Lokakuussakin hyvät matkailuluvut – Oulussa tänä vuonna suurten kaupunkien korkein hotellien käyttöaste
Oulun seudun luonto houkuttelee matkailijoita myös syksyllä. Kuva: VisitOulu
Oulun ja Oulun seudun matkailu on ollut kasvukäyrällä koko vuoden, kiitos etenkin saksalaisten matkailijoiden, eikä trendi muuttunut lokakuussa. Tilastojen mukaan Oulun hotellien käyttöaste on ollut tänä vuonna korkein Suomen suurista kaupungeista.
Oulussa kirjattiin lokakuussa kaikkiaan 63 000 yöpymistä maksullisessa majoituksessa, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kasvun takana ovat kansainväliset matkailijat ja erityisesti saksalaiset, sillä vaikka kotimaisten matkailijoiden määrä laski aavistuksen viime vuoden lokakuusta, kansainvälisten matkailijoiden määrä kasvoi 37 prosenttia.
Lokakuun majoitusmyynti Oulussa oli 4,1 miljoonaa euroa, mikä on kahdeksan prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.
Tammi-lokakuun 10 kuukauden jakson keskimääräiset käyttöasteet Oulun hotelleissa nousivat uuteen ennätykseen, 69 prosenttiin. Käyttöaste on korkein Suomen suurista kaupungeista, myös Rovaniemi ja Helsinki mukaan lukien.
Pohjolan rengastiellä eli Oulun seudulla kotimaisten matkailijoiden määrä pysyi viime vuoden tasolla, mutta kansainvälisten matkailijoiden yöpymiset nousivat 19 prosenttia, yhteensä 7 700 yöpymiseen.
Pohjolan rengastien majoitusmyynti nousi lokakuussa viisi prosenttia yltäen 5,4 miljoonaan euroon. Pohjolan rengastien alueeseen kuuluvat Oulun lisäksi Syöte, Rokua Geopark, Raahe, Liminka, Hailuoto, Kempele, Tyrnävä, Ii, Lumijoki ja Kemi.
Myös matkailijoiden viipymän pituus niin Oulussa kuin Pohjolan rengastiellä kasvoi edellisvuoden lokakuuhun verrattuna.