Coffee House siirtyi Pakkahuoneenkadulta Kauppakeskus Valkeaan
Kahvitalon rauhoittavaa ilmapiiriä on haluttu luoda luonnonmateriaaleilla, luonnollisilla värisävyillä, laatoilla, puulla sekä rottinkisilla kalusteilla ja vihersisustuksella. Kuva: Coffee House
Nyt jo kolmannella liikepaikallaan toimiva Coffee House on palvellut Oulussa jo vuodesta 2006 ja on siten yksi vanhimpia yhä toiminnassa olevia kahviloita Oulun katukuvassa.
Uusi sijainti Valkea Kesäkadulla antaa kahvilan asiakkaille mahdollisuuden tarttua rentoon patiotunnelmaan ympäri vuoden, sääoloihin katsomatta.
Valkean Kesäkadulla ovat jo entuudestaan muun muassa kahvilat Bacaro Doppio ja La Torrefazione, joiden rinnalle 87 paikkainen Coffee House sopii omalla konseptillaan erinomaisesti täydentämään Valkean kahvilatarjontaa.
Uudella paikalla avattu Coffee House työllistää nyt 15 työntekijää, joista kolme on uusia arinalaisia.
”Olemme iloisia, että pääsimme avaamaan Coffee Housen Bacaro Doppion rinnalle. Molemmat kahvilat sijaitsevat nyt kätevästi kulkureittien varrella”, kertoo Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan ryhmäpäällikkö Heidi Koponen.
Nopea muutto ja muodonmuutos
Coffee House sulki ovensa vanhalla paikallaan Pakkahuoneenkadulla vain muutama päivä ennen muuttoa viime viikon sunnuntaina. Original Sokos Hotel Arinan kyljessä palvellut kahvila luovutti tilansa Ouluun rantautuvan Ravintola Vennin käyttöön.
Arinalaisten mielestä uusi paikka kauppakeskuksen kivijalassa tulee elävöittämään entisestään Kauppakeskus Valkean kesäkatua. Kahvila sijoittuu Valkeassa pohjoisen pääsisäänkäynnin viereen.
Muuton mukana myös Coffee Housen sisustus koki muodonmuutoksen. Sisustussuunnittelusta vastasi Helsinkiläinen Visionary Design Partners, joka on monien S-ryhmän kahviloiden ja ravintoloiden muodonmuutosten taustalla.
Coffee Housen sisustukseen haluttiin raikkailla väreillä ja runsaalla vihersisustuksella tuoda biofiilistä sekä luonnonmukaista tunnelmaa.
”Luontoon viittaavat elementit sisätiloissa saavat meidät voimaan paremmin. Tilojen on kestettävä aikaa, nojattava kestävään kehitykseen sekä kierrätyksen periaatteeseen minkä vuoksi käytimme suunnittelussamme vain aitoja materiaaleja, jotka vanhenevat kauniisti”, selittää Visionary Design Partners Oy:n designer Jaana Ekman.