Opiskelijat viettävät Hurmosta Kuusisaaressa, baana suljettu perjantai-iltana

Hurmos kerää tuhansia opiskelijoita Kuusisaareen. Kuva vuoden 2022 tapahtumasta. Kuva: Iina Tauriainen

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kuusisaaren tapahtumapuistossa järjestetään perjantai-iltana korkeakouluopiskelijoiden lukukauden avajaistapahtuma Hurmos. Se vaikuttaa kävely- ja pyöräilyliikenteeseen Kuusisaaren ja Raatin alueella.

Raatin kautta kulkeva baana on suljettu perjantaina 13. syyskuuta kello 15–00, kun Kuusisaaren tapahtumapuistossa järjestetään Oulun korkeakoulujen yhteinen lukukauden avajaistapahtuma Hurmos.

Jalankulku- ja pyöräliikenne ohjataan kulkemaan vaihtoehtoista reittiä Merikosken siltojen kautta koko tapahtuman ajan.

Hurmos-tapahtumaan odotetaan osallistuvan noin 7000 opiskelijaa juhlimaan akateemisen lukuvuoden alkamista.

Tapahtuman pääesiintyjinä ovat tänä vuonna Isac Elliot, Etta ja Mouhous. Heidän lisäkseen Kuusisaaren lavalle nousee illan aikana opiskelijabändejä ja -artisteja, ja alueella on myös muuta oheisohjelmaa.

Tapahtuman järjestävät yhdessä Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY, Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O’Diako.