Välittämisen päivää vietetään myös Oulussa – löytävä vanhustyö jalkautuu eri puolille kaupunkia

Välittämisen teot tuovat hyvän mielen, ja kokemuksen huomatuksi ja kohdatuksi tulemisesta. Kuva: Mostphotos

Liikunta & terveys

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Päivän aikana ihmisiä kannustetaan tekemään pieniä tai suuria välittämisen tekoja. Pienilläkin konkreettisilla teoilla voi osoittaa välittävänsä toisesta ihmisestä. Välittämisen teot tuovat täysin vieraallekin ihmiselle hyvän mielen ja kokemuksen huomatuksi ja kohdatuksi tulemisesta.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry:n tavoitteena on Välittämisen päivän myötä myös jakaa tietoa huoli-ilmoituksesta. Jos kenelläkään Oulussa herää huoli ikäihmisen pärjäämisestä, voi huoli-ilmoituksen jättää osoitteeseen www.ouka.fi/huoli

Jalkautumista marketeille Oulussa

Välittämisen päivänä 26. marraskuuta Oulun löytävän vanhustyön verkosto jalkautuu eri puolille Oulua aamupäivällä kello 10-12. Heidät voi tavata Kaakkurin Citymarketin, Kiimingin K-Marketin, Ruskon Citymarketin ja Maikkulan Salen edustalta tai Valkean kesäkadulta, Haukiputaan K-market Revontulesta ja Ideaparkissa.

Oulun löytävän vanhustyön verkostoon kuuluu kolmannen sektorin toimijoita kuten järjestöjä, säätiöitä, yhdistyksiä, hankkeita sekä seurakuntien diakoniatyö ja Kela. Lisäksi Oulun kaupunki ylläpitää Aino-neuvontaa ja Auttava Yhteisöä.

Löytävä vanhustyö jakaa ja tarjoaa tietoa ikäihmisille, omaisille ja ammattilaisille ikäihmisille suunnatuista palveluista ja toiminnoista. Heiltä saa tukea ja apua elämän haastaviin tilanteisiin, yhdessäolon ja yhdessä tekemisen mahdollisuuksia, tapahtumia sekä vertaistukea ja neuvontaa.

Pienilläkin konkreettisilla teoilla voit osoittaa välittäväsi toisista.  Vuosittaista Välittämisen päivää koordinoi Valli ry.

Lisätietoja tästä linkistä.