Tuiran lasten koulutietä palataan keskiviikkona aina vuoteen 1900 asti

Tuiran koulu edustaa uusgoottilaista tyyliä, jonka piirteitä ovat esimerkiksi rakennuksen julkisivun runsaat puuleikkaukset.

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Pia Kaitasuo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Arkkitehti Veli-Pekka Huhmo esitelmöi kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Koskitien koulurakennuksen vaiheista.

Talot kertovat -luentosarjassa tehdään keskiviikkona 1. lokakuuta lähempää tuttavuutta Tuiran lasten kouluhistoriaan, mikä sattuu sopivasti muistettaessa Oulussa 150 vuotta sitten alkanutta kansakouluopetusta. Oulujoen pohjoispuolella asuvien lasten ensimmäinen koulu, kaupungin viides kansakoulu valmistui Koskitielle vuonna 1900.

Koskitien varteen ei nyt kuitenkaan käydä, sillä puukoulu on tällä hetkellä osa Tuiran monitoimitalon työmaata.

Sen sijaan arkkitehti Veli-Pekka Huhmo avaa Tuiran puukoulun pitkää historiaa Merikosken koululla, Itäkangastie 9, kello 18 alkaen.

Huhmo tuntee Tuiran koulun kivijalasta kattoon oltuaan laatimassa sen rakennushistoriaselvitystä.

Vanha luokkahuoneen sisustus kiinteine puupulpetteineen.

Tuiran koululla on erityinen museoluokka muistuttamassa menneestä.

Huhmon luento osuu mielenkiintoiseen vaiheeseen Tuiran kouluhistoriaa.

Rakennusmestari J. W. Lillqvistin (1865–1941) suunnitteleman puukoulun kylkeen rakentui juuri peruskoulun alkamisen hetkelle elokuussa 1974 keltatiilinen koulu. Kaupunginarkkitehti Seppo Kanniaisen suunnittelema, aikansa pedagogista ihannetta täydentänyt rakennus raivasi tieltään aiemman, vuonna 1910 valmistuneen laajennuksen.

Nyt tuo pari koululaissukupolvea kaitsenut tila on vain muisto ja sen paikalle kohoaa puukoulun kolmas kumppani.

Monitoimitalo, johon sijoittuu yhtenäisperuskoulun lisäksi kirjasto ja nuorisopalvelut sekä myös Oulu-opiston toimintaa, valmistuu vuonna 2025.

Uudisrakennuksen juhlinnan rinnalla juhlii tuolloin 125 vuoden ikäänsä myös Lillqvistin luomus.

Lisää nykyoululaisillekin tuttuja rakennuksia suunnitelleesta rakennusmestari J. W. Lillqvististä pääsee kuulemaan keskiviikkona 16. lokakuuta kello 18 Oulun Historiaseuran tarjoamassa kaikille avoimessa tilaisuudessa. Oulu-opistolla järjestettävän luennon pitää Huhmon kollega, arkkitehti Jorma Teppo.

Vanhan koulurakennuksen sisäkäytävä, jonka molemmilla puolilla on ovia luokkahuoneisiin ja vasemmalla seinällä matala vitriinikaapisto, jonka päällä on täytettyjä lintuja.

Tuiran koulun käytävätilassa on näkyvissä oppimisen historiaa.

Fakta

Yleisöluentoja myös verkon välityksellä

  • Talot kertovat on tapahtumasarja, jossa esitellään oululaisille tuttuja rakennuksia.
  • Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
  • Esittelyt pohjautuvat talojen rakennushistorian selvittämiseen. Kaupunki teettää rakennushistoriaselvityksiä esimerkiksi silloin, kun rakennuksessa alkaa perusparannus. Näissä selvityksissä kerrotaan niin rakennuksen synnystä kuin sen arkkitehtuurista.
  • Talvikaudella 2024–2025 Talot kertovat -luentoja pidetään joka kuukausi.
  • Osana peruskoulujen 50-vuotisjuhlavuoden viettoa aiheena ovat oululaiset koulut ja niiden arkkitehtuuri aikakausittain.
  • Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. Linkki löytyy kaupungin verkkosivuilta osoitteesta ouka.fi/talotkertovat.