Ei pieni eikä suuri eli Oulu

Taloustutkimuksen imagotutkimuksessa jopa 16 prosenttia suomalaisista voisi ajatella muuttavansa Ouluun. Väestöön suhteutettuna se tarkoittaa 700 000 suomalaista. Kuvituskuva: Päivi Rücker

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Matka Jyväskylästä Ouluun on sen verran pitkä, että se aluksi epäilytti Iina Ludwigia. Omaksi onnekseen hän päätti kuitenkin ottaa riskin ja hakea kaupunkiin opiskelemaan välimatkasta huolimatta. Nyt Ludwigilla on takana ensimmäinen vuosi biokemian opintoja ja hän on ollut tyytyväinen päätökseensä.

”Olin vähän kotikeskeinen, mutta onneksi uskalsin viime hetkellä tehdä yllättävän liikkeen ja hakea Ouluun. Kaupunki oli minulle ihan tuntematon, mutta kaipasin muutosta elämääni ja ala oli kiinnostava”, Ludwig kertoo.

Oulu osoittautui jo pääsykoematkalla positiiviseksi yllätykseksi. Nallikari teki vaikutuksen ja herätti mielikuvan ulkomaista.

”Oulu on just sopivan kokoinen. Ei liian iso, mutta isompi kuin Jyväskylä. Täällä riittää tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia. Yliopistolla riittää opiskelijoita, joihin tutustua, ja kampus on sopivan poikkitieteellinen”, Ludwig sanoo.

Biokemian opiskelija Iina Ludwig on tykästynyt Ouluun ja siihen, että kaupungissa on opiskelijoille paljon tekemistä, kohtuulliset vuokrat ja tiet niin tasaisia. Se nimittäin tekee pyöräilystä kätevää. Kuva: Mikko Vähäniitty

Turvallinen paikka asua ja elää

Tuoreessa Taloustutkimuksen imagotutkimuksessa jopa 16 prosenttia suomalaisista voisi ajatella muuttavansa Ouluun. Väestöön suhteutettuna se tarkoittaa 700 000 suomalaista. Pohjoissuomalaisista 57 prosenttia voisi kuvitella muuttavansa Ouluun.

”Suomalaisista 18 prosenttia vaihtaa asuinpaikkaa vähintään melko varmasti viiden vuoden sisällä. Muuttotutkimusten perusteella voi sanoa, että yleensä syynä ovat opiskeluiden aloittaminen, työpaikka tai työelämän jälkeen paluu kotiseudulle tai lähemmäs lapsia”, tutkimuspäällikkö Timo Myllymäki Taloustutkimuksesta kertoo.

Tutkittuja kaupunkeja ja kuntia oli 61. Niiden joukossa Oulu sijoittui kahdeksanneksi parhaaksi asuinpaikaksi kokonaismielikuvan perusteella. Mielikuvat Oulusta ovat vahvimpia opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksissa sekä palveluissa.

”Mielenkiintoista on, että verrattuna yli 100 000 asukkaan kaupunkien keskiarvoihin nähdään Oulu mielikuvissa tätä isoa keskiarvokaupunkia useammin hyvänä kasvuympäristönä lapsille, turvallisena paikkana asua ja elää sekä viihtyisänä asuinympäristönä. Nämä ovat yleensä asioita, joissa pienet kaupungit menestyvät. Voitaneen sanoa, että Oulu nähdään suomalaisten mielikuvissa kokoaan pienempänä”, Myllymäki summaa.

Haussa lisää Oulun vahvuuksia

Oulu on siis pieni suuri kaupunki, jota ei helposti tunnisteta yli 200 000 asukkaan kaupungiksi. Tämä voidaan ottaa huomioon myös Oulun brändityössä.

”Nämä seikat ovat löytöjä tähän työhön. Oululaiset toki tietävät, mikä kaupungissa on parasta. Tulevaisuuden imagotyö tulee suunnata esimerkiksi opiskelemaan aikoville sekä työmahdollisuuksia hakeville”, Oulun kaupungin strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist sanoo.

Meneillään on niin kulttuuripääkaupunkihaku kuin kaupungin brändiuudistus. Molemmat voivat hyödyntää mielikuvamittauksen tuloksia. Brändiuudistustyöhön on verkossa käynnissä avoin tulevaisuuskysely, jossa pääsee kertomaan mielikuvistaan Oulusta ja oululaisuudesta. Vastausaikaa on heinäkuun loppuun asti. Vastanneiden kesken arvotaan Oura-hyvinvointisormus.

”Mielikuvatyössä on tärkeää, että osaamme paremmin kertoa nykyisille ja potentiaalisille uusille asukkaille Oulun vahvuuksista”, Kronqvist sanoo.

Oulu jää jonkun verran jälkeen muista suurista kaupungeista mielikuvissa työpaikka- ja kulttuuritarjonnassa. Iina Ludwig voisi hyvin kuvitella työskentelevänsä Oulussa opintojen jälkeen, jos täältä löytyisi sopiva työ.

”Kyllä tuleva työ sanelee aika paljon, mihin sitä asettuu. Tosin, voisin olla kiinnostunut tekemään osan opinnoista myös ulkomailla. Kaupungin puolesta voisin jäädä, jos saisin töitä”, Ludwig kertoo.

Kaupunkien imagotutkimus

Taloustutkimuksen oma valmistutkimus, joka toteutetaan joka toinen vuosi.

Tutkimuksessa mukana Suomen 20 000 asukkaan rajan ylittävät tai sitä lähestyvät kaupungit ja kunnat.

Tutkimuksessa on arvioitu 61 kaupunkia ja kuntaa. Vuoteen 2018 asti mukana oli 37 kaupunkia

Sähköinen kysely osana Suomi Tänään 1/2020 -tutkimusta

 

Oulun brändikysely löytyy osoitteesta: https://tulevaisuus.oulu.com

Lue myös