Perinteinen kuusi pärjää yhä kilpailussa – Oulun seudulla saa luvalla hakea joulupuun valtion metsästä
Joulukuusen voi hakea valtion metsästä tietyin reunaehdoin. Kuva: Reijo Kuosmanen / Metsähallitus.
Lähes joka toisessa suomalaiskodissa on jouluna edelleen aito metsäkuusi. Pohjois-Pohjanmaalla joulupuun voi hakea myös itse valtion metsästä, jos on hankkinut siihen kymmenen euroa maksavan luvan.
Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa valtion metsistä saa tänäkin vuonna hakea joulupuun hankkimalla luvan Metsähallituksen ylläpitämästä Eräluvat.fi-palvelusta. Eteläisemmissä maakunnissa joulukuusilupia ei ole myynnissä valtion metsien hajanaisuuden takia.
Joulukuusilupa maksaa kymmenen euroa. Luvan hankkimisen jälkeen puun voi hakea valtion talouskäytössä olevasta monikäyttömetsästä tietyin reunaehdoin. Puun saa kaataa tien varresta, korkeintaan parinkymmenen metrin etäisyydeltä. Puita ei saa kaataa istutetusta taimikosta. Joulupuu voi olla korkeintaan kolme metriä pitkä.
Joulupuuta ei saa koskaan hakea suojelu- tai retkeilyalueelta tai muilta valtion erityisalueilta, ja Metsähallitus muistuttaa, että luvan ostajan vastuulla on varmistaa, että puu haetaan metsätalouskäytössä olevasta metsästä. Asian voi tarkistaa Retkikartta-palvelusta ja seuraamalla Eräluvat-palvelun ohjeita.
Aito pitää pintansa
Suomen Metsäkeskuksen mukaan tekokuuset eivät ole vielä kokonaan vallanneet suomalaistalouksia, vaan joka toisessa kodissa on edelleen aito kotimainen metsäkuusi.
Ruukussa olevat vuokrattavat tai uudelleen istutettavat kuuset eivät ole yleistyneet, eivät myöskään muut puulajit, vaikka niitäkin on tarjolla. Pohjois-Suomessa joulupuuna on ollut perinteisesti myös mänty tai kataja. Metsäkeskuksen mukaan selvin muutos jouluperinteessä on ollut se, että koteihin hankitaan pienempiä kuusia kuin menneinä vuosikymmeninä.
Koteihin ja julkisiin tiloihin hankitaan vuosittain yhteensä vajaat 1,4 miljoonaa kuusta, joista lähes miljoona tulee viljelmiltä. Noin 300 000 kuusta on itse kaadettuja, ja ulkomailta tuodaan lähes 100 000 puuta. Ulkomaisista kuusista pääosa tuodaan Tanskasta ja Ruotsista.
Arvilta neljännes kotitalouksista on valinnut muovikuusen ja neljännes jättää joulupuun hankkimatta. Metsäkeskuksen mukaan muovikuuset ovat ottaneet valta-aseman erityisesti työpaikoilla ja julkisissa tiloissa.
”Joulukuusen hankkijat arvostavat erityisesti sitä, että puu on kaunis ja siitä ei varise runsaasti neulasia. Hankintapäätökseen vaikuttavat lisäksi puun hinta ja yhä useammin tieto siitä, että se on kasvatettu mahdollisimman luonnonmukaisesti”, sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen Metsäkeskuksen tiedotteessa.
Tuore kuusi ei juuri varise
- Tuore joulukuusi kestää sisätiloissa varisematta vähintään kaksi viikkoa, jos puu ei pääse kuivumaan missään vaiheessa.
- Kuusenhakumatkalla puuta on suojattava ajoviimalta. Pakkassäästä sisälle tuotu kuusi säilyy parhaiten, jos se voidaan sulattaa viileässä paikassa.
- Puun katkaisukohtaa kannattaa pitää vesiastiassa vähintään vuorokausi ennen kuin kuusi tuodaan sisälle lämpimään.
- Ensimmäisinä päivinä kuusi voi imeä useita litroja vettä, joten sitä täytyy muistaa kastella reilusti.
Lähde: Suomen Metsäkeskus