Hailuodon kiinteä yhteys etenee aikataulussa – vesillä liikkujilta toivotaan tarkkaavaisuutta

Huikun työsillan keskellä on veneilyaukko meriväylän kohdalla. Kuva on otettu elokuun alussa. Kuvat: Väylävirasto

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Hailuodon kiinteän yhteyden louhepengertä on rakennettu yhteensä jo noin kolme kilometriä. Vesillä liikkujia kehotetaan tarkkaavaisuuteen työalueiden läheisyydessä.

Toukokuussa aloitetut Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt ovat edenneet ensimmäisen kesän aikana hyvin. Väyläviraston mukaan louhepengertä on rakennettu yhteensä jo noin kolme kilometriä. Riutun sillan paalutustyöt ovat käynnissä, ja Huikun työsillan paalutukset ovat lähes valmiit.

”Merisilta-lautan hajoamisesta johtunut tauko louhekuljetuksissa viivästytti penkereen rakentamista Hailuodon päässä, mutta Riutun suunnasta louhetta on pystytty ajamaan vastaavasti enemmän, minkä vuoksi kokonaisaikataulu ei ole venynyt”, projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo Väyläviraston tiedotteessa.

Varoetäisyyttä tarvitaan

Yhteyden Hailuodon puoleiseen päähän tulevan Huikun sillan rakentamista varten on rakennettu työsiltaa, jonka paalutukset ovat lähes valmiit ja kannesta on tehty yli puolet. Töitä tehdään monitoimialus Tuikulta käsin.

Kypärämäinen mies työmaalautalla.

Monitoimialus Tuikun päällikkö Pellervo Kunnaala toivoo veneilijöiltä malttia ja tarkkaavaisuutta Hailuodon yhteyden työkohteiden lähistöllä.

Aluksen päällikkö Pellervo Kunnaala kertoo Väyläviraston tiedotteessa, että veneitä on näkynyt toisinaan melko lähellä Tuikun kulkureittiä. Tuikku liikkuu työsillan ympäristössä ja sen ja Riutunkarin työmaalaiturin välillä. Aluksen reitti on merkitty keltaisilla erikoismerkeillä.

Kunnaala toivookin, että vesillä liikkujat muistaisivat vähentää vauhtia työsiltaa ja Tuikkua lähestyessään, jotta isoja aaltoja ei muodostuisi, ja pitämään alukseen aina riittävän varoetäisyyden.

Karttakuva siltatyömaasta.

Työsiltaa ei tule yrittää kiertää, sillä sillan molemmissa päissä on matalikkoa ja pohjakosketuksen vaara on olemassa. Meriväylän kohdalle työsiltaan on jätetty veneilyaukko, joka on käytössä töiden ajan. Väyläaukko sijaitsee keskivaiheilla siltaa, ja väylä on merkitty pohjoisessa länsiviitalla sekä eteläpuolella itäviitalla. Aukko on merkitty heijastimin ja valoin.

”Meriväylää, samoin kuin eteläpuolen itäviittaa, on siirretty sillan kohdalla itään päin. Muutos ei välttämättä ole päivittynyt karttaplottereihin, joten huonolla näkyvyydellä pelkällä plotterilla ajaessa on vaarana törmätä työsiltaan”, Kunnaala muistuttaa.

Karttakuva siltatyömaasta.

Kiinteän yhteyden mantereen puoleisessa päässä, noin 1,5 kilometrin päähän Riutunkarin rannasta, tehdään penkereeseen perjantaina 6. syyskuuta veneilyaukko rakentamalla sen kohdalle tilapäinen silta. Veneilyaukon leveys on 5 metriä ja korkeus 2,5 metriä keskivedestä. Aukko tullaan merkitsemään merkeillä ja valoilla.

Riutun veneilyaukon kohdalla ei ole virallista meriväylää ja alueella on matalikkoja, minkä vuoksi aukkoa käyttäviltä veneilijöiltä pyydetään erityistä tarkkaavaisuutta.

Kuva mereen rakenteilla olevasta pengertiestä yläviistosta.

Riutun puoleiseen penkereeseen avataan veneilyaukko perjantaina 6. syyskuuta. Kuva elokuun alusta.

Hailuotoon rakennettava, nykyisen lauttayhteyden korvaava noin 8,4 kilometriä pitkä kiinteä maantieyhteys sisältää pengertieosuuden ja Huikun ja Riutun pitkät sillat. Yhteyden rakentaminen vie kokonaisuudessaan noin 2,5 vuotta. Tavoitteena on, että Hailuodon kiinteä yhteys on käytössä loppuvuodesta 2026.