Oulujokisarja, osa 2: Oulujokivarren Markkuun ryhmäpuutarhassa vaalitaan yhteisöllisyyttä

Idyllinen Markkuun ryhmäpuutarha sijaitsee Oulujoen itärannalla, noin yhdeksän kilometriä Oulun keskustasta. Kuvat: Juha Näppä

Luonto & ympäristö

Julkaistu: Kirjoittaja: Juha Näppä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vuonna 1975 perustetussa Markkuun ryhmäpuutarhassa on 165 puutarhapalstaa rakennuksineen. Ryhmäpuutarha sijaitsee Oulujoen rantamaisemassa, joen itärannalla, noin yhdeksän kilometriä Oulun keskustasta.

Markkuun ryhmäpuutarhayhdistyksen puheenjohtaja on Mirja Alaraatikka. Hän on houkutellut Tiina Pyynyn ja Janne Vahtolan, tuoreenpuoleiset markkuulaiset, kertomaan miksi he halusivat oman mökin ja palstan Markkuusta.

Pyyny ja Vahtola ostivat palstansa mökkeineen vuonna 2020, jolloin 11 muutakin mökkiä vaihtoi omistajaa. Aiemmin uusia asukkaita on tullut alueelle vain muutama vuosittain, sillä mökkipalstoja ei ole ollut myynnissä kovin usein.

Tiina Pyyny ja Janne Vahtola viettävät toista kesäänsä Markkuussa.

Kävelemme viehättävien pihojen ja eri väristen, mutta täsmälleen samanlaisten mökkien ohitse parisataa metriä ja samalla Alaraatikka kertoo perusasioita ryhmäpuutarhan elämästä.

”Yhteisöllisyys on täällä keskeistä. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaikkia tervehditään ja sitä, että apua saadaan ja annetaan. Se tarkoittaa sitäkin, että omalla palstallaan saa olla ja puuhailla aivan niin rauhassa kuin haluaa”, Alaraatikka kertoo.

Markkuun alueella on yhteisessä käytössä yhdistyksen kerhotalo Marketa. Nimi on tietysti lyhenne sanoista Markkuun kerhotalo.

”Marketassa on kesäisin paljon tapahtumia ja ruokaakin on usein tarjolla. Siellä pidetään asukkaiden perhejuhlia ja yhdistyksen omia juhlia, saunakahvit voi juoda kerhotalolla keskiviikkoiltaisin. Marketan rannassa on onkikilpailuja ja suuressa suosiossa on nykyisin frisbeegolf, jota voi pelata kerhotalon viereisellä laajalla ruohokentällä. Kerhotalon edessä Oulujoen rannassa on runsaasti laituripaikkoja veneilijöille ja kalastajille. Marketan lähistöllä ovat myös yhteiset wc:t, saunat ja suihkutilat”, Alaraatikka luettelee.

Markkuussa kaikki mökit ovat samanlaisia, mutta maalata ne saa kukin makunsa mukaan.

Mökille vaikka vain olemaan

Tiina Pyynyllä on kotonaan pieni piha, Janne Vahtolalla ei edes parveketta. Molempien mieli teki ulos olemaan ja puuhaamaan pihan, kasvien ja rakennustenkin parissa. Näistä syistä he, vaihtoehtoja ensin tutkittuaan, päätyivät hankkimaan Markkuusta oman puutarhapalstan mökkeineen.

”Asun tuossa parin kilometrin päässä, joten matka on mukavan lyhyt. Kotipihani on pieni, mutta täällä mahtuvat olemaan myös marjapensaat, ja perunaakin voimme kasvattaa”, Tiina Pyyny sanoo.

”Tämä piha oli päässyt melko huonoon kuntoon. Oli maahan uponneita vanhoja kiveyksiä, aivan liian isoksi kasvanut puu ja kaikenlaista aikansa elänyttä, jota olemme hiljalleen alkaneet uusia ja poistaa. Tuo keinu järjestyi tuttavan kautta ja sijoitimme sen tuolla paikalla aiemmin seisseen, täysin lahonneen leikkimökin paikalle. Tein keinulle itse ideoimani alustan vanhoista terassilaudoista, jotka onnistuin löytämään nettikirpputorilta”, Janne Vahtola kertoo.

Vaikka pihahommat ja ulkona hommailu ovat mieluisia, eivät Pyyny ja Vahtola aio palstastaan työleiriä rakentaa.

”Kyllä tämän täytyy pysyä paikkana, johon voi tulla myös vain olemaan, nauttimaan kesästä, unohtamaan muut asiat hetkeksi”, Tiina Pyyny toteaa.

Markkuun yhteisellä, suurella ranta-alueella voi veneillä, uida ja keinua tai nauttia vain olostaan.

Väki vaihtuu hiukan aiempaa nopeammin

Markkuun ryhmäpuutarhan perustamisesta on kulunut jo 46 vuotta. Monia mökkejä on purettu ja rakennettu uusi, täsmälleen samanlainen mökki tilalle. Niin Markkuussa tehdään. Myös ihmiset vaihtuvat alueella ajan kuluessa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että hiukan yli kymmenen mökkiä vaihtaa omistajaa myös tänä vuonna.

”Näille mökeille ja palstoille on ollut pysyvä kysyntä koko Markkuun olemassaolon ajan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain hiukan useammin tulee myyntiin palstoja, kun esimerkiksi omistajille on kertynyt ikää niin paljon, etteivät palstahommat enää onnistu”, sanoo Mirja Alaraatikka, joka itsekin on ollut Markkuun asukas vasta parin vuoden ajan.

”Tässä saa kaupan päälle tämän hienon yhteisön, jossa kaikkiin asioihin löytyy apua ja ratkaisuja. Täällä otetaan muut ihmiset aina huomioon ja nautitaan myös yhdessäolosta”, Alaraatikka tiivistää.

 

Lue myös