Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on nyt nimeltään Pohde
Kuvassa esillä Pohteen tähtilogo, ja värit. Niiden pohja-ajatuksena ovat olleet ajatus mukautuvasta toiminnasta ja suuntaa näyttävästä Pohjantähdestä
Hyvinvointialueen brändi pohjautuu hyvinvointialueen strategiaan sekä sen taustalla olevaan laajaan osallisuus- ja strategiatyöhön. Brändityössä on myös kuultu aluevaltuutettujen ja henkilöstön näkemyksiä, toteutettu työpajoja sekä johdon ja luottamushenkilöiden haastatteluja.
”Toimintamme tärkeimpiä asioita ovat ihminen, yhdessä tekeminen ja uudistuminen koko alueen hyväksi. Myös henkilöstön merkitys toimintamme tärkeimpänä voimavarana korostuu. Nämä elementit näkyvät hienosti myös hyväksytyissä brändilinjoissa”, sanoo hyvinvointialueen johtaja Ilkka Luoma.
Hyvinvointialueen virallinen nimi on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, mutta nyt se saa rinnalleen napakamman oheisnimen, joka istuu paremmin niin puheeseen kuin verkkotunnuksiinkin.
Nimeksi valittu Pohde nousi esille henkilöstön nimiehdotusten joukosta. Sen koettiin herättävän positiivisia mielleyhtymiä esimerkiksi pohjoiseen ja hohteeseen. Lisäksi sen voi ajatella myös pohtimisen tuloksena jäljelle jäävänä tiedon kultajyvänä.
Tunnistettavuus auttaa muutoksessa
Pohteen visuaalinen ilme ja brändityön muut elementit tulevat muodostamaan tunnistettavan kokonaisuuden ja auttavat ison muutoksen keskellä hahmottamaan, mitkä palvelut ovat jatkossa hyvinvointialueen järjestämiä.
Visuaalisen ilmeen ja brändin kehittämisen yhteistyökumppanina on toiminut oululainen mainostoimisto Mint Company.
Pohteen ilmeen päävärit ovat voimakas sininen, lämmin lohenpunainen ja puhdas valkoinen, ja niiden rinnalla tullaan käyttämään raikkaita lisävärejä.
Brändi näkyy loppuvuoden aikana
Ilmeen vahvin elementti on tähtilogo, jota inspiroi hyvinvointialueen strategian ajatus ajassa mukautuvasta ja suuntaa näyttävästä Pohjantähdestä. Logo kuvastaa myös yhdessä tekemistä, sujuvia palveluita ja alueen moninaisuutta.
Toiminnan perimmäinen tarkoitus kiteytyy logoa tukevassa sloganissa Jokaisen tähden. Hyvinvointialue on muodostettu ja tulee toimimaan sekä kehittymään kaikkien – niin asukkaiden, asiakkaiden kuin työntekijöiden – tähden.
”Uusi brändi ja visuaalinen ilme alkavat näkyä viestinnässämme loppuvuoden aikana. Brändityön eteneminen on yksi askel kohti uuden organisaation käynnistymistä”, kertoo hyvinvointialueen viestintäjohtaja Laura Paloheimo.