Kestävän kehityksen keskus sai tunnustuspalkinnon työstään

Kestävän kehityksen keskus on toiminut pitkään Välivainion Sorvarintiellä. Nykyään sillä on toimipiste myös Hietasaaressa. Kuva: Kestävän kehityksen keskus

Luonto & ympäristö

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Välivainiolla ja Hietasaaressa toimiva Kestävän kehityksen keskus on saanut Oulun kaupungin ja Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitoksen vuoden 2024 kestävän kehityksen tunnustuspalkinnon. Se myönnetään monipuolisesta ja pitkäaikaisesta kestävän elämäntavan edistämisestä osallistavalla ja ympäristövastuullisella tavalla.

Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitoksen johtokunta on myöntänyt vuoden 2024 kestävän kehityksen tunnustuspalkinnon Kestävän kehityksen keskukselle ja sitä ylläpitävälle Yritetään yhdessä ry:lle.

Kestävän kehityksen keskuksella eli kotoisammin Kekellä on nykyään kaksi toimipaikkaa Oulussa: Sorvi Välivainiolla ja Hieta Hietasaaressa. Toimintaan kuuluu muun muassa pyöräkorjaamo, ompelimo, hyötyjätekeräystä ja ympäristönhoitotyötä. Töitä suorittavat palkkatuella työllistetyt pitkäaikaistyöttömät, työkokeiljat ja harjoittelijat, ja avustavissa töissä on mukana kuntouttavassa työtoiminnassa mukana olevia henkilöitä. Töiden tekoa ohjaavat aina ammattilaiset.

Palkintoperusteissa todetaan, että keskuksen toiminta on vuosien aikana kasvanut ja kehittynyt monipuoliseksi työvalmennuskeskukseksi. Sen keskiössä on ihmisten hyvinvointi, osallisuus ja ympäristövastuullisuus. Kestävä elämäntapa näkyy palvelujen ja hankkeiden sisällöissä, muun muassa pitkospuiden rakentamisessa, maisemalaiduntamisessa ja palstaviljelyalueiden kunnossapidossa.

Ehdotuksia kuntalaisilta

Kestävän kehityksen palkinto on tunnustus ansiokkaasta ja esimerkillisestä kestävän kehityksen periaatteet huomioon ottavasta toiminnasta. Palkinnon tarkoituksena on myös lisätä kuntalaisten ympäristötietoisuutta ja kannustaa asukkaita toimimaan kestävän kehityksen tarkoitusperien mukaisesti. Palkinnon saajalle myönnetään tänä vuonna kolmen tuhannen euron rahapalkinto ja kunniakirja.

Tällä kertaa palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa Oulun seudun ympäristötoimen toimialueella asuvien kuntalaisten ehdotusten perusteella. Ehdotuksia saatiin yhteensä 39. Kestävän kehityksen keskusta ehdottaneiden perusteluissa nousivat esiin toiminnan käytännönläheisyys ja työllistävä vaikutus sekä kiertotalouden edistäminen.

Kestävän kehityksen tunnustuspalkinto on myönnetty vuodesta 1999 alkaen joka toinen vuosi. Palkinnon ovat saaneet Timosenkosken luontokoulu (1999), Tervatulli Oy (2001), Yritetään yhdessä ry (2003), Alakööki (2005), Oulun palvelualan opisto (2007), Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen Retkikerho (2010), Liminganlahden luontokeskus (2012), Metsän oppimispolku -tapahtuma (2014), Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys ry (2016), Pohjois-Pohjanmaan Martat (2018), ProAgria Oulu (2020) ja Ylikiimingin kalastuskunta (2022).

Kestävän kehityksen keskus on palkittu aiemmin muun muassa Oulu-seuran myöntämällä Oulun Etta -palkinnolla vuonna 2022.