Jäätilanne voi keskeyttää Hailuodon lauttaliikenteen talven aikana – poikkeusjärjestelyt valmisteilla

Hailuodon kiinteän yhteyden työpenger voidaan joutua ottamaan avuksi, mikä li jää ja sohjo tukkii lauttaväylän. Kuva: Väylävirasto

Luonto & ympäristö

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyömaan työpenger on aiheuttanut yllättäviä ongelmia Hailuodon jäätilanteelle ja lauttaliikenteelle. ELY-keskus varoittaa, että talven aikana lauttaliikenne voidaan joutua osin keskeyttämään, jolloin liikenne ohjattaisiin poikkeusjärjestelyin työmaan kautta.

ELY-keskuksen mukaan kiinteän yhteyden työpenger on vaikuttanut virtausolosuhteisiin Hailuodon ja Oulunsalon välillä niin, että jäämassoja on patoutunut pengertien eteläpuoliselle merialueelle ja lauttaväylälle. Asiaan vaikuttavat myös lounaan- ja etelänpuoliset tuuliolosuhteet.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että ruopatulle ja matalalle lauttaväylälle voi pakkautua niin paljon jäämassaa ja sohjoa, että pahimmassa tapauksessa lautat eivät pääse kulkemaan. Lisäksi voimistuneet merivirrat ja vaihteleva sää estävät riittävän vahvan kiintojään muodostumisen, minkä vuoksi Oulunsalon ja Hailuodon välistä jäätietäkään ei voi turvallisesti toteuttaa.

Jääolosuhteiden ennustaminen on vaikeaa, mutta ELY-keskus varoittaa, että saaren ja mantereen väliä kulkevien on syytä varautua liikenteen poikkeusjärjestelyihin. Lähiviikkoina liikenteen arvioidaan sujuvan normaalisti, mutta jäätilanteen kehittymistä seurataan.

Lauttaväylällä on väylän kääntöpisteen molemmin puolin muuta väylää matalammat kohdat, jotka ovat aiempinakin talvina helmi-maaliskuussa hidastaneet lauttaliikennettä. Tänä talvena liikenne on jo nyt hidastunut ja vaikeutunut. ELY-keskuksen mukaan on ennakoitavissa, että matalat väyläalueet täyttyvät jäämassasta talven mittaan niin, että lauttaliikenteessä esiintyy mittavia myöhästymisiä ja pahimmassa tapauksessa lauttaliikenne keskeytyy kokonaan lauttaväylän täyttyessä pohjiaan myöten jäämassalla.

Pengertie otetaan avuksi

ELY-keskus on selvittänyt vaihtoehtoisia tapoja järjestää liikenne poikkeustilanteessa. Palvelutaso olisi merkittävästi normaalitilannetta heikompi.

Poikkeusjärjestelyissä liikkuminen saaren ja mantereen välillä on tarkoitus hoitaa osittain lautalla ja osittain kiinteän yhteyden rakentamista varten tehdyllä työpenkereellä.

Karttakuva

Poikkeustilanteessa lautta kulkisi vain Hailuodon päässä, ja loppumatka kuljettaisiin työpengertä pitkin. Kuva: ELY-keskukset

Lauttaliikennettä hoidettaisiin poikkeustilanteessa Hailuodon lauttarannan ja idänpuoleisen työpenkereen länsipään välillä. Työpenkereen länsipään ja Oulunsalon lauttarannan välillä kuljetaan ajoneuvoilla työpenkerettä pitkin yksisuuntaisesti. Tienkäyttäjien on tällöin seurattava ajoneuvoillaan saattoautoa työpenkereellä ajettaessa.

Oulunsalosta lähtevän työpenkereen päähän aiotaan rakentaa tilapäinen maatuki, johon asennetaan lauttojen tarvitsema kalturi.

ELY-keskuksen mukaan lauttaliikennettä pystytään jatkamaan Hailuodon päässä, koska siellä lauttarannan edustalla on merenpohjassa syvänne ja merivirta on voimakasta.

Rakennustyöt jatkuvat

Mahdollisesta poikkeustilanteesta huolimatta kiinteän yhteyden rakentaminen jatkuu ja se pyritään pitämään häiriöttömänä. Sen takia poikkeustilanteessa liikenne rajoitettaisiin aamun ja iltapäivän työmatkaliikenteen tunteihin.

Alustavasti on suunniteltu, että aamuisin ajettaisiin joka päivä neljä edestakaista vuoroa välillä 5.00–9.00 ja iltapäivästä alkaen viisi edestakaista vuoroa välillä 15.00–20.00.

Tarkemmat aikataulut julkaistaan kellonaikoineen, mikäli poikkeusjärjestelyyn päädytään. Lopullinen palvelutaso ja vuorotiheys määräytyvät hankkeen sen hetkisen työtilanteen mukaan.

ELY-keskus selvittää parhaillaan myös varausjärjestelmän mahdollisuutta lauttaliikenteeseen rajallisen kapasiteetin vuoksi.

Mikäli poikkeusjärjestelyihin joudutaan, ELY-keskus toivoo tienkäyttäjien rajoittavan matkustamista vain välttämättömiin matkoihin Hailuodon ja mantereen välillä. Näin turvataan välttämättömät työ- ja asiointimatkat sekä kaupan elintarvikekuljetukset, maatalouden- ja maitokuljetukset sekä linja-autoliikenne. Vapaa-ajan matkustamista poikkeusjärjestelyjen aikana tulisi välttää.

ELY-keskus toivoo lisäksi, että poikkeusjärjestelyjen aikana vältettäisiin puutavarakuljetuksia ja muita raskaita kuljetuksia. Puukuljetuksia ja muita raskaita kuljetuksia kannattaa hoitaa mahdollisimman paljon nyt, kun lauttaliikenne toimii vielä toistaiseksi normaalisti.

Poikkeusjärjestelyjen edellyttämät infratoimenpiteet valmistuvat tammikuun puoliväliin mennessä.