Sote-työmaa näkyy rakenteissa, ei palveluissa: Kun hammas lohkeaa tai lapsi sairastuu, palvelut toimivat häiriöttä

Uudelle hyvinvointialueelle siirtyvät kuntien ja sairaanhoitopiirien vastuulla olevat sosiaali- ja terveyshuollon palvelut ja pelastustoimen palvelut vuoden 2023 alusta.

Liikunta & terveys

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Mihin POPsote-hanke tähtää ja kuinka sote-uudistus tai sen valmistelu oululaisen elämässä näkyvät? Muutostyömaa on rakenteellisesti valtava, mutta tavallisen ihmisen näkökulmasta mullistuksia ei ole luvassa, sanovat asiantuntijat. 

”Mitä hyvinvointipalveluita meillä on tarjolla alueellisesti, ja mihin kellonaikaan palveluita tarjotaan? Entä miten hyödynnetään ja toteutetaan myös digitaalisia palveluita? Tavoitteena on, että uudistus vaikuttaa oululaisten hyvinvointipalveluihin parantaen niitä, palveluihin pääsyä sekä hoidon oikea-aikaisuutta”, selvittää Tuiran hyvinvointikeskuksen palvelupäällikkö Susanna Lähde

Oikea-aikainen palvelu on keskeinen kulmakivi koko sote-uudistukselle. Perustason sosiaali- ja terveyspalveluita vahvistetaan niin, että ihminen saa hoitoa juuri silloin, kun on tarvetta. Tämän takia uudistuksessa laitetaan rahat saman pussiin ja palvelut kootaan yhteen, kertoo Oulun kaupungin hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

”Että saataisiin samalla rahalla enemmän aikaiseksi ja meillä olisi yhtenäiset tietojärjestelmät, jotka myös sujuvoittavat palvelua – tämä on se pohja-ajatus.” 

Ajatuksena on myös se, että arjen toimintaympäristöstä löytyvät edelleen tutut lähipalvelut, ja digitaalisuus tuo palveluihin vielä uuden ulottuvuuden.  

”Tavoitteena on tarjota palvelua 24/7. Palvelu tuo parannuksen myös sellaisille, jotka eivät käytä digitaalisia palveluita.” 

Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että kun yksi oululainen haluaa hoitaa rutiininomaisen asiansa nopeasti etävastaanotolla, jää toiselle paikan päällä asioivalle enemmän vastaanottoaikaa. Kuntalainen, palveluita käyttävä ja palveluita tarvitseva on kaiken tämän valmistelutyön pääosan esittäjä. Tämä rooli on tavalliselle ihmiselle varattu myös sairaalassa.  

”Yksi konkreettinen asia on soten sisäisten hallinnon rajojen poistuminen. Kaupunginsairaalan ja yliopistosairaalan osaaminen on kaikkien käytössä ja hoidot sujuvoituvat: tarpeettomia laitosten välisiä siirtoja vältettäisiin, samoin osastojen välisiä siirtoja. Ensisijaisesti liikkuu tieto, toissijaisesti asiantuntija ja vasta tämän jälkeen tarvittaessa potilas”, kertoo hyvinvointialueen valmistelusta vastaava muutosjohtaja Ilkka Luoma

Ei muutoksia maksuihin  

Myös pelastustoimen palvelut siirtyvät muutoksessa hyvinvointialueen hoidettaviksi. Hätänumero on jatkossa sama kuin ennenkin ja hädän tullen apua on tarjolla entiseen tapaan. Mutta onko muutoksilla vaikutusta oululaisen rahapussiin? 

”On paljon lakisääteisiä maksuja, jotka kunnasta riippumatta ovat samansuuruiset kaikilla. Siihen ei ole tulossa muutosta. Harkinnanvaraisia maksujakin on, ja ne ovat yhteneväiset kaikille hyvinvointialueen ihmisille”, selvittää Ylitalo-Katajisto.  

Hän korostaa, että ensi vuoden ajan palvelut säilyvät siis ennallaan. Mikäli muutoksia tulee Oulun näkökulmasta, kuntalaisia informoidaan ja osallistetaan palveluiden suunnitteluun. 

”Tavoitteet ovat kuntalaisen näkökulmasta pelkästään positiivisia. Oululaisen tulee saada apua, tukea ja palveluita oikeaan aikaan ja matalalla kynnyksellä”, tiivistää puolestaan Lähde. 

”Silloin siirtymävaihe on tapahtunut onnistuneesti, jos alueella asuva ei huomaa palveluissa ainakaan heikennystä. Oululaiselle on tärkeintä tietää, että kun hammas lohkeaa tai lapsi sairastuu, niin palvelut toimivat häiriöttä”, päättää Luoma.  

Pohjois-Pohjanmaasta yhtenäinen hyvinvointialue 

  • Hyvinvointialueelle siirtyvät kuntien ja sairaanhoitopiirien vastuulla olevat sosiaali- ja terveyshuollon palvelut ja pelastustoimen palvelut 1.1.2023. 
  • Palvelee noin 413 000 asukasta. 
  • Työllistää 17 000–18 000 työntekijää. 
  • Oma budjetti yli 1,5 miljardia vuonna 2023, rahoitus pääosin valtiolta. 
  • Aluevaaleilla valittiin juuri aluevaltuustot käyttämään hyvinvointialueen ylintä päätäntävaltaa.  
  • popsote.fi 

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Mun Oulussa 6.12.2021.