Toppilan uusi kierrätyskeskus on pieni ja kodikas aarreaitta

Jaakko Tolonen esittelee tiettävästi Pohjois-Suomen suurinta DVD- ja Blu-ray-kokoelmaa, kaikkiaan noin 10 000 levyä. Liikkeessä esillä on 500–600 levyä ja varastotiloissa loput. Kuvat: Viivi Anttila

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Viivi Anttila

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Keväällä Koto-kierrätyskeskuksen Toppilaan perustaneet Ari Koski ja Jaakko Tolonen suunnittelevat jo yrityksen laajentamista Oulun keskustaan. Kodikkaaksi rakennetun kierrätyskeskuksen vetonaulana on muun muassa Pohjois-Suomen suurimmaksi sanottu DVD-kokoelma.

Toppilassa sijaitseva Koto on uudenlainen kierrätyskeskus. Perustajat Ari Koski ja Jaakko Tolonen kertovat, että tavaraa ostetaan paljon suoraan, mutta saadaan myös lahjoituksina sekä yrityskumppaneiden provisiokaupan kautta.

Valikoima on monipuolinen, ja tavaraa löytyy uusista ja käytetyistä vaatteista, laukuista, Muumi-mukeista, työkaluista ja sähkölaitteista aina polkupyöriin ja Pohjois-Suomen suurimpaan DVD-levykokoelmaan asti.

Koton avajaiset pidettiin 24. huhtikuuta tänä vuonna, joten kyseessä on tuore yritys. Kosken ja Tolosen lisäksi työsuhteessa on kaksi muutakin työntekijää. Kierrätyskeskuksen tunnelma on kotoisa, ja teema näkyy myös yrityksen nimessä. Lisäksi se on yhdistelmä perustajien sukunimien, Koski ja Tolonen, ensimmäisistä tavuista.

”Kierrätyskeskukset ovat yleensä isoja halleja, mutta tämä on tällainen pieni ja kodikas aarreaitta”, kertoo Tolonen. Tarkoituksena olikin luoda kodikas paikka, johon tekee mieli tulla aina uudestaan.

”Vakioasiakkaat pistäytyvät täällä usein paikan päällä”, lisää Koski.

Yrityksellä on kivijalkaliikkeen lisäksi heinäkuussa avattu verkkokauppa, jonne lisätään joka päivä uusia tuotteita. Kosken ja Tolosen tavoitteena onkin kasvattaa verkkokaupan valikoima tuhansiin tuotteisiin. Varastossa heiltä löytyy jo kolminkertainen määrä tuotteita myymälän valikoimaan suhteutettuna.

Yrittäjäkokemuksesta oli apua

Koskella ja Tolosella oli kokemusta yrittäjyydestä jo entuudestaan. Huhtikuussa 2021 he olivat perustaneet Livediili-nimisen verkkosivuston tori.fi:n kilpailijaksi. Uniikkina piirteenä oli muun muassa heti julkaisuvaiheessa toiminut vahva tunnistautuminen. Mukana yrityksessä oli 53 sijoittajaa, ja Koski ja Tolonen osallistuivat myös Diili-tv-ohjelmaan vain viikko sivuston julkaisun jälkeen.

”Livediiliä ei enää saada jaloille omin avuin, joten meillä on haussa joku, joka haluaisi ostaa sen ja rakentaa uudenlaisen konseptin valmiista, hyvästä pohjasta”, Koski selittää.

Kaksi miestä nurmikolla, keskellä yrityksen mainoslakana.

Ari Koski ja Jaakko Tolonen perustivat Koton huhtikuussa ja verkkokaupan heinäkuussa.

Koski ja Tolonen olisivat halunneet lisätä myytäviä tuotteita myös Livediiliin, mutta koska se ei onnistunut, ajankohtaiseksi tuli uuden yrityksen perustaminen. Perustamisvaihe oli aiemmin hankitun tiedon ja kokemuksen ansiosta helppo, ja Koto-kierrätyskeskus nousikin pystyyn nopeasti vain viikossa päätöksen tekemisestä. Idean taustalla oli havainto siitä, että ihmisillä on paljon tavaraa, jolle ei ole käyttöä tai jota ei ehditä myydä itse.

”Monille on helppo ratkaisu, että me haemme tavarat ilmaiseksi ja löydämme niille uuden elämän. Varastossa lojuessaan niiden arvo putoaa koko ajan. Tämän ajatuksen pohjalta aloimme miettimään uudenlaista kierrätyskeskusta”, Koski toteaa.

”Kävimme katsomassa perjantaina löytämämme vuokrattavan tilan heti seuraavana päivänä. Torstaina meillä oli pankkitili aukaistuna, osakeyhtiö perustettuna ja kaikki tarvittava valmiina sekä sijoittajat mukana. Tavaroita saimme alkuun tutuilta”, Tolonen kertoo.

Asiakaspalvelu avainasemassa

Kierrätyskeskuksen toiminta perustuu kiertotaloudelle. Suurin osa myytävistä tuotteista on ihmisiltä ylijäänyttä tavaraa. Lisäksi iso osa tilojen kalusteista on kierrätettyjä: esimerkiksi tiski ja hintalaput ovat kierrätysmateriaaleista, ylös rullattava aukiolokyltti taas itse tehty.

Koski ja Tolonen pystyvät myös toimimaan välittäjänä, mikäli tietävät jonkun tarvitsevan tiettyä tuotetta ja jonkun toisen myyvän sitä.

Nykyinen myymälä on ihan hyvällä sijainnilla, mutta seuraavan haluaisimme perustaa samalla konseptilla ja brändillä keskustan suunnalle.
Jaakko Tolonen

Lähitulevaisuuden tavoitteina heillä on laajentaa yritystoimintaa entisestään. Suunnitteilla on niin pihamyyntiä kuin uuden myymälän perustaminenkin.

”Olemme saaneet huomata, että tavaraa riittää. Tulemme parantamaan markkinointia sekä kylttejä ja opasteita, jotta ihmiset löytäisivät paremmin perille. Nykyinen myymälä on ihan hyvällä sijainnilla, mutta seuraavan haluaisimme perustaa samalla konseptilla ja brändillä keskustan suunnalle”, Tolonen sanoo.

Asiakaspalvelun laatu on molemmille yrittäjille tärkeää.

”Meillä asiakastyytyväisyys on ykkösprioriteetti. Tavoitteenamme on aina iloinen asiakas, ja hyvä asiakaspalvelu on yksi valteistamme. Olemme myös huomanneet puskaradion vaikutuksen: asiakaspalautteen perusteella meidät on löydetty joko sitä kautta kavereiden suosittelemana, sosiaalisessa mediassa tai ohi kulkiessa kylttien perusteella”, sanoo Koski.

Tavaraa kierrätyskeskuksessa.

Tavaroita löytyy suuria huonekaluja lukuun ottamatta lähes joka lähtöön.

Yrittäjyydessä Koskea ja Tolosta innostavat ideoiminen ja niiden toteuttaminen, itse tekeminen ja vapaus kokeilla uusia asioita. Heidän osaamisensa täydentää hyvin toisiaan: Koskella on hyvä matikkapää, ja hän hoitaa yrityksen sopimukset. Tolonen taas on esimerkiksi rakentanut yrityksen kotisivut ja some-tilin ja kehittää mielellään uusia asioita.

”Toki vapaus ja vastuu tuovat myös stressiä. Emme saaneet kierrätyskeskusta varten starttirahaa, koska meillä oli yhä Livediili, joten lähdimme liikkeelle ilman taloudellista tukiverkkoa”, Koski toteaa. Tolonen lisää, että yrittäjyyteen vaaditaan paljon rohkeutta.

”Ei ole takuuta, saammeko tarpeeksi asiakkaita tai tavaraa jatkossakin, vaan täytyy vain hypätä täysillä mukaan. Tässä saa kuitenkin tehdä niin paljon kuin haluaa, ja polte uusien juttujen toteuttamiseen ja yritystoiminnan kasvattamiseen on kova. Helppoa se ei kuitenkaan ole, vaan täytyy tehdä täysillä.”