Alma Lehmuskallio: Teatterin merkitys haavoittuvuuden jakamisen paikkana

HALUAN PUHUA muutaman sanan taiteen merkityksestä. Samalla toivon, että tällä puheella on suora telepaattinen yhteys esimerkiksi erään tietyn kulttuurimaan erääseen tiettyyn valtiovarainministeriöön.

Pidän teatterin merkityksestä erityisesti yhteyden muodostajana. Se määrittää kaikkea meidän tekemistämme pienimuotoisista kohtaamisista aina esityksen ja katsojan välille syntyvään yhteyteen. Esimerkiksi lipunmyyjän ja -ostajan välillä voi olla teatterin ala-aulassa yhteinen hetki, joka tuo molemmille valoa koko päivään. Varsinkin kun meillä on tiskin takana niin ihanat Kati ja Kirsi, ja tiskin edessä tietysti koko maan etevimmät teatterikatsojat!

MIELENTERVEYDEN keskusliiton kuntoutusneuvoja Sanna-Maria Railas määrittelee yhteyttä liiton nettisivuilla näin:

”Yhteydellä tarkoitan sellaisten asioiden äärellä oloa, joilla tiedämme olevan aidosti väliä. Tunteiden ja kokemusten tunnistamista ja jakamista sellaisina kuin ne sillä hetkellä tuntuvat. Toisten ihmisten näkemistä kaikkien odotusten, vaatimusten ja ennakkokäsitysten takaa. Läsnäoloa ja uteliaisuutta, hetkeen pysähtymistä, vastaanottamista.”

Yhteys tarkoittaa sitä, että erilliset tahot ja asiat liittyvät toisiinsa. Jos näin ei käy, asiat ja tahot, kuten ihmiset, jäävät toisistaan erilleen. Erillisyyden kokemus on meille vaarallinen.

TEATTERISSA liittyvät yhteen ensin tekijät ja teoksen aihe. Sitten syntyy yhteys esimerkiksi kohtauksessa kahden näyttelijän välillä, yhteys näyttelijän ja yksittäisen katsojan välillä, yhteys koko esityksen ja katsojan välillä ja vielä lisäksi yhteys, joka syntyy katsomossa itsen ja toisten katsojien välillä.

Voi tuottaa syvää tyydytystä huomata, että sattuvat, herkät ja hauskatkin asiat voivat olla yhteisiä, eivätkä olemassa vain yksin minussa. Erillisyyden kokemus vähenee, lohtu ja helpotus mahdollistuvat.

Yhteyttä toiseen ihmiseen on vaikea, jopa mahdotonta, muodostaa ilman, että osoittaa omaa haavoittuvuuttaan. Haavoittuvuuteen liittyy yhdysvaltalaisen häpeä- ja haavoittuvuustutkija Brené Brownin mukaan paradoksi:

”Haavoittuvuus on viimeinen asia, jonka haluan toisten näkevän minussa, mutta ensimmäinen asia, jota haen toisissa.”

Oman keskeneräisyyden tunnistaminen, tunnustaminen ja hyväksyminen saattaa olla jopa ehtona sille, että vaikka rakkaus syttyy.

TAIDE OPEROI näiden haavoittuvuuksien äärellä: mikä ihmisessä on kipeää, typerää, pateettista, pikkumaista, halpaa, herkkää, parasta – siis inhimillistä.

Myös katsoja on haavoittuvuuden kanssa tekemisissä esimerkiksi reagoidessaan esitykseen: mitä minusta paljastuu, jos nauran tälle kohdalle tai pyrskähdän hallitsemattomaan itkuun?

Teatteri suojelee ja varjelee ihmisen haavoittuvuuden äärellä olemista ja edesauttaa yhteyden muodostamista myös itselle vieraisiin asioihin.

KOKO MAAN esittävä taide on vakavassa vaarassa hallituksen suunnittelemien, alalle suhteettoman suurten leikkausten takia. Taiteen ja kulttuurin puolesta puhutaan usein sen välineellisten vaikutusten kautta: muistutetaan, että se tuottaa hyvinvointia tai moninkertaisia euroja alueelleen siihen laitettavaan panokseen verrattuna.

Välineelliset vaikutukset ovat totta. Minua kuitenkin harmittaa se, miten paljon helpompi on puhua näistä välineellisistä vaikutuksista, kuin esimerkiksi haavoittuvuuden näyttämisen tai yhteyden luomisen merkityksestä koko ihmiskunnan kehitykselle.

Tutkija Brownin mukaan ”haavoittuvuus on merkityksellisten inhimillisten kokemusten ydin, sydän ja keskus”. Meillä ei ole kuin toisemme. Haluammeko elää yhteiskunnassa, josta yhteyden kokemus toisten kanssa on kokonaan poissa? Millainen tulevaisuudennäkymä se on? Onko se säästö, joka kannattaa tehdä?

ME TEATTERILLA haluamme kuulla, mitä taide merkitsee teille. Puhukaa siitä, altistukaa sille haavoittuvuudelle, jota oman kokemuksen sanottaminen aiheuttaa. Saatatte löytää sitä kautta uuden yhteyden toiseen ihmiseen, ja samalla puolustaa sellaisen maailman merkitystä, jossa ainakin minä haluan myös tulevaisuudessa elää.

Lähteet: Mielenterveyden keskusliiton blogi, Brené Brown: Uskalla haavoittua (suom. Leena Siitonen, Basam Books 2013).