Tulevaisuutta lääketieteen ja teknologian näkökulmasta Oulussa – kotiin viemisinä uusinta tutkimustietoa ja yötöntä yötä

Viime vuonna järjestäjät kävivät Milanossa kertomassa SSAI 2024 Oulun -kongressista. Kuvat: SSAI 2024 Oulu

Liikunta & terveys

Julkaistu: Kirjoittaja: Merja Haukipuro

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulussa on parhaillaan käynnissä SSAI 2024 eli Scandinavian Society of Anaesthesiology and Intensive Care Medicine -kongressi, jonka teemana on tulevaisuus lääketieteen ja teknologian näkökulmasta. Lisäksi tapahtumassa tarkastellaan muuttuvaa yhteiskuntaa ja ympäristöä.

Oulun kongressin ohjelmassa on kolme osaa: tulevaisuuteen suuntautuneisuus, käytännön asiat ja uusin tutkimustieto anestesiologian- ja tehohoidon eri osa-alueilta.

”Yksi sessioista keskittyy tulevaisuuden teknologiaratkaisuihin, koulutukseen ja tutkimukseen”, Oulun yliopiston anestesiologian professori Janne Liisanantti kertoo.

Hän lisää, että kongressissa on tavanomaisen näyttelyalueen lisäksi innovaattorialue, johon on kutsuttu lääketieteen ja terveysteknologian keksijöitä Suomesta. Siellä on mahdollisuus esitellä ideoita ja vaihtaa ajatuksia eri kliinikkojen ja isompien yritystoimijoiden kanssa. Kaukaisin teknologiapuolen luennoitsija on Japanista.

Kongressi on suunnattu lääketieteen ammattilaisille. Kutsu on lähetetty ympäri maailmaa ja ilmoittautuneita on noin 600. Ilmoittautuneita on muun muassa Tanskasta, Ruotsista, Norjasta Sveitsistä, Hollannista, Virosta, Belgiasta, Australiasta sekä Suomesta.

SSAI 2024 -kongressissa on viisi rinnakkaista sessiota ja kongressin järjestyspaikkoina ovat Musiikkikeskuksen Madetojan sali, Tulindbergin sali, Pohjankartanon sali sekä Hupisaarten kesäteatteri.

paljon kasvoja kuvassa

Kongressin järjestelyyn on osallistunut paljon väkeä, kuvassa Core-tiimi. Vas. yläkulmassa Janne Liisanantti.

SSAI-kongressi järjestetään joka toinen vuosi vuorotellen eri Pohjoismaissa, niissä kaupungeissa, joissa on yliopistosairaala. Järjestelyvastuu on joka kymmenes vuosi Suomella.

”Olemme tehneet tämän ohjelmiston uudenlaisella näkökulmalla ja olemme pyytäneet ympäri Skandinaviaa tiimejä tekemään sisältöjä ohjelmaan. Siitä tuli mielestäni rohkea, suorastaan innovatiivinen”, Liisanantti taustoittaa.

Oulun vahvuudet kaupunkina isoissa kongresseissa

”Oulu Convention Bureaun tuki on ollut meille erittäin tärkeä ja Oulun kaupunki on ollut mukana alusta asti. He ovat ymmärtäneet tapahtuman merkityksen, mikä on erittäin positiivinen asia. Lisäksi Oulun Musiikkikeskuksen ja Pohjankartanon tilojen järjestyminen oli meille erittäin hyvä. Olemme ympäri maailmaa liihotelleet Oulu-paidat päällä”, Liisanantti jatkaa ja kertoo olevansa ylpeä Oulusta.

Järjestelyjen haasteena Liisanantti mainitsee tämänhetkiset lentoyhteydet.

”Aikaisemmin lentoja oli paljon enemmän”, Liisanantti mainitsee.

”Kesä on myös säiden puolesta arvauksellinen. Yksi ulkoilmatapahtuma meillä on Hupisaarten kesäteatterilla”, hän jatkaa, mutta toteaa, että Oulun ja Suomen vahvuuksia ovat toisaalta kesäajan yöttömät yöt.

”Pohjoismaiset kollegat pitävät ylipäätään Suomeen matkustamista ainutlaatuisena kokemuksena. Olemme toiseksi pohjoisin yliopistosairaala Euroopassa, mutta Pohjoismaiden mittapuun mukaan olemme pieni kaupunki. Heidän mielestään Perämeren rannalla tällaisen kongressin järjestäminen on erityislaatuista”, hän toteaa.

Järjestelyt ovat monen summa

Valmistelut ovat sujuneet Liisanantin mukaan mallikkaasti. Tapahtuman suunnittelu alkoi joulukuussa 2019. Ideointityö aloitettiin Pohjoismaisen ohjelmatoimikunnan kanssa reilu vuosi sitten. Suurin osa järjestelyistä on rakentunut anestesiologian tutkimusryhmän ympärille, josta muodostui 14 henkilön Core-tiimi, joka kantaa päävastuun suunnittelusta ja toteutuksesta.

”Ohjelmaa on ollut rakentamassa 28 henkilön pohjoismainen ohjelmatoimikunta. Olemme palkanneet 14 nuorta töihin ennakkoon sekä lisäksi tapahtumassa mukana on Oulun Kongressitekniikka ja Oulun Musiikkikeskuksen henkilöstöä. Lisäksi meillä on tapahtumapalveluiden tarjoaja, joka hoitaa monia järjestelytehtäviä kongressissa”, Liisanantti kuvailee järjestelyjen laajuutta.

”Alusta asti mukana on ollut myös Oulu Convention Bureaulta Helena Pikkarainen, joka on ollut meille lyömätön apu. Lisäksi mukana ovat Oulun yliopistollisen sairaalan järjestelytoimikunnan talotiimi sekä Oulun kaupungin tapahtuma-aluepalvelut.”

”Kaupungille kongressien merkitys on suuri tieteen- ja matkailun kannalta. Vieraat viipyvät tässä tapauksessa kaupungissamme kolme päivää. Myös lähivuosina on tulossa muutamia isoja yli 500 osallistujan kansainvälisiä- ja tieteellisiä kongresseja”, asiantuntija Pikkarainen Oulu Convention Bureaulta kertoo.

Seuraavan kerran SSAI-kongressi pidetään 2026 Islannin Reykjavíkissa.

Fakta

SSAI 2024

  • SSAI 2024 eli Scandinavian Society of Anaesthesiology and Intensive Care Medicine -kongressi 17.–19.6.2024 Oulussa.
  • Kolmepäiväinen kansainvälinen kongressi on järjestyksessään 37:s ja se pidetään Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa, Tulindbergin salissa ja Pohjankartanon salissa sekä Hupisaarten kesäteatterissa.
  •  Lisätietoa kongressista tästä linkistä.