B.UP Coachingissa yrityksen, työyhteisön tai yksilön katse nostetaan ylös ja suunnataan eteenpäin

Katja Koskimies haluaa tehdä työelämästä entistä parempaa coachauksen keinoin. Kuva: Anne Laurila

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Coaching on ollut työelämän trendi maailmalla jo hyvän tovin ja ala on lyömässä läpi myös Suomessa – ainakin sellaisissa organisaatiossa, jotka tähtäävät työntekijöidensä ammatilliseen kasvuun ja työyhteisön hyvinvointiin. Coachauksessa kyse ei ole varsinaisesti työn ohjauksesta, mentoroinnista, konsultoinnista tai psykoterapiasta, vaan coaching muodostaa oman tavoitteellisen ja ratkaisukeskeisen ohjausmuotonsa.

“Olen tehnyt työurani myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen parissa. Pidin työstäni, jonka parissa sain kehittää uutta ja auttaa erilaisten tilanteiden ratkaisussa työyhteisössä sekä asiakkailla. Jossain vaiheessa huomasin kaipaavani uusia näkökulmia, vaikka olin työnantajan puolesta saanut monenlaista koulutusta. Hakeuduin opiskelemaan coachingia ja huomasin, että tämä on selkeästi oma juttuni. Tätä hommaa kohden tunsin todellista imua, joten minun oli ryhdyttävä yrittäjäksi”, Katja Koskimies kertaa päätymistään alalle.

Koulutuksesta teoriat

Koskimies kävi Valmentamon vuoden mittaisen LCF Life Coach -koulutuksen ja ammensi opitun pohjalta teoreettisen coaching -viitekehyksen omalle yritystoiminnalleen. Osaamista hän laajentaa jatkumona coachingin saralla.

“Oma intohimoni on uuden kehittäminen ja olenkin yhdistänyt business developmentin life coaching prosessiin. Sovellan coachingin oppeja auttaessani asiakkaitani liiketoiminnan, johtajuuden ja työyhteisön kehittämisessä”, Koskimies kertoo.

“Satsaamme paljon elämisen laatuun ja onnellisuuteen vapaa-ajalla, mutta vietämme suuren osan ajastamme työelämässä. Miksei työelämän laatu voisi olla yhtä hyvää ja mielekästä, kuin vapaa aikamme? Voimme satsata omaan hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti yksityiselämässä sekä työelämässä ja siihen coaching on yksi tapa”, Koskimies hoksauttaa.

Apua navigointiin

Alun perin coaching yritysmaailmassa oli johtoportaan heiniä, mutta ajan myötä valmennuksen hyöty on nähty koko työyhteisöä kehittävänä voimavarana. B.UP on kehittänyt erilaisia valmiita palveluita, joilla coachauksessa pääsee alkuun joko yksilönä tai työyhteisönä.

“Coaching voi olla apuna selkeyttämään ajattelua ja optimoimaan omaa ajankäyttöä. Meissä kaikissa on oma uniikki ydin, joka ei ehkä ole vielä täydessä käytössään. Coachauksen aikana autamme ytimen löytymisessä ja usein ihmisen silmät alkavat loistamaan ihan uudella tavalla, kun he löytävät uusia voimavaroja itsestään – jotkut jopa uuden suunnan elämälleen”, Koskimies kuvaa.

“Paljon esitetään asioita positiivisen psykologian kautta, joka toki on hyvä asia. Tarvitsemme myönteistä ja kannustavaa itsepuhelua, mutta myös negatiiviset tunteet ja asiat pitää käsitellä – kunhan vain ei jäädä vellomaan pysähtyneisyyden tilaan. Annan valmennettaville työvälineitä, joiden avulla he pääsevät ongelmiensa yli ja nopeasti eteenpäin” Koskimies jatkaa.

Katse varpaista horisonttiin

B.UP sai alkunsa korona-ajan alussa, jolloin yrityksen some-kanavat heräsivät eloon. Koskimies päätti auttaa henkisesti koville joutuneita yrittäjiä yhteiskunnan sulkeutuessa ja tarjosi pro bono -työnä coachausta ensin muutamille asiakkaille. Some oli oivallinen kanava tavoittaa avun tarvitsijat.

“Huomasin, että coachaukselle on tarvetta ihan liiketoiminnaksi asti. Nyt meitä on B.UPissa muitakin, minulla on upea tiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja osaamisemme täydentää toisiamme”, Koskimies iloitsee.

“Varsinkin korona-aikana, kun tulevaisuuden näkymät olivat sumeat, oli todettava, ettei kengän kärkiä tuijottelemalla mikään muuttunut. Kun katseen nostaa horisonttiin, näkee kauemmas ja mieli alkaa rakentamaan ihan uutta polkua – mitä pitää tehdä, että liiketoiminnasta tulee menestyvä, tai mitä pitää tapahtua, että on onnellinen. Siitä syntyi johtoajatus, B.UP Katse eteen ja ylös. Katse on nostettava ylös ja suunnattava tulevaan. Siinä prosessissa B.UP Coaching on apuna”, Koskimies painottaa.

Vapaaehtoista auttamistyötä

Koskimiehen sydän sykkii ihmisten auttamiselle ja yritystoiminnan rinnalla hänellä on vahva halu tuottaa yleistä hyvää. B.UP on Uupuneet ry:n yhteistyökumppani ja yhteistyön tuloksena viime keväänä pilotoitiin B.UP Uupumaton tulevaisuus -tutkimusmatka uupumisen ennaltaehkäisemiseen. Vapaa-ajallaan Koskimies on mukana vapaaehtoisena muun muassa Oulun Meripelastajat Ry:ssä.

Jos Koskimiestä pyytää nostamaan omaa katsettaan horisonttiin ja miettimään, kuka olisi kiinnostava asiakkuus, ei vastausta tarvitse kauaa miettiä.

“Ehdottomasti olisi mielenkiintoista coachata Sauli Niinistöä”, Koskimies nauraa.