Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys on jatkanut kasvuaan – myös työpaikkojen määrä laskussa

Eniten uusia työpaikkoja oli edelleen palvelu- ja myyntityöntekijöille sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille. Kuvituskuva: Mostphotos

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Myös lomautettujen määrä nousi maakunnassamme edelleen 2 400:lla ja kohdistui erityisesti rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmään. Avoimien työpaikkojen tarjonnassa oli nähtävissä laskua edellisvuoteen. Maaliskuussa ilmoitettiin avoimeksi kaikkiaan 6 500 uutta työpaikkaa, mikä on 1 700 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Maakunnan työttömyysaste oli maaliskuun lopussa 10,9 prosenttia ja koko maassa se oli 9,6 prosenttia. Maakunnan sisällä alhaisin työttömyysaste oli Limingassa, 6,4, ja korkein Vaalassa, 16,1. Oulussa työttömyysaste oli 12,2 prosenttia.

Pitkäaikaistyöttömiä vähemmän

Uusien työpaikkojen määrä oli vähentynyt useissa ammattiryhmässä. Maaliskuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna kaikkiaan 15 400 työpaikkaa, joista uusia avoimia työpaikkoja oli 6 500. Eniten uusia työpaikkoja oli palvelu- ja myyntityöntekijöille kuten lähihoitajat, myyjät, tarjoilijat, ravintola ja suurtaloustyöntekijät sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmälle, kuten rakennustyöntekijät, talonrakentajat, hitsaajat ja kaasuleikkaajat.

Pitkäaikaistyöttömyys on laskenut Pohjois-Pohjanmaalla jo vuoden ajan. Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli maaliskuussa 6 100, mikä oli 700 vähemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömistä naisia oli 37 prosenttia ja miehiä 63 prosenttia.

Naisten pitkäaikaistyöttömyys laski vuoden takaisesta 10,8 prosenttia ja miesten 10,7 prosenttia. Yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä on pysynyt pitkään lähes samalla tasolla ja maaliskuun lopussa heitä oli työttömänä 3 400.

Työllistettyjä enemmän

Työttömyys on kasvanut eniten 30–34-vuotiaiden ikäryhmässä ja kasvua vuoden takaiseen oli 22,1 prosenttia. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli maaliskuussa 3 000, mikä on 380 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista miehiä oli 12 900 ja naisia 7 800. Vuoden 2022 maaliskuusta miesten työttömyys on kasvanut 1 600:lla ja naisten työttömyys 580:llä.

Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste oli maaliskuun lopussa 26,8 prosenttia ja kaikkiaan 7 600 henkilöä oli rekisteröity työllistymistä edistävien palveluiden piiriin. Palveluissa olleista 40,2 prosenttia oli koulutuksessa: työvoimakoulutuksessa oli 1 550 opiskelijaa ja omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 490. Vuoden takaiseen verrattuna valmennuksissa olevien sekä työllistettyjen määrät kasvoivat. Omaehtoisesti opiskelevien sekä kuntouttavassa työtoiminnassa olevien määrät sen sijaan laskivat yli 700:lla.