Paikallisesta urheiluseurasta potkua työuralle – nyt haetaan uusille töille uusia tekijöitä

Maaria Tuisku tekee Haukiputaan Veikkojen historiikkia palkkatuella. Kuva: Popli

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry:n hallinnoimassa hankkeessa kehitetään ja tuetaan yhdistysten ja etenkin urheiluseurojen työllistämistoimintaa. Hankkeesta hyötyvät kaikki. Seurojen toiminta tehostuu ja ne pystyvät palvelemaan ympäristöään paremmin. Seuroihin työllistyneet taas saavat työtä ja arvokasta työkokemusta.

”Urheiluseuroissa on valtavasti työtehtäviä, joihin voitaisiin palkata työntekijöitä. Ongelmana on ollut se, ettei seuroissa välttämättä tiedetä, miten pitäisi toimia ja mitä kaikkea työllistäminen vaatii”, hankkeen vetäjä Eeva-Leena Ylimäki kertoo.

Seurassa työskentelyä kannattaa kokeilla

Maaria Tuisku kirjoittaa parhaillaan Haukiputaan Veikkojen seurahistoriikkia palkkatuella. Työ on opettanut paljon historiikin tekemisestä ja urheiluseuratoiminnasta.

”Kun mahdollisuus historiikin tekemiseen avautui, ajattelin että tämäpä on oiva tapa päästä työskentelemään tekstien kanssa”, Tuisku sanoo.

Suomen kielestä maisteriksi valmistuneelle Tuiskulle löydettiin hankkeen avulla Oulun yliopiston historian laitokselta mentori töisevään kirjoitusprojektiin. Tekemisen ohessa Tuisku on huomannut haluavansa pitää kirjoittamisen mukana, olipa työllistämisjakson jälkeen luvassa töitä tai täydentäviä opintoja.

Yli 90 vuotta toimineen seuran historian puristamien kirjan kansien väliin vaatii aineistojen kokoamista, tulkitsemista, haastatteluita ja tietysti kirjoitustyötä.

”Mielestäni urheiluseurassa työskentelyä kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos siihen tulee tilaisuus. Seurat tekevät töitä hienojen asioiden puolesta”, Maaria Tuisku sanoo.

Siirtotyö on hyvä mahdollisuus

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry:n eli PoPLi auttaa seuroja työllistämisessä ja siihen liittyvissä tukiasioissa, jotka saattavat tuntua seurojen toimistolla hankalilta. Hankkeen avulla työllistyneistä esimerkiksi Perttu Vedenoja tekee monenlaisia viestinnän töitä Haukiputaan Pallolle, Oulun Voimisteluseuralle ja JS Herculesille.

Useammalle työnantajalle työskentely mahdollistuu PoPLin toteuttaman siirtojärjestelyn avulla, jota on käytetty Suomessa vähän urheiluseuroissa tapahtuvassa työllistämisessä. Vedenoja on siis PoPLin työntekijä, mutta tekee työtä seuroille, joilla ei ole tarvetta tai mahdollisuutta kokopäiväisen työntekijän palkkaamiseen.

”järjestelyn avulla olen saanut kosketusta erilaisiin työkulttuureihin. Lisäksi viestinnän suhteen työtehtävät ovat monipuolisia”, Vedenoja kertoo.

Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa nettisivu-uudistus, live-lähetysten toteuttamista, kuvaamista ja graafista suunnittelua.

Emmi Kaikkonen taas työllistyi Kellon Työväen Urheilijoihin nuorten harrasteryhmien ohjaajan ja seurakoordinaattorin tehtäviin. Aiemmin seurassa valmentanut ja voimistellut Kaikkonen on saanut työjaksolta kipinää liikunta-alalle.

”Tämä kortti olisi saattanut jäädä kääntämättä kokonaan, jos en olisi päässyt KTU:lle palkkatuella ja innostunut myös opiskelemaan liikunta-alaa”, Kaikkonen sanoo.

Alueen seurat voisivat työllistää enemmän

Vuonna 2020 alkaneelle Työtä hyvässä seurassa -hankkeelle oli selkeä tilaus, sillä Pohjois-Pohjanmaalla urheiluseurat työllistävät esimerkiksi palkkatuen avulla suhteellisesti vähemmän kuin yhdistykset yleensä.

”Tutkimukset osoittavat, että seurat saavat paljon hyötyä palkatessaan työntekijän hoitamaan tehtäviä, joihin seuratoimijoilla ei ole osaamista tai aikaa”, Ylimäki sanoo.

Esimerkiksi KTU ja Oulun Floorball Club ovat saaneet hankkeen kautta toimintaansa uusia kierroksia.

”Palkkaamamme henkilön ansiosta pystymme nyt tarjoamaan lapsille ja nuorille erilaisia harrasteryhmiä laajemmin kuin koskaan aikaisemmin”, KTU:n voimistelujaoston puheenjohtaja Satu Hämeenniemi kiittelee.

OFBC taas sai työntekijän siirtomenettelyn avulla yhteisen viestinnän työntekijän Kiimingin Kiekkopoikien kanssa, mikä on vähentänyt seuran työntekijöiden kuormitusta mm. somekanavien päivittämisessä.

Hanke on muotoillut seurojen kanssa monenlaisia työpaikkoja, mutta hakijoita voisi toki olla enemmänkin. Urheiluseurassa ja yhdistyksessä työskentelevä voi oppia uutta, syventää osaamistaan ja hankkia vaikka vakituisen työpaikan.

Työtä hyvässä seurassa -hanke

  • edistää erityisesti nuorten ja yli 54-vuotiaiden työttömien, pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia liikunta- ja urheiluseuroissa, järjestöissä sekä yhdistyksissä
  • parantaa työhyvinvointia, työkykyä sekä jatkotyöllistymismahdollisuuksia
  • keventää seurojen yhdistysten vapaaehtoistyöntekijöiden taakkaa
  • vahvistaa toiminnan laatua ja imagoa
  • madaltaa kynnystä palkata työntekijä
  • projektivastaava Eeva-Leena Ylimäki, projektityöntekijä Riitta Ollila
  • toteuttamisalue: Ii, Muhos, Oulu, Pudasjärvi, Vaala
  • toteutusaika: 1.2.2020- 31.1.2023
  • toteuttaja: Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
  • rahoittaja: Euroopan sosiaalirahasto (ESR), PoPLi, sekä mukana olevat kunnat
  • tällä hetkellä hankeen avulla työllistävät seurat ja yhdistykset: Kellon Työväen Urheilijat, Oulun Floorball Club, Oulun Metsästys ja Ampumaseura ry,         Oulujokilaakson golf ja Muhoksen jääklubi, Oulun Voimisteluseura, Haukiputaan Veikot, Haukiputaan Pallo, JS Hercules, Kiimingin KiekkoPojat, Pelson kyläyhdistys, PoPLi