Oulun seudun käsityöläiset myyvät jälleen tuotteitaan yhteisessä lahjapajassa
Leila Myllylälle kädentaitajien joulumyyjäiset ovat jo perinne. Kuvat: Pasi Rytinki
Kädentaitajien lahjapaja avattiin keskiviikkoaamuna 7. joulukuuta. Mukana on kaikkiaan kuutisenkymmentä myyjää, osa kaikki 15 päivää, osa lyhyemmän ajan.
Ensimmäisenä päivänä paikalla oli jo eläkeläinen Leila Myllylä, joka myy luonnonmateriaaleista tehtyjä joulukoristeita, joulutuoksuja sekä itse kudottuja sukkia. Hän aikoo olla myymässä tuotteitaan 13. joulukuuta saakka.
”Aika monena vuonna olen täällä ollut, en edes muista kuinka monena. Kyllä tästä on perinne tullut”, Myllylä kertoi.
Hän totesi kaupan käyneen mukavasti jo avajaispäivänä.
”Aika paljon täällä käy samoja ihmisiä joka vuosi.”
Myyjien joukossa on tänäkin vuonna käsityön harrastajia, koululuokkia ja alan ammattilaisia. Nuorin myyjistä on 11-vuotias.
Tuotevalikoimassa on perinteisesti laaja kattaus erilaisia tekstiilituotteita, keramiikkaa, metalli- ja puutöitä, koriste- ja sisustustuotteita, uistimia sekä leivonnaisia, hunajaa, mausteita, yrttituotteita ja saippuaa. Lahjapajasta löytyy myös taideoriginaalien myyntinäyttely, ja ohjelmassa on luvassa myös musiikkiesityksiä.
Kädentaitajien lahjapaja 7.–21.12. 2022 osoitteessa Isokatu 33.