Oulujokisarja, osa 10: Ensimmäiset Hupisaarilla syntyneet taimenet palaavat mereltä vuonna 2023

Hupisaarilla syntyneistä poikasista ensimmäisten arvellaan lähtevän jo tänä vuonna merelle kasvamaan. Niiden voidaan odottaa palaavan kotipuroihinsa kutemaan kahden tai kolmen vuoden kuluttua. Se tulee olemaan todella merkittävä onnistuminen hankkeelle, joka pyrkii luomaan Hupisaarten puroihin uuden, luonnollisesti lisääntyvän taimenkannan.

Ankkalammet auki ja purot virtaamaan

Kymmenisen vuotta sitten Hupisaarten ympärillä alkoi tapahtua. Parina talvena ensin testattiin, kuinka kauneusaltaan suihkujen laitteistot kestävät, jos altaassa on vettä yli talven. Asialla olivat tuolloin muun muassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Oulun Energia, ja tarkoitus oli sopia Hupisaarten purojen ympärivuotisesta vedetyksestä, jos testit menisivät toivotusti. Testeissä havaittiin, etteivät laitteet kärsineet lainkaan kauneusaltaassa talvella olleesta vedestä, joten Hupisaarten purojen kunnostusta ja taimenten istutuksia voitiin alkaa suunnitella.

Vuonna 2018 Hupisaarille vietiin ensimmäiset emotaimenet Luonnonvarakeskuksen (Luke) Paltamon kalankasvatuslaitokselta. Sitä ennen puroihin oli tehty kunnostuksia, joissa muun muassa imettiin lampimaisiin paikkoihin kertynyttä lietettä pois sekä lisättiin uomiin kutusoraikkoa ja puumateriaalia.

”Sinne on lisätty esimerkiksi tukinpätkiä, jotka ovat hyväksi aina siellä, missä puhutaan lohikalojen poikasista ja virtavesistä. Kaikki tuonkaltainen rakenne siellä uomassa kasvattaa monimuotoisuutta, muodostaa kasvualustaa ja on hyväksi ravintotuotannolle”, kertoo Luken tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro.

”Hupisaarilla tehtiin paljon töitä jo ennen vuotta 2018, jolloin ensimmäiset taimenet istutettiin sinne. Luken lisäksi kunnostustoiminnassa ja kaikessa siellä tehdyssä ovat olleet Oulun kaupunki, Oulun Energia ja ympäristöviranomainen eli nykyinen Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen ympäristövastuualue vahvasti mukana. Monia vapaaehtoisia toimijoita ja talkoilijoita unohtamatta.”

Tavoite täyttyy ehkä kahden vuoden kuluttua

Tähän mennessä on saatu todisteet siitä, että Hupisaarilla taimenilla on hyvät lisääntymispaikat. Samoin näyttöä on siitä, että taimenet tekevät siellä poikasia, jotka näyttävät pysyvän hengissä.

”Parin vuoden kuluttua, vuonna 2023, voisi Hupisaarilla alkaa näkyä ensimmäisiä merestä tulleita rasvaevällisiä, isoja ja kutukypsiä taimenia, ja se on bingo se. Nimittäin Oulujoen velvoitteena istutetut kalat ovat rasvaeväleikattuja,” Erkinaro laskeskelee.

Merestä tulleita kutukaloja Hupisaarilla on ollut runsaasti joka vuosi. Koska Luke tuntee istutettujen laitoskalojensa geneettisen taustan, on syntyneistä poikasista voitu ottaa dna-näytteitä, ja nähdä mitkä poikasista ovat peräisin laitoskaloista ja mitkä aivan muista taimenista.

”Suurin osa näiden syntyneiden poikasten vanhemmista on muita kuin istuttamiamme laitoskaloja. Nekin vanhemmat ovat kuitenkin Oulujoen velvoiteistukkaita. Ne ovat nyt jo enemmistö, mikä on hyvä merkki. Merestä tulleet kalat kun ovat keskimäärin isompia, kuin istutetut kalat, mikä tarkoittaa, että niiden naaraissa on enemmän mätiä kuin istutetuissa, ja uroksetkin isompina pääsevät lisääntymään helpommin”, Erkinaro sanoo.

Antennit odottavat tulijoita siltojen alla

Luke on vuosittain merkinnyt taimenen poikasia PIT-merkinnällä, joka toimii kuin viivakoodi, johon lukijalaite reagoi, kun kala ui esimerkiksi Hupisaaren jonkin sillan alle asennetun antennin ohi. PIT-merkki on hyvin pieni lasiampulli, joka asennetaan kalan ihon alle.

”Me emme tietenkään saa kaikkia kalanpoikasia kiinni, mutta pyrimme aina jonkinlaisen määrän niitä joka syksy merkitsemään. Meillä on näitä merkittyjä kaloja nyt uimassa siellä, ja kun ne palaavat aikanaan takaisin, niin meidän antennimme Hupisaarilla ja Oulujoen kalatiessä piippaavat,” Erkinaro kertoo.

”Me tulemme nyt, toivottavasti, saamaan ainakin jonkin verran tietoja näistä Hupisaarilla syntyneistä ja siellä merkityistä kaloista sitten, kun ne palaavat Hupisaarille tai Oulujokeen.”

Meritaimen uhanalaisempi kuin lohi

Koska pienehkö taimen merelle lähdettyään jää tavallisesti liikkumaan aivan rannikon lähelle, niin se on suuressa vaarassa verrattuna loheen, joka kulkee saman tien satoja kilometrejä kun se lähtee merelle.

”Taimenet eivät keskimäärin käy kovin kaukana merellä, vaan pyörivät enemmän tässä Pohjanlahden, melkein sanoisin, että Perämeren rannikkoja pitkin. Sen vuoksi ne nuorina ja pieninä ovat kaikenlaisen rannikolla tapahtuvan kalastuksen kohteena,” Erkinaro sanoo.

Erkinaron mukaan rannikon verkkopyynti on jonkin verran vähentynyt, sillä harrastajapuolella käytetyt pyydykset eivät tahdo kestää hylkeitä, jotka aiempaa runsaslukuisempina saalistavat samoja kaloja kuin ihmiset. Ammattilaisilla on enenevässä määrin pyydyksiä, jotka sietävät hylkeitä.

Taimen on Erkinaron mukaan selvästi lohta uhatumpi laji Suomessa. Jos siis meritaimen alkaa lisääntyä Hupisaarilla vuosi vuodelta enemmän, on sillä Jaakko Erkinaron mielestä merkitystä, vaikka määrät eivät tuhansissa kaloissa olekaan.

Kuka tietää toimiiko kalatie

Vuonna 2003 syntyi Merikosken kalatie, joka Erkinaron mukaan oli tietynlainen menestys ja kohujuttu alusta asti. Hänetkin lähes ulkopuolisena tempaistiin villitykseen mukaan.

”Jouduin alkuvuosina useille erilaisille vierailijaryhmille esittelemään kalaporrasta. Suuri asia oli, että nyt oli Suomessa tehty kunnollinen kalatie ja vielä keskelle isoa kaupunkia. Se herätti ihan valtavasti huomiota”, Erkinaro kertoo.

”Mutta oli kalatie hieno tai ei, tullaan aina siihen ikuisuuskysymykseen, että toimiiko se. Toimiiko Isohaaran kalatie tai Merikosken kalatie? On helppo sanoa kyllä tai ei, mutta kysymys on oikeasti todella vaikea. Kysymys on siitä, miten kalatien toimivuus määritellään. Jos on x-kappaletta kaloja uinut voimalaitoksen kalatien läpi, niin mihin se x-kappaletta pitää suhteuttaa? Mikä osuus se on, ja mistä?”, Erkinaro kuvailee kalatien toimivuuden arvioimisen vaikeutta.

Oulujoella erittäin pitkään pääosa lohenpoikasista istutettiin niin sanottuina meri-istutuksina jokisuulle, Vihreäsaaren rantaan, jolloin niillä ei ole kotia Oulujoella. Erkinaron mukaan voidaan olettaa, ettei noita kaloja välttämättä kiinnosta lähteä nousemaan Merikosken kalatien kautta Oulujokeen, koska ne eivät tiedä mitään siellä olevasta maailmasta. Kolmasosa istutetuista lohista sen sijaan päästettiin Oulujokeen. Viime vuosina kaikki istutukset on keskitetty Muhoksen Monttaan, ja nämä istutetut lohet nousevat Erkinaron mukaan nyt Oulujokeen. Mutta niistäkin vain pieni osa selviää mereltä takaisin Oulujoelle.

”Merivaelluksen alkuvaiheen vaarojen vuoksi lohen poikastappiot ovat niin rajuja, että jo ensimmäinen leikkuri mereen tulijoista on yli 90 prosenttia. Sitten on lopulta jäljellä ne muutamat, jotka tulevat takaisin tuohon jokisuuhun, ja siitä joukosta nousee jokeen vain osa, juuri se prosenttimäärä, jota kukaan ei tiedä. Laskutoimitus kalatien, sen varsinaisen jokeen nousun mahdollistavan reiän, tehosta tai tehottomuudesta on hyvin hankala”, Erkinaro kertoo.

”Me emme tiedä edes montako kalaa Oulujokisuussa pyörii, koska kalat eivät siellä vaella suoraviivaisesti jokea ylös kuten luonnonjoissa, vaan liikkuvat alueella edestakaisin. Tämän liikehdinnän vuoksi ei Oulujokisuulla olevia kaloja voida luotettavasti laskea esimerkiksi kaikuluotaimen avulla, kuten tehdään Tornionjoella tai Tenolla.”

Kemijokisuulla Luke tekee tällä hetkellä laskennallista, monimutkaista arviota kalojen määrästä. Siellä on ollut merkintäprojekti, jossa on muun muassa merkitty isohko määrä kaloja.

”Me saamme siitä, toivottavasti, laskettua jonkinlaisen asiallisen tilastollisen arvion siitä, mikä kokonaiskalamäärä siinä oli. Mutta esimerkiksi Oulujokisuusta tai Iijokisuusta me emme ainakaan toistaiseksi tiedä tätä asiaa,” Jaakko Erkinaro toteaa.

Tämä oli kymmenosaisen Mun Oulun Oulujokisarjan viimeinen osa. Sarja päättyy tähän.