Sami Ylisaari: Oulu2026 on meille suuri mahdollisuus

Kirjoittaja on Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Sami Ylisaari. Kuva: Sanna Krook

Näkökulma

Julkaistu: Kirjoittaja: Sami Ylisaari

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”On äärimmäisen tärkeää, että vahvistamme sekä oululaista kulttuuria Euroopassa että eurooppalaista kulttuuria Oulussa”, kirjoittaa Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Sami Ylisaari ja muistuttaa, että Oulu2026-projekti on laittanut kauan kaivattuja kulttuurin infrastruktuurihankkeita liikkeelle kaupungissa. Ylisaari kutsuu kaikki oululaiset juhlimaan taidetta ja kulttuuria tänään Oulun Taiteiden yössä.

Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke on ennen kaikkea kaupunkikehityksen väline. Sen vaikutukset Oulun kulttuuripalveluihin ja sen infrastruktuuriin ovat merkittävät. Kauan kaivatut kulttuurin infrastruktuurihankkeet on sen ansiosta saatu liikkeelle. Keskustakirjasto Saaren perusparannus ja siihen sijoittuva uusi lasten kulttuurikeskus sekä uusi museo ja tiedekeskus Tiima tulevat olemaan merkittäviä kokonaisuuksia Oulun kaupunkirakenteessa.

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden rakentaminen on vaikeaa. Niin se on ollut lähes poikkeuksetta kaikissa muissa kaupungeissa ja niin se on myös Oulussa. Koska intressejä on monenlaisia, on selvää, että syntyy myös ristiriitoja, mutta tavoite on selkeä ja yhteinen.

Kulttuuri määrittää meidän identiteettiämme, sitä keitä me olemme.

Laajemmassa kontekstissa olemme eurooppalaisia ja pienemmässä oululaisia. Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeen tehtävänä on tuoda näitä konsepteja yhteen ja vahvistaa molempia identiteettejä. Sen tähden on äärimmäisen tärkeää, että vahvistamme sekä oululaista kulttuuria Euroopassa että eurooppalaista kulttuuria Oulussa.

Oulu on upea kaupunki, jolla on hieno omaleimainen kulttuuri, ja se tulee näkymään entistä voimakkaammin kulttuuripääkaupunkivuonna ja myös sen jälkeen.

Meillä kulttuuripalveluissa teemme juuri tätä. Olen äärimmäisen innoissani kaikista upeista projekteista, joita yksiköissämme toteutetaan ja siitä intohimosta ja osaamisesta, jota yksiköissä ja kulttuurikentältä löytyy. Olen myös hyvin ylpeä siitä tarmosta ja lannistumattomuudesta, joka tässä hyvin haastavassa ajankohdassa näkyy kaupungin työntekijöiden ja kulttuurikentän toimijoiden jokapäiväisessä tekemisessä.

Oulu on upea kaupunki, jolla on hieno omaleimainen kulttuuri, ja se tulee näkymään entistä voimakkaammin kulttuuripääkaupunkivuonna ja myös sen jälkeen.

Tänään juhlitaan taidetta ja kulttuuria. Mitä parhainta taiteiden yötä!