Ulkomaalaisten yrittäjyys on Oulussa monipuolista, kestävä kehitys ja artesaanialat vetävät

Alun perin hongkongilainen Emily Wong pyörittää artesaanikahvila Potnia Artisan Roasteria Myllyojan liikekeskuksessa. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Anneli Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Maahanmuuttajien yritys- ja työllisyysneuvonnan asiantuntija Viera Karam on puolentoista vuotta kohdannut noin 160 aloittavaa maahanmuuttajataustaista yrittäjää Business Oulussa.

Karam sanoo, että yleisen käsityksen mukaan Oulun ulkomaalaistaustaiset yrittäjät olisivat partureita tai ravintoloitsijoita. Se ei ole koko totuus.

“Hyvin monenlaisille toimialoille suuntaudutaan kuten ruoka- ja tuontialalle sekä artesaaniyrittäjyyteen. Viime aikoina koronan takia myös verkkokauppayrittäjyys on alkanut vetää”, sanoo Karam.

Ajan henkeen kuuluu myös yrittäjyys kestävän kehityksen alalla.

Markkinatutkimus kannattaa tehdä

Karamin mukaan yrittäjyyden sujuvuudelle on olennaista suomen kielen osaaminen. Pelkällä englannilla ei Oulun alueella pärjää.

”Oulu voi olla uudelle, ulkomaalaiselle yrittäjälle pienempi markkina kuin mihin hän on ehkä kotimaassaan tottunut”, Karam huomauttaa.

Hän kehottaakin aloittavaa yrittäjää tekemään markkinatutkimuksen. Se auttaa ymmärtämään asiakasta ja hänen kuluttajakäyttäytymistään.

Yrityksen rekisteröiminen vaatii myös erityistä tarkkuutta.

”Lisäksi pitää tuntea säännöt miten ulkomaalainen voi toimia yrittäjänä Suomessa. Esimerkiksi ulkomaalainen opiskelija, jolla on opintoihin perustuva oleskelulupa, voi toimia yrittäjänä 25 tuntia viikossa opiskeluaikanaan.”

Ulkomaalaistaustaisia yrittäjiä on Karamin mukaan helpottanut se, että starttirahaa voi nykyään hakea englanniksi.  

Asiakkaita ympäri maailmaa

Vuodessa Karamin luona pyörähtää noin 100 ulkomaalaista yrittäjyyttä harkitsevaa.

Karam itse on Ukrainasta, joten hänen suurin yksittäinen asiakasryhmänsä ovat venäjänkieliset. Heitä hänellä on noin 15 prosenttia asiakkuuksista. Lisäksi hän on asiantuntijana kohdannut arabian- ja englanninkielisiä tulevia yrittäjiä.   

Karam on auttanut yrittämisen alkuun Oulussa myös bangladeshilaisia, kiinalaisia ja japanilaisia. Asiakkaita on ollut myös Euroopan ja Latinalaisen Amerikan sekä Länsi-Afrikan maista tulleista.