Tie luovasta taiteilijasta yrittäjäksi käy verkostoitumisen kautta

Muun muassa Paratiisi-sarjan käsikirjoittajana tunnettu Matti Laine on yksi BusinessOulun pian alkavan sisältöliiketoimintavalmennuksen kouluttajista. Kuva: Ville Juurikkala

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Vepsä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Erilaisten sisältöjen kuluttaminen kasvaa ja uusi teknologia tarjoilee mahdollisuuksia luovien alojen yritysten kansainväliseen toimintaan ja näkyvyyden kasvattamiseen. BusinessOulu järjestää syksyn aikana työpajoja, joissa pohditaan, miten luovasta ideasta jalostetaan tuote ja siitä kestävää liiketoimintaa. Kouluttajana toimii muiden muassa Paratiisi-tv-sarjan käsikirjoittaja Matti Laine.

AV-tuotannot, musiikki, pelit ja teksti eri muodoissaan ovat syksyn Liiketoimintaa monistettavista sisällöistä -valmennuskokonaisuuden ytimessä. Aihetta tarkastellaan ensin sektoreittain, ja viidennellä kerralla paneudutaan siihen, miten ne toimivat yhdessä luoden uusia mahdollisuuksia.

Maksuttomaan valmennukseen voi osallistua matalalla kynnyksellä, sillä tavoitteena on ensisijaisesti luoda dialogia sekä mahdollisuus antaa ja saada palautetta.

”Tärkeintä on aina altistaa idea – puhua, pallotella ja ottaa palautetta vastaan”, sanoo ensimmäisen valmennussession kouluttaja Petri Kemppinen, jolla on yli 30 vuoden kokemus AV-alalla.

”Hyvän idean lisäksi tarvitaan liiketoimintaosaamista, kyky ottaa vastaan esimerkiksi taloudellista ja juridista apua yritystoiminnan kehittämisessä. Idea pitää osata kommunikoida rahoittajalle, jonka kysymyksiin on myös hyvä valmistautua ennakkoon”, hän painottaa.

Kirjoittajan brändäys lähtee aina sisällöstä – mitä kirjoitan ja kenelle. Ja miten paketoin idean niin, että se alkaa kiinnostaa.
Kirjailija ja käsikirjoittaja Matti Laine

Toisella tapaamiskerralla katsotaan sisältöliiketoimintaa kirjoittajan näkökulmasta. Kouluttajana toimivan kirjailija ja käsikirjoittaja Matti Laineen mukaan kirjoittajan työ ei ole muuttunut miksikään: siitä kaikki lähtee, oli formaatti lopulta mikä tahansa.

”Kirjoittajan brändäys puolestaan lähtee aina sisällöstä – mitä kirjoitan ja kenelle. Ja miten paketoin idean niin, että se alkaa kiinnostaa”, hän sanoo.

Viidestä työpajasta voi valita mieleisensä tai osallistua vaikka kaikkiin. Viimeinen työpaja, jossa tarkastellaan, miten eri sektorit voivat löytää kasvua yhteistyöstä, on kuitenkin kaikille osallistujille suositeltava.

Tapaamiset alkavat asiantuntijan alustuksella. Sen jälkeen on fasilitoitu työpaja, jossa käydään läpi osallistujien ideoita. Luvassa on siis oppimista, verkostoitumista ja oman liiketoiminnan kehittämistä skaalautuvan sisällön parissa.