Oulu järjestää kansainvälisen Fab Lab -konferenssin vuonna 2027
Eräänlaisina digiverstaina palvelevat Fab Labit sijaitsevat Oulussa BusinessAsemalla, Hintan, Ylikiimingin ja Yli-Iin kouluissa sekä Oulun yliopistolla. Myös kaupunginkirjastolla on oma digiverstas. Kuva: BusinessOulu
Oulu on saanut jälleen järjestettäväkseen suuren kansainvälisen kokoustapahtuman. Fab Lab -konferenssi Steaming Creativity järjestetään Oulussa elokuussa 2027. Konferenssissa aiotaan nostaa esiin täkäläistä Steam-pedagogiikan osaamista ja luovuutta.
Oulun kaupunki toimii Fab Lab -konferenssin vastuullisena järjestäjänä ja Oulun yliopisto yhteistyökumppanina. Konferenssi järjestetään yhdessä Fab Foundation -organisaation kanssa.
Fab Lab -konferenssi on jokavuotinen tapahtuma. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin Meksikossa. Konferensseissa on keskimäärin noin 800 osallistujaa, joista hiukan yli puolet on kansainvälisiä vieraita.
Oulun kaupunki liittyi vuonna 2023 maailmanlaajuiseen Fab City -verkostoon ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina. Verkoston tavoitteena on kestävämmän ja innovatiivisemman yrittäjyyden saavuttaminen, kiertotalouden kehittäminen, elinikäisen oppimisen mahdollistaminen kaikille kansalaisryhmille sekä hiilineutraali tulevaisuus.
Fab Lab on globaali konsepti, joka on saanut alkunsa Massachusetts Institute of Technology (MIT) -yliopistossa Yhdysvalloissa vuonna 2001. Fab Lab -verkosto käsittää noin 3000 laboratoriota ympäri maailman. Suomessa laboratorioita on tällä hetkellä 12, joista puolet sijaitsee Oulussa.
Digiajan verstaita
Oulussa Fab Lab -toimintaa on Oulun kaupungilla ja Oulun yliopistolla. Oulun kaupungin Fab Labit ovat Hintan, Ylikiimingin ja Yli-Iin kouluissa sekä BusinessAsemalla. Oulun yliopistolla toimii yksi niin sanottu super Fab Lab.
Esimerkiksi BusinessAseman Fab Labissa voi kokeilla monia digiajan kädentaitoja, kuten 3D-tulostusta tai laserleikkausta.
Lisäksi koulujen Maker Space -tilat sekä Steam-toiminta ja Kestävän tulevaisuuden opinvirta -toiminta tukevat kokonaisuutta. Oulun kaupunginkirjaston digiverstas on myös FabLabin kaltainen tila. Fab Lab -toiminnalla kehitetään hajautetun valmistuksen osaamista ja resurssiviisasta taloutta eli se liittyy vahvasti tulevaisuuden yritystoimintaan ja kestävään kehitykseen.
Oulu pyrkii nousemaan viiden suosituimman kongressikaupungin joukkoon ja vahvistamaan asemaansa tapahtuma-, kokous- ja kongressikaupunkina. Oulu Convention Bureau (OCB), kaupungin oma kokous- ja kongressitoimisto, tarjosi asiantuntija- ja markkinointitukea jo kongressin hakuprosessin aikana.