Oulun matkailun kasvusuunta jatkui jälleen elokuussa

Elokuussa Ouluun tuo ulkomaisia vieraita muun muassa ilmakitaransoiton MM-kisat. Kuva: Pasi Rytinki

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Elokuun ja koko alkuvuoden matkailutilastot osoittavat, että kansainvälisten matkailijoiden määrä Oulun alueella on vahvassa kasvussa. Heitä oli Oulussa elokuussa 47 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja Oulun seudulla peräti 67 prosenttia enemmän kuin vertailujaksolla viime vuonna.

Oulun ja seudullisen Pohjolan rengastien matkailu jatkoi vahvaa kasvua elokuussa erityisesti kansainvälisten matkailijoiden osalta.

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä oli Oulussa 47 prosenttia enemmän ja Pohjolan rengastiellä eli Oulun seudulla jopa 67 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Suurin osa alueella vierailleista ulkomaisista matkailijoista oli saksalaisia. Myös kotimaisten matkailijoiden määrissä oli pientä nousua viime vuoden elokuuhun verrattuna.

Oulussa kirjattiin elokuussa yhteensä 88 000 yöpymistä maksullisessa majoituksessa, mikä on 23,5 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kansainvälisiä yöpymisiä oli 47 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoteen, yhteensä 15 700 yöpymistä. Eniten kansainvälisiä vierailijoita saapui Saksasta, Ruotsista ja Norjasta.

Rahallisesti Oulun majoitusmyynti kasvoi elokuussa 29 prosenttia ja ylsi 5,1 miljoonaan euroon.

Matkailun kasvutrendi on näkynyt Oulussa koko vuoden ajan. Tammi–elokuussa maksullisten yöpymisten määrä oli 584 000, missä on lähes 10 prosenttia kasvua viime vuoteen verrattuna. Yöpymisten määrän ennakoidaan kasvavan edelleen seuraavan kuuden kuukauden aikana keskimäärin 20,5 prosenttia vuoden takaisesta.

Seudullisella Pohjolan rengastien alueella kirjattiin elokuussa 104 000 rekisteröityä yöpymistä, mikä on 14 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset nousivat merkittävästi, yhteensä 67 prosenttia viime vuoden elokuuhun verrattuna. Suurimmat kansainväliset matkailijaryhmät tulivat Saksasta, Ruotsista ja Norjasta.

Etenkin saksalaisten matkailijoiden määrä Oulun seudulla kasvoi huomattavasti, peräti 79 prosenttia.

Alueen majoitusmyynti oli 7,2 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 28 prosenttia.