnuntaihin. Se merkitsee kristillisessä perinteessä pääsiäistä edeltävän paastonajan alkamista.

Päivä on saanut nimensä tuhkan sirottelemisesta pään päälle, mikä on katumuksen ja parannuksen vertauskuva. Jo keskiajalla oli tapana, että katuvat ottivat kirkoissa otsaansa tuhkalla piirretyn ristinmerkin katumuksensa näkyväksi merkiksi. Tämä perinne on alkanut yleistyä viime vuosina uudelleen.  

Oulussakin tuhkakeskiviikon jumalanpalveluksiin osallistuvat voivat halutessaan ottaa tuhkamerkin otsaansa. Jumalanpalvelukset toimitetaan kello 18 Pyhän Tuomaan kirkossa ja kello 19 Karjasillan, Tuiran, Haukiputaan ja Oulunsalon kirkoissa sekä Oulun tuomiokirkossa.  

Lisäksi kello 18 Oulun tuomiokirkossa saa kantaesityksensä tanssitaiteilija Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindströmin katoavaisuutta kuvaava soolotanssiteos Tomusta taivaanrantaan. Teoksen visuaalisen ilmeen ja teknisen toteutuksen takana on vahvaa oululaista osaamista. Puvustuksesta vastaa Outi Räsänen ja visuaalisesta ilmeestä taiteellinen tuottaja Anne-Maria Haapala. Valo- ja äänisuunnittelu on Matti Niemen käsialaa. Esitykseen on vapaa pääsy, halutessaan voi ostaa 15 euron hintaisen käsiohjelman.   

Paasto kuuluu luterilaiseen perinteeseen, mutta se ei tarkoita pelkästään tietystä ruoasta pidättäytymistä. Paastonaika voikin olla esimerkiksi pyrkimys yksinkertaisempaan elämäntyyliin ja antaa mahdollisuuden myös hiljentymiseen.

Laskiaisena koko perheen tapahtumia

Oulun seurakunnat tarjoavat koko perheen toimintaa laskiaissunnuntaille tuomiokirkon ympäristössä, Karjasillan kirkolla ja leirikeskus Loistossa Haukiputaalla. Tapahtumien tuotto menee Yhteisvastuukeräykselle.

Tuomiokirkon kryptassa voi kello 10 alkavan messun jälkeen nauttia hernekeittolounaan ja laskiaispullia. Lisäksi kirkon pihalla kirkkotarhassa sekä läheisessä Franzenin puistossa on monenlaista toimintaa: pelejä, leikkejä ja poniajelua. Tuomiokirkossa voi välillä käydä kuuntelemassa musiikkiyhtye Kansanmussaajien esittämiä lastensävelmiä. Tapahtumassa on mukana myös Hyvän mielen talo.

Karjasillan kirkolla on kello 10 messun jälkeen toimintaa sekä kirkon sisällä että pihalla. Ulkona voi osallistua poniratsastukseen ja partiolaisten taitorataan. Myynnissä on muun muassa hernekeittoa, makkaraa ja laskiaispullia. Osa tuotosta menee partiotoimintaan.

Leirikeskus Loistossa järjestetään koko perheen ulkoilutapahtuma kello 12-15. Ohjelmassa on puuhaa lapsille ja kotahartaus kello 13. Tapahtumassa on myytävänä makkaraa ja laskiaispullia.

Laskiaistiistaina 1. maaliskuuta kello 12-13 on Oulunsalon seurakunnan toimitalolla myytävänä soppatykistä hernekeittoa ja laskiaispullia Yhteisvastuun hyväksi. Tilaukset tulee tehdä 25.2. mennessä Oulunsalon seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Myös Kiimingin seurakuntakeskuksesta voi ostaa hernekeittoa ja pullia laskiaistiistaina kello 16-18, ennakkotilaukset 23.2. mennessä, p. 040 528 1813. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria.

 

Lue myös