Meriharjus uhkaa kadota lopullisesti Itämerestä – kutukaloja esiintyy enää vain Perämerellä

Tutkimusten lisäksi meriharjuskantaa yritetään elvyttää istutuksin ja kunnostamalla kutupaikkoja. Metsähallitus kokeilee Merenkurkussa Valassaarilla uutta menetelmää: kivi- ja sorapohjia puhdistetaan levästä harjaamalla ja painepesurilla.

Pohjanlahden meressä kuteva harjus on ainutlaatuinen, sillä maailmassa ei tunneta toista paikkaa, jossa harjus lisääntyisi murtovedessä. Meressä kuteva harjus oli ennen yleinen laji Porin ja Tornion välisellä merialueella.

Jo 1980-luvulla on havaittu, että aiemmin varsin yleinen kala on huomattavasti taantunut, ja havainnot Selkämeren ja Merenkurkun alueilta loppuivat lähes kokonaan 2000-luvun alussa. Biodiversea LIFE IP -hankkeessa tehdyssä poikasaluekartoituksessa on todettu, että kalojen kutukantoja esiintyy enää vain Iin Krunneilla ja Perämeren kansallispuiston alueella.

Syytä katoon ei tiedetä

Meriharjuksen taantumisen syytä ei varmuudella tiedetä, mutta rannikkoalueen rehevöityminen on mahdollinen osasyy. Laji kutee ulkosaariston matalilla kivi- ja sorapohjilla, ja viime vuosikymmeninä karut kivi- ja sorapohjat ovat monin paikoin peittyneet rihmalevän ja pohjalle kertyvän, hajoamassa olevan eloperäisen materiaalin alle.

Heikentyneen tilan vuoksi harjuksen merikutuiset kannat on Suomessa luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi. Metsähallituksen vetämässä Biodiversea-hankkeessa selvitetään meriharjuskantojen taantumiseen johtaneita syitä ja pyritään vahvistamaan meriharjuksen tilaa rannikkoalueella muun muassa tuki-istutuksilla.

Poikaset riippuvaisia vedenlaadusta

Luonnonvarakeskuksella on jo aiemmin ollut kasvatuksessa Iin Krunneilta kerätty emokalasto, mutta tänä vuonna emokalaston geneettistä monimuotoisuutta vahvistettiin Perämeren kansallispuiston alueelta pyydystetyillä harjuksilla. Pilkintä on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi emokalaston pyyntiin, ja huhtikuussa Luonnonvarakeskus ja Metsähallitus Eräpalvelut saivat pyydettyä 42 kalaa lypsyä varten.

Toukokuussa tapahtuneen lypsyn jälkeen kalat palautetaan takaisin pyyntialueelle. Kaloista lypsetyistä sukusoluista syntyy uusi emokalaparvi, joka ylläpitää luonnonvaraisen kannan perimää siltä varalta, että kanta häviäisi luonnosta kokonaan. Eteläisemmillä merialueilla harjuksia ei enää ole siinä määrin, että niistä pystyttäisiin perustamaan uutta emokalastoa.

Perämerellä vesi on lähes makeaa, joten Perämeren emokalaston harjusten mädin selviytymistä suolaisemmassa vedessä on selvitetty eri suolapitoisuuksissa tehdyllä haudontakokeella. Muiden tekijöiden, kuten rehevöitymisen vaikutusta selvitetään luontoon entisille tunnetuille harjusalueille laitetuilla mätirasioilla. Niiden perusteella arvioidaan, miten harjuksen mäti kehittyy ja selviytyy poikaseksi saakka kullakin alueella vallitsevissa olosuhteissa.

”Meriharjuksesta on kovin niukasti aiempaa tutkimustietoa. Lajin tilan ja siihen vaikuttavien tekijöiden selvittämiseksi joudutaan lähtemään aivan perusasioista liikkeelle”, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Lari Veneranta.

Harjuksen elinpiirin laajuutta selvitetään akustisella merkinnällä, jossa Perämeren kansallispuiston alueelta pyydystetyille 30 harjukselle laitettiin vatsaonteloon pieni lähetin. Akustinen merkki lähettää ihmiskorvalle kuulumatonta ääntä ohjelmoidun jaksotuksen mukaisesti. Haaparannan, Tornion, Kemin ja Iin merialueilla on vastaanottimia, hydrofoneja, jotka tallentavat kalan tiedot sen uidessa vastaanottimen lähialueella. Vastaanottimia on tarkoitus pitää vedessä vuoden ajan keräämässä tietoa.

Viimeinen tilaisuus pelastukseen

Biodiversea-hankkeessa selvitetään myös, voidaanko harjuksen kutupaikkoja puhdistaa merialueella ja onko puhdistamisesta hyötyä. Nykykäsityksen mukaan meriharjuksen kutupaikat ovat pieniä sora- tai kivipohjaisia alueita vajaan puolen metrin syvyydessä. Virtavesissä lohikaloille on kunnostettu kutualueita pohjia puhdistamalla ja soraistamalla. Merenkurkussa Valassaarilla on kevään aikana kokeiltu koealoilla pohjien puhdistusta harjaamalla ja painepesurilla.

”Kunnostus on tekohengittämistä, jolla taistellaan rehevöitymistä vastaan. On kuitenkin tärkeää yrittää, sillä tämä voi olla viimeinen tilaisuus pelastaa Merenkurkun meriharjuskanta. Tulevaisuudessa Itämeren tila toivottavasti paranee ja rihmalevien kasvu vähenee”, sanoo Metsähallituksen Meriluonnonsuojelutiimin asiantuntija Anette Bäck.

Samaan aikaan, kun selvitetään meriharjuksen selviytymiseen liittyviä tekijöitä, tehdään myös tuki-istutuksia kannan palauttamiseksi entisille alueille. Selkämerelle, Merenkurkkuun ja Perämerelle istutetaan rasvaeväleikattuja vuoden vanhoja sekä alitsariinilla värjättyjä vastakuoriutuneita meriharjuksen poikasia tänä kesänä. Alitsariiniväri tarttuu kalan kuuloluuhun ja kala on tunnistettavissa istutetuksi, jos se otetaan näytteeksi.

Vuoden vanhat poikaset on helppo tunnistaa myöhemmin niiden kasvettua puuttuvasta rasvaevästä. Istutuskokeilun tulosta on tarkoitus seurata koekalastuksin vuosina 2024 ja 2025.

Lisätietoja meriharjuksesta Metsähallituksen sivulta tästä linkistä.