Oulu mukana suurtutkimuksessa: Miten Suomeen saadaan kansainvälisiä osaajia?

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tutkimuksen toteuttaa yleishyödyllinen tutkimuslaitos E2 Tutkimus. Hankkeessa kuullaan ulkosuomalaisia, Suomessa asuvia ulkomaalaisia ja paikkariippumatonta työtä tekeviä kansainvälisiä diginomadeja.

”Osaava työvoima on tärkeä voimavara työllisyyden vahvistamiselle. Teemme ministeriössä nyt paljon töitä, jotta saamme maahanmuuttoon liittyvät prosessit sujuviksi ja koko järjestelmän toimimaan. On hienoa, että saamme tutkimuksen avulla Talent Boost -ohjelman tueksi lisää tietoa siitä, miten yhdessä voisimme kehittää koko maahanmuuttokokonaisuutta”, työministeri Tuula Haatainen sanoo tiedotteessaan.

”Suomi tarvitsee kansainvälistä osaamista. Siksi on tärkeää sparrata yhteiskunnallisia toimijoita ja etsiä uusia toimintatapoja, jotta maamme menestys ei pysähdy osaajapulaan”, kertoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Palvelee yksityistä ja julkista sektoria

Tutkimushanketta rahoittavat Elinkeinoelämän keskusliitto, Teknologiateollisuus, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Keva, Tekniikan Akateemiset, Teollisuuden palkansaajat, ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Business Finland, sekä Helsingin, Espoon, Tampereen ja Oulun kaupungit.

Tutkimushankkeessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: Miten Suomesta voi tulla osaajia kutsuva, sitouttava ja vetovoimainen maa, jonne ulkosuomalaisen on mutkatonta palata tai ulkomaalaisen tulla töihin? Miten Suomen rakentamiseen voisi osallistua myös maamme ulkopuolelta?

Työssä annetaan puheenvuoro ja ideoinnin tilaa ihmisille, jotka voisivat olla nykyistä vahvemmin rakentamassa Suomen menestystä. Tutkimus palvelee sekä yksityisen että julkisen sektorin tarpeita.

”Monissa yrityksissä on akuutti osaajapula. On tärkeää, että nyt käynnistyvä hanke tuottaa monipuolista tietoa siitä, miten Suomi voi olla paitsi vetovoimainen myös pitovoimainen”, korostaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Hankkeen toteutusaika 10/2021–3/2023

  • Hankkeen toteuttaa E2 Tutkimus. E2 Tutkimus on monitieteinen yleishyödyllinen tutkimuslaitos, joka palvelee tiedolla kuntia, ministeriöitä, yrityksiä, järjestöjä, säätiöitä, poliittista päätöksentekoa ja mediaa.
  • Konsortiokumppanit rahoittavat hankkeen yhdessä. Hankkeen budjetti on noin 500 000 euroa. Hankkeen seurantaryhmän puheenjohtajana toimii erityisasiantuntija Pipa Turvanen työ- ja elinkeinoministeriöstä ja varapuheenjohtajana asiantuntija Mikko Räsänen Elinkeinoelämän keskusliitosta.
  • Hankkeen johtaja: Dosentti, VTT Mari K. Niemi, varajohtaja: Dosentti, VTT Ville Pitkänen
  • kotisivu: kvosaajiensuomi.com
  • näkyy sosiaalisessa mediassa tunnisteella @kvosaajiensuomi
  • Oulu Talent Hubin (OTH) tavoitteena on helpottaa alueen osaajapulaa ja sitä, että alueen yritykset pystyvät kansainvälistymään paremmin. Hankkeen avulla pyritään myös, että maahanmuuttajataustaiset sekä kansainväliset opiskelijat ja tutkijat voivat työllistyä paremmin alueen yrityksiin.
  • OTH:ssa mukana ovat BusinessOulu, Oulun kauppakamari, Oulun yliopisto, OAMK ja OSAO. Hanke kestää vuoden 2022 loppuun ja sitä rahoittaa ESR.