Oulun kauppakamari palkittiin Suomen parhaana
Oulun kauppakamarilaiset iloitsivat voitostaan syyskuun alkupuolella pidetyissä kauppakamaripäivillä. Kuva: Oulun kauppakamari
Vuoden kauppakamariksi palkittiin Oulun kauppakamari. Valintaa ohjaavat kauppakamariryhmän yhteiset mittarit, jotka liittyvät muun muassa medianäkyvyyteen, vaikuttamistyöhön, jäsenkehitykseen sekä taloudellisiin tunnuslukuihin.
Perusteluissa todettiin Oulun kauppakamarin tekevän vuodesta toiseen vahvaa ja tuloksellista työtä.
”Oulun kauppakamari on kyennyt ylittämään tavoitteita vahvalla ja tuloshakuisella tekemisellä haastavista olosuhteista huolimatta. Viimeiset pari vuotta ovat olleet haasteelliset koronapandemian, sekä nyt Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan myötä. Siitä lamaantumatta Oulussa on tehty väsymättömästi töitä alueen elinkeinoelämän sekä kilpailukyvyn eteen ja sen rinnalla on oltu aina valmiina yhteistyöhön”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Oulun kauppakamarissa tunnustus otettiin vastaan ilolla.
”Hämmentyneen iloisena ja äärimmäisen ylpeänä tästä huomionosoituksesta. Usean vuoden jatkuva toiminnan parantaminen kantaa hedelmää. Kiitos kuuluu Oulun kauppakamarin koko henkilökunnalle”, sanoo Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari P. Tuovinen.