Miten meillä menee? Kenelle minä kelpaan? Oululaisnuoret pääsevät ääneen Ylen perjantaina striimaamassa tilaisuudessa

Yle haluaa edistää turvallista keskustelukulttuuria - Oulussa nuoret kertovat miten heillä menee. Heidän asioistaan päättävien aikuisten toivotaan antavan perjantaina vastauksia, jotka hälventävät nuorten huolia.

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Pia Kaitasuo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Opiskelijat OSAOlta ja Oulun Lyseon ja Raksilan lukioista kohtaavat asioistaan päättäviä aikuisia kaupungintalon juhlasalista taltioitavassa keskustelussa.

Ylen Hyvin sanottu -hanke rantautuu perjantaina 4. lokakuuta Ouluun.

Viisivuotinen hanke pyrkii vahvistamaan suomalaista keskustelukulttuuria ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä. Samalla hankkeen toivotaan kasvattavan suomalaisten ymmärrystä ja luottamusta toisiaan kohtaan.

Tämänvuotisen Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin Oulun-keskipisteenä ovat nuoret. Teemoina ovat Kenelle minä kelpaan? ja Miten nuorilla menee Oulussa?

Nuorten hyvinvoinnin lisäksi keskustellaan ystävyydestä, ihmissuhteista ja sosiaalisesta mediasta.

Vaaleanpunaiseen haalariin pukeutunut nuori, vaalea nainen seisoo kuvan keskellä katsoen kameraan.

Ylen Kioskin toimittaja-juontaja Essi Lamppu tunnetaan muun muassa omasta Suhde² -ohjelmastaan. Kuva: Viivi Huuska / Yle

Oulun lyseon ja Raksilan lukioiden sekä ammattiopisto Osaon nuoret haastavat Yle Kioskin toimittajan Essi Lampun vetämässä paneelikeskustelussa niin rehtoreitaan kuin Oulun kaupungin viranhaltijoita ja luottamushenkilöitäkin.

Paikalla kaupungintalolla on noin 200 nuorta. Tilaisuutta on mahdollisuus seurata striimin kautta Yle Areenassa kello 12–14. Tallenne on nähtävillä Yle Areenassa vuoden ajan.

OSAOn nuoret tuottivat keskustelua virittäviä videoita

Tapahtuman järjestelyt aloitettiin jo keväällä, jolloin Oulun kaupunki kutsui siihen mukaan kolme toisen asteen koulutusta antavaa oppilaitosta. Koulutuskuntayhtymä OSAOlta mukaan lähti Agentti023-hankkeen väki, joka pyysi kumppanikseen toisen oppilaitoksen hyvinvointihankkeen Mielen asiat tutuksi.

”Kehitämme OSAOn kulttuuri-ilmastonmuutosta, joten kutsu ja teemat sopivat meille loistavasti”, projektipäällikkö Laura Jokinen kertoo.

Hankkeessa tuodaan esiin OSAOlaisten osaamista erilaisten kulttuuritekojen ja -projektien kautta.

”Media-alan opiskelijat, panelistit, videolla esiintyneet nuoret sekä yleisö ovat olleen innoissaan siitä mahdollisuudesta, että nuorille on annettu tapahtuman kautta ääni.”
Laura Jokinen, OSAOn projektipäällikkö

Opiskelijoiden reaktioiden herättämisen virittämiseksi ideoitiin opiskelijavoimin toteutettavia videoita.

”OSAOn media-alalla on loistavaa osaamista videoiden tuottamiseen, joten otimme yhteyttä media-alaan ja käynnistimme yhteistyön. Hyvin sanottu -videotuotanto opinnollistettiin, eli media-alan opiskelijat tuottivat videot osana opintojaan. Neljä media-alan opiskelijaa ottivat opettajan johdolla tuotannon vastuulleen ja suunnittelimme yhdessä opiskelijoiden kanssa videoiden sisällön.”

Jokisen mukaan ideoita viilattiin vielä yhdessä Oulun kaupungin edustajien kanssa. Lopulta päädyttiin tuottamaan kolme lyhyttä videota tapahtuman paneelikeskustelujen tueksi.

”Opiskelijat suunnittelivat itse tarkemmin videon sisällön ja kuvauspaikat, jotta ne kertoivat varmasti oululaisen nuoren mielenmaisemasta. Videolla näkyy oululaisia nuoria, joita etsimme videoille verkostomme kautta.”

Jokinen korostaa, miten merkittävänä Oulun kaupungin ja Ylen yhteistyön luoma näkyvyys on niin itse tärkeälle ajankohtaiskeskustelulle kuin OSAOn nuorten osaamisellekin.

”Media-alan opiskelijat, panelistit, videolla esiintyneet nuoret sekä yleisö ovat olleen innoissaan siitä mahdollisuudesta, että nuorille on annettu tapahtuman kautta ääni.”