Kiiminkijokisarja, osa 3: Kiimingin Alakylästä melotaan huomenna lauantaina kohti Maakista Martinniemeä

Kiiminkijokea melotaan yhdessä jälleen. Kuva vuodelta 2009. Kuva: Kiiminkijoki ry

Luonto & ympäristö

Julkaistu: Kirjoittaja: Juha Näppä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kiiminkijoki Ry:n järjestämä Kiiminkijokimelonta lähtee tänä vuonna Kiimingin Alakylästä kohti Kiiminkijoen suistoa ja Martinniemen rannatonta horisonttia. Ensimmäisen kerran jo 1980-luvun alussa järjestetty melontatapahtuma toteutuu tänä vuonna tavallista lyhyempänä, mutta nyt siihen voi osallistua monella tavalla. Mun Oulu lähettää tapahtuman sekä Facebookissa että osoitteessa munoulu.fi.

Kiiminkijokimelonta, Oulun Juhlaviikot ja Maakinen Martinniemi -piknik tekevät tiivistä yhteistyötä, kun melonta toteutuu lauantaina 12. kesäkuuta myös verkkotapahtumana. Pääkanavana verkossa on pohjoinenkulttuurivirta.fi.

Tapahtumaan voi osallistua melomisen lisäksi myös lähtemällä Oulusta Saaga Travelsin Maakinen Martinniemi -bussilla, tulemalla Alakylän Toivolaan lähtöä katsomaan, Haukiputaan kirkkorantaan kahville tai Siikasaareen katsomaan veden yllä tanssijoita ja kuulemaan Kajakkiorkesteria.

Myös melonnan päätepisteeseen Maakinen Martinniemi -piknikiin on rajoitusten höllennyttyä yleisö tervetullutta. Kirkkovenematkat Haukiputaalta Martinniemeen on jo myyty loppuun.

Delta Life testaa

Projektipäällikkö Liisa Ronkainen Oulun Juhlaviikoilta sanoo, että Kiiminkijokimelonnan ja Maakisen Martinniemen yhteydessä on kattavasti kulttuuria tarjolla.

”Nyt kun saimme Oulu 2026 -nimityksen Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, niin nyt on mukana Delta Life -projekti omana ohjelmistonumeronaan”, hän mainitsee.

”Siinä on tarkoituksena tuoda jokivarsikulttuuria esille, ja siinä esitetään kulttuuria jokivarsilla ja joessa. Kaikki huipentuu torin rantaan vuonna 2026, mutta tämä on nyt ihan ensimmäinen kokeilu sille, missä muodossa kulttuuria voi joessa ja jokivarressa esittää. Tässä myös teknisesti kokeillaan, kuinka voidaan osallistaa katsojia. Siihen liittyen meidän sivuillemme ilmestyy vähän myöhemmin Zoom-linkki, jonka kautta yleisö voi myös osallistua tapahtumaan”, Ronkainen kertoo.

Maakiset Katariina ja Jared esiintyvät ja tarjoavat ilmaisen akrobatiatyöpajan perheille Maakisessa Martinniemessä. Kuva: Jukka Takalo

Suora lähetys alkaa aamuyhdeksältä

Pohjoisen kulttuurivirran kanavapäällikkö ja Delta life -projektin taiteellinen johtaja Jukka Takalo käynnistää lähetyksen Alakylän Toivolasta lauantaiaamuna yhdeksältä. Lähetyksessä Lauri Tuohimaa esittää Kiiminkijoki-kappaleen ja kuullaan risteilyemäntä Anita Valkaman ja muiden melojien tunnelmia. Melojat lähtevät matkaan kello 9.30.

Läsnä on myös liikkuva reportteri Asta Salomaa kuvaajineen. Melonnan aikana vesiltä raportoivat Jukka takalo ja Kiiminkijoki Ry:n Anita Valkama. Lähetyksessä nähdään maisemaa matkan varrelta, kuullaan melojien keskusteluja ja lasketaan koskia. Luvassa on myös puhetta jokivarren asioista ja kyläkulttuurista sekä asiantuntijahaastatteluita.

Iltapäivällä kello 15.00 melojat saapuvat Haukiputaan kirkkorantaan. Siellä katsellaan Toppeliuksen kirkkomaalauksia, kahvitellaan Tapulikahvilassa ja rannassa esiintyy Rällä.

Rällä esiintyy lauantaina Haukiputaan kirkkorannassa levynjulkaisukeikallaan. Kuva: Heini Hakosalo

Live-lähetys käy välillä kurkistamassa Maakisen illan valmisteluita Martinniemessä ja kello 16.00 kirkkoveneet, tervaveneet ja kajakit lähtevät kohti Maakista Martinniemeä.

Matkalla risteilyisäntä Matti Patronen jututtaa muiden muassa meribiologi Essi Keskistä. Kajakkiorkesteri musisoi matkassa mukana. Siikasaaren rannassa esitetään Kajakkiorkesterin Hajurako-biisi, jonka aikana Siikasaaren oma Teemu Tuohimaa ja Veera Pyykkö tanssivat vetten päällä.

Perinteistä rokkilavaa ei Maakisessa tänä vuonna ole, mutta kulttuuria ja kohtaamista kyllä. Ja kirjailijakävely, metsätanssi, kuvataidetta sekä musiikkia. Ja tietysti Rannaton horisontti sekä savumaivat. Kyläyhdistyksen kioskista saa evästä elleivät omat eväät tulleet mukaan. Istuinalusta on hyvä olla hiekalla istuskeluun. Koronaetikettiä noudatetaan.

Iltaviideltä retkikunta saapuu Maakisen Martinniemen edustalle ja iltaohjelma voi alkaa.

Lisätietoja Kiiminkijokimelonnasta

Mun Oulun lähetyksen voit katsoa tästä

Mun Oulun Facebook kello 15 alkaen tästä

Lähetyksen pääkanava on tässä

Kiiminkijokisoutu ja Maakinen Martinniemi

9.00 Päivä alkaa: taiteellinen johtaja Jukka Takalo, Lauri Tuohimaa: Kiiminkijoki-biisi, risteilyemäntä Anita Valkaman ja muiden melojien tunnelmia

9.30 melojat liikkeelle: suora lähetys seuraa melojia koko matkan ajan Kiiminkijokea pitkin lentävän reportterin Asta Salomaan kanssa, maisemaa matkalta, melojien keskusteluja, koskenlaskua, ajankohtaisia nostoja jokivarsiteemoista ja kyläkulttuurista, haastateltavina Seppo Savilakso, Pasi Haapakangas, Petri Haapala

15.30 saapuminen Haukiputaan kirkolle. Lähetys käy välillä myös Martinniemessä illan maakisen ohjelman valmisteluissa

Haukiputaan kirkonkylä:

15.00 Tapulikahvila kirkolla auki, Haukiputaan kirkkomaalausten esittely
15.30 Rällä-kansanmusiikkiyhtyeen levynjulkaisukeikka kirkon pihalla
16.00 Matka jatkuu Maakiseen Martinniemeen

Iltaohjelma

17.00 Akrobatiatyöpaja
17.10 Kajakkiorkesteri – Martinniemi
17.20 Maakinen kuvataidenäyttely avataan
17.35 Soivan Siilin konsertti on retki
17.40 Kirjailijakävely lähtee kulttuuripolun putkalle
18.20 Vesiakrobatiaesitys Katariina & Jared
18.35 Metsätanssi Teemu Tuohimaa
18.40 J. A. Mäki & Ossian Marttala – Pieniä helmiä (musiikkiesitys)
19.00 Suomi – Tanska em-futis (kotiin katsomaan)

 

Lue myös