Sirpa Tarkkinen: Sähköisellä kirjahyllyllä kurkottelen kuin tuoksuvassa karkkikaupassa
Sirpa Tarkkinen on toimittaja Oulun kaupungin viestinnässä. Kuva: Sanna Krook
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Ammattikirjoittaja tarvitsee kirjallisuutta, mutta entäs jos on lukujumin kourissa? Toimittaja Sirpa Tarkkinen kertoo Näkökulmassa, miten löysi takaisin sanojen maailmaan, joka avautui entistä rikkaampana.
Maailma tai ainakin Suomi näyttävät tukehtuvan siihen hätään, että enää ei lueta. Varsinkaan pojat eivät lue. Voi hyvänen aika, tuleeko niistä ihmisiä ollenkaan, kun eivät osaa käsitellä kirjaa.
Kun Juha Vuorinen kirjoitti Juoppohullun päiväkirjan, se sai nuoret miehetkin lukemaan.
Niinpä niin. Elämme pitkälle vietyä individualismin aikaa ja siksi lukemiseenkin pitää löytää joku henkilökohtainen ulottuvuus. Niin sanottu lukeneisuus ei enää itsessään riitä arvoksi.
Olen tässä esimerkki, vaikka en poikkeuksellisella tavalla. Olenhan nainen, vieläpä reippaasti keski-ikäinen, ja humanistisella koulutuksella. Siis erittäin tyypillinen lukijahahmo.
Silti minuakin on vaivannut lukujumi ja muut itse keksityt ongelmat. Kuluva vuosi on kuitenkin osoittanut, että kaksi nykyaikaista innovaatiota ovat syösseet lukemiseni uusiin ulottuvuuksiin: tekniikka ja luetun jakaminen.
Minulle on aivan liian vaivalloista kantaa kotiin kirjastosta noin kahtasataa kirjaa kerralla, jotka tällä hetkellä odottavat e-kirjapalvelussani. En myöskään malta odottaa noutoilmoitusta.
Lisäksi e-kirjavalikoiman äärettömyyden edessä tunnen kuin lapsi kaupan karkkihyllyllä: mitä kaikkea ihanaa täältä löytyykään, otan tuon ja ehkä nuo kymmenen muutakin!
Sanotaanpa samaan hengenvetoon, että tietysti minunkin lukemiseni on käynnistynyt kunnallisessa kirjastossa. Sen lastenosaston tuoksun kerrostalon kivijalassa muistan edelleen. Kirjoja en osta, pääosin siksi, että kirja itsessään ei ole minulle siliteltävä tavara eikä minulla ole sitä määrää säilytystilaa, jota lukemiseni määrä vaatisi.
Lisäksi e-kirja on kevyt kantaa ja siihen voi luontevasti turvautua, kun matkoilla odottelee illallista ravintolassa.
Mutta jos oikein hienostelemaan aletaan, niin on todettava, että paperikirjan lukemisella voi nykyisin erottautua myönteisesti massasta. Hotellin uima-altaalla Rhodoksella lähes kaikki näin lukivat.
Olen viime joulusta alkaen pitänyt facebookissa lukupäiväkirjaa ja lukutilastoa. Nämä tarkoittavat luetun tilastointia päiväsivumäärineen ja tekstilajeineen sekä maantieteellisine sijoittumisineen. Samalla lukemiseni palvelee luontaista taipumustani yksityiskohtiin ja tieteelliseen todentamiseen. Mittaaminen myös tuo oleellista konkretiaa. Sääntöjeni mukaan kirjan saa aina keskeyttää, mutta julkisuuteen analysoitavat teokset pitää lukea loppuun.
Ja totta kai pyydän aina tekoälyltä kommentit teksteihini, koska haluan kehittyä, mutta onhan sen palaute aina myös mairitteleva.
Yritän siis korostaa, että lukemisharrastuksessakin jokaisen pitää löytää se oma innoittava tapansa. Onhan tässä toki suorittamisen maku, mutta täysin vapaaehtoisesti, stressittömästi ja mukavasti. Nautin analysoinnista ja tilastoinnista niin paljon, että odotan kirjan päättymistä. Instagramissa olen saanut samanhenkisiä seuraajia ja onpa yksi kirjailija – vuoden parhaimmistoon kuuluva – kiitellyt ”tarkasta luennasta”.
Ammattikirjoittajalle lukeminen on myös pakollista. Se kehittää ja ylläpitää sanavarastoa, opettaa tekstin rytmiä ja rytmitystä sekä perehdyttää tekstityyppeihin ja niiden edellyttämiin taitoihin. Lukeminen ei kuitenkaan palvele vain ammattikirjoittajaa tai kirjailijaa, vaan kaikissa ammateissa tarvittavaa ilmaisu- ja tekstitaitoa. Itselleni oli yllätys, että poliisikoulun pääsykokeissa haastavin on kirjoittamisen osio.
Kirjat myös avaavat kertomisen lukemattomien vaihtoehtojen maailman eli sen kiistämättömän faktan, että asioita voi tuoda esiin niin kovin monella tavalla.
Mielikuvitustakin lukeminen kuulemma kehittää, mutta toivottavasti omaani ei nykyistä enempää.
Ja huomaatteko, en mainitse tässä kertaakaan lukemista harrastuksena. Lukeminen nimittäin alkaa olla minulle elämäntyyli ja rutiini. Mikäli en lue, päätä alkaa pakottaa kuin aktiiviliikuttajalla liikkumattomuus lihaksia.
Olen tähän mennessä tänä vuonna lukenut 40 kirjaa, tavoitteeni on 52 eli yhtä monta kuin vuodessa on viikkoja. Odottelen innolla Oulun lokakuisia kirjamessuja mehevissä kulisseissa. Siellä myös avataan kampanja, jonka tavoitteena on tehdä Oulusta maailman lukevin kulttuuripääkaupunni. Olethan sinäkin etujoukoissa mukana.