Poistotekstiilin keräys alkoi Ruskon Kiertokaaressa vilkkaasti

Lajittelu on fyysistä työtä, jossa hyvä kunto on eduksi. Kiertokaaren lajitteluhallille Ruskoon etsitään parhaillaan työntekijöitä. Kuvat: Joona Lehto/Mari Juntunen

Luonto & ympäristö

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lajitteluhallilla jokainen keräykseen tuotu pussi avataan ja sen sisältö tutkitaan ja lajitellaan vastaanottavan tahon ohjeiden mukaan. Kuituerotteluun sopivat vaatteet matkaavat Paimioon tekstiilien käsittelylaitokselle. Kuidusta tehdään esimerkiksi lankaa ja kangasta. 

Kiertokaaren tekninen harjoittelija Virpi Honkanen kertoo, että ihmiset ovat noudattaneet pääosin hyvin lajitteluohjetta. Moni on kuitenkin tuonut keräykseen alusvaatteita ja sukkia, jotka kuuluvat polttokelpoiseen jätteeseen. 

Ei sukkia tai alusvaatteita 

Poistotekstiilejä tällä viikolla lajitellut Kiertokaaren tekninen harjoittelija Virpi Honkanen kiittelee, että ihmiset ovat noudattaneet lajitteluohjetta pääosin hyvin. 

Keräykseen käyvät puhtaat ja kuivat kodintekstiilit ja vaatteet, kuten takit, paidat, housut ja hameet sekä pyyhkeet, lakanat ja pöytäliinat. 

Keräykseen kelpaamattomia sukkia ja alusvaatteita on joukossa jonkin verran, vaikka ne kuuluvat edelleen polttokelpoiseen jätteeseen. 

Honkanen muistuttaa myös, että poistotekstiilin keräys ei ole ensisijainen paikka käyttökelpoiselle vaatteelle. Jos vielä käyttöön sopivat vaatteet eivät mene kaupaksi kirpparilla tai netin kauppapaikoilla, ne kannattaa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. 

Kaikki poistotekstiilikeräykseen tulevat pussit avataan ja sisältö lajitellaan. Työturvallisuus huomioidaan käyttämällä pölyn vuoksi joko kuvassa näkyvää raitisilmasuodatinta tai ffp3-maskia. 

Osta vaatteita harkiten 

Ihmiset ovat kaivanneet poistotekstiilin keräystä myös muualle kuin jätekeskukseen. Kiertokaaren erityisasiantuntija Mari Juntunen lupaa, että keräys laajenee aluekeräykseksi tulevan syksyn aikana. 

Keräyspisteet tulevat silloin sijaitsemaan asukkaiden luontevien asiointireittien varrella. 

Vaikka poistotekstiili saadaan nyt hyödynnettyä hyvin, Juntunen kannustaa jokaista miettimään kulutuskäyttäytymistään. Siten vähennetään poistotekstiiliin menevän materiaalin määrää. 

”Tärkein asia on se, että vaatteita ostetaan harkiten ja ostos on pitkäikäinen, kestävä ja itselle mieluinen. Kannattaa myös hyödyntää käytettyjen vaatteiden myyntipaikkoja”, Juntunen painottaa. 

Vaatteiden käyttöikää voi pidentää myös korjaamalla ja huoltamalla niitä oikein. 

Poistotekstiilikeräys: 

  • Poistotekstiiliä voi tuoda Ruskon jätekeskukseen jätekeskuksen aukioloaikoina (ma–pe 7–20, marraskuun loppuun myös la 8.30–15). Keräysrullakot sijaitsevat valkoisessa talteenottopistehallissa heti sisääntuloportin tuntumassa. 
  • Keräykseen kuuluvat puhtaat ja kuivat kodintekstiilit ja vaatteet, kuten takit, housut, hameet ja paidat sekä pyyhkeet, lakanat ja pöytäliinat. Tekstiilit pakataan muovipussiin. Kerralla voi tuoda enintään 4 kaupan muovipussillista tekstiilejä. 
  • Keräykseen ei saa laittaa alusvaatteita ja sukkia, peittoja tai tyynyjä. Myös likaiset, haisevat, kosteat ja tekstiilituholaisia sisältävät tekstiilit kuuluvat polttokelpoiseen jätteeseen. 

 

 

Lue myös