Anna Perho kannustaa urarohkeuteen – ”Työn mielekkyydellä on suora yhteys elämänlaatuun”
Anna Perho pitää pääpuheenvuoron Tullisalin MegaMatchmaking-rekrytointimessuilla 25. syyskuuta.
Valmentaja ja toimittaja Anna Perho puhuu syyskuussa Oulun Tullisalissa järjestettävässä MegaMatchmaking-rekrytointitapahtumassa. Hän kannustaa työntekijöitä kehittämään jatkuvasti omaa osaamistaan ja työnhakijoita rohkeuteen ja uteliaisuuteen. ”Kenelläkään meistä ei ole varaa tuudittautua siihen, että asemamme ja paikkamme työelämässä pysyisi samanlaisena täältä eläkeikään”, Perho sanoo.
Maksuton MegaMatchmaking-tapahtuma järjestetään tänä vuonna Oulun Tullisalissa keskiviikkona 25. syyskuuta kello 9–15. Tapahtuma on yksi Suomen suurimmista rekrytointitapahtumista ja siihen osallistuu hurja määrä työnantajia, jotka odottavat kohtaamisia tulevaisuuden työntekijöiden kanssa. Näytteilleasettajien joukossa on useita yrityksiä, jotka palkkaavat niin suomea kuin myös muita kieliä äidinkielenään puhuvia osaajia.
Tapahtuman pääpuheenvuorossa kuullaan valmentaja ja toimittaja Anna Perhon ajatuksia ja havaintoja työelämästä. Sen lisäksi hän puhuu tapahtumaan osallistuville ja rekrytoiville työnantajille suunnatussa after work -oheistapahtumassa osaajien merkityksestä ja työelämästä.
”Minulla on takana työuraa yrittäjänä melkein 30 vuotta. Olen vaihtanut työnkuvasta ja tehtävistä toiseen useita kertoja ja kokeillut sillä tavalla ’uravaihtoja’, vaikkakin oman yrityksen kautta”, kuvailee Perho omaa polkuaan.
Urarohkeudella superduuneihin
MegaMatchmaking-tapahtumassa Perho aikoo puhua ”superduuneista” ja urarohkeudesta.
”Urarohkeus-termillä tarkoitan uteliasta ja rohkeaa asennetta työnhaussa, ja oman ammatillisen kehityksen ajattelemista pidemmällä aikavälillä. Kenelläkään meistä ei ole varaa tuudittautua siihen, että asemamme ja paikkamme työelämässä pysyisi samanlaisena täältä eläkeikään. Fiksu ammattilainen seuraa valppaasti mitä ympärillä tapahtuu, ja miten voisi kehittää omia taitojaan niin, ettei putoa kärryiltä.”
Perhon mukaan urarohkeus on myös omien arvojen ja syvimpien intentioiden tutkimista. Sen tunnistamista, mitä oikeastaan haluaa työelämältä.
”Mikä kiinnostaa, mitä olen aina halunnut tehdä? Työelämässä vietetään toivottavasti aika iso osa elämästä, joten työn mielekkyydellä on suora yhteys elämänlaatuun”, Perho huomauttaa.
”Tärkeää on pohtia, mikä tie veisi urapolulla eteenpäin. Mikä kehittäisi? Ihmisen mielialalle ei tee hyvää jumittaa liian pitkiä aikoja paikallaan ja toistaa samaa kuin aina ennen. Yksi perustarpeistamme on kehittymisen ja kasvun tarve, jota aikuisen on luonteva toteuttaa työn ja kouluttautumisen kautta.”
Rekrymessuilta uusia ideoita
Entäpä miten rekrytointitapahtumassa voi edistää työnhakuaan ja löytää oman superduuninsa?
”Messuilla voi uteliaasti tutkailla sellaistakin tarjontaa, joka ei suoraan liity omaan, aikaisempaan osaamiseen. Varsinkin jos oma ala on alkanut maistua puulta, voi olla inspiroivaa miettiä mitä muuta tekisin, jos nykyinen työni loppuisi.”
Työssä viihtyminen on yksilöllinen asia, jota vahvistaa merkityksen tunteita antava työ.
”Liian moni jumittaa työpaikassa, joka on aikoja sitten lakannut olemasta kiinnostava tai muuten tyydyttävä. Se on sääli, koska kuten sanottua, tylsä fiilis heijastuu muuhunkin elämään. Arvostan kaikkea työtä – oleellista on, että itselleen löytäisi paikan, jossa omat kyvyt, arvot ja maailman tarpeet kohtaavat.”
Rohkeudella voi voittaa
Mikä on Anna Perhon vinkki töitä etsivälle henkilölle?
”Selvitä mitä haluat, ja tutki sitten keinoja, joilla sinne suuntaan voi kulkea. On vaikea etsiä ja saada apua tai löytää kivaa työpaikkaa, jos ei ensin ole itse selvillä siitä, mitä se tarkoittaa.”
Työnhaku vaatii rohkeutta kokeilla ja jättää hakemuksia.
”Ei kannata päättää työnantajan puolesta vedoten ajatukseen, että ’ei ne tällaista kuitenkaan ota’. Et voi tietää, mitä työnantaja juuri tällä kertaa hakee. Laiskat hakemukset eivät myöskään edesauta asiaa.”
”Avointen hakemusten lähettäminen on hyvä tapa ujuttaa nimeään rekrytoijien mieleen, vaikka tällä kertaa mitään ei löytyisikään. Mitään siinä ei häviä, mutta voittaa voi.”
Perho kertoo itsekin hakeneensa työpaikkoja, joihin hänellä ei ole oman tuntumansa mukaan ollut ilmoituksessa kerrottua täsmäosaamista. Silti hän on tullut valituksi ja opetellut tehtäviä työn edetessä.
”Näiden kokemusten perusteella rohkaisen ihmisiä hakemaan paikkoihin, vaikka tuntuu että ei ole 130-prosenttisen pätevä.”
Työssä viihtyminen on voimavara
Työssään viihtyvä työntekijä on arvokas voimavara yritykselle. Tyytyväinen työntekijä hoitaa työtehtäviään myönteisellä otteella.
”Kun työ on mielekästä ja vaativuustaso sopivasti mitoitettu, tekijä sitoutuu työhönsä – miksi hän hakisi parempaa, jos nyt on hyvä? Palkkaus on osa tätä yhtälöä, mutta vähemmän merkityksellinen asia kuin voisi luulla.”
Miten yritys voi tarjota superduuneja nykypäivänä? Siihenkin Perholla on selkeä vastaus.
”Mikä tahansa työ voi olla kokijalleen ’superduuni’, kunhan vain rooli ja tarvittavat kyvykkyydet mätsäävät tarjottuun paikkaan. Yksi asia, mihin kiinnittäisin huomiota rekryissä, on rehellinen tehtäväkuvaus ja sen pohtiminen, miten hakija täydentää olemassa olevaa porukkaa. Pätevin ei aina ole sopivin.”
Miksi työnantajan kannattaa olla mukana superduunien tarjoamisen kisassa?
”Jos ei ole työntekijöitä, ei ole yritystäkään. Työvoimapulan eli ostajan markkinan aikana rekryihin ja työnantajakuvaan on pakko kiinnittää aiempaa merkittävästi huomiota.”
MegaMatchmaking 25. syyskuuta
- Maksuton MegaMatchmaking-tapahtuma järjestetään tänä vuonna Oulun Tullisalissa keskiviikkona 25.9. kello 9–15. Tapahtumapaikalle liikennöi ilmainen bussikuljetus välillä Torinranta–Tullisali.
- Anna Perhon pääpuheenvuoro Superduuni – mikä sinusta tulee seuraavaksi? alkaa kello 13. Tapahtumaan osallistuvat ja rekrytoivat työnantajat voivat kuunnella Anna Perhon ajatuksia työelämästä myös yrityksille suunnatussa after work -oheistapahtumassa.