Oulussa harrastetaan EM-tason cheertanssia – pronssia voittaneella Ladies Dance Team -joukkueella on kultainen nälkä
Northern Lights Cheerleading -seuran Ladies Dance Team nappasi viime kesänä EM-prossia Ateenassa järjestetyistä kisoista. Tänä vuonna tavoiteet ovat vieläkin korkeammalla. Kuvat: Tero Wester photography
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Taskilan harjoitushallin eteiseen kaikuu nopeatempoinen musiikki ja naulakoiden alla lepäilee monen kokoisia kenkiä. Northern Lights Cheerleading -seuran iltaharjoitukset ovat täydessä vauhdissa ja salit ovat täyttyneet eri ikäisistä lapsista, nuorista ja aikuisista. Yhdessä salissa keskitytään käymään läpi tulevan kauden tavoitteita, toisessa harjoitellaan akrobatiaa ja muissa tiloissa on niin kova meno, että katsojien on parempi pysytellä pois jaloista.
Vaikka alun perin Amerikasta Suomeen 80-luvulla rantautuneet cheerleading ja etenkin cheertanssi eivät ole vielä lajeina suurelle yleisölle kovinkaan tuttuja, löytyy seuran riveistä yli 850 harrastajaa ja kilpailijaa. Toiminta keskittyy kolmeenkymmeneen joukkueeseen, joista osa harjoittelee tavoitteellisesti kilpailuja varten, mutta yhtä lailla lajia harrastetaan ilman esiintymis- ja kilpailupainotusta.
”Kuka tahansa voi aloittaa cheerleadingin tai cheertanssin. Meillä on jokaiselle ikä- ja taitotasolle omat ryhmänsä, joissa nuorimmat ovat kolmevuotiaita ja vanhimmat varmaan yli kuusikymmentä. Tarvittavat fyysiset taidot kehittyvät harjoittelun myötä, eikä niitä tarvitse etukäteen osata”, sanoo vuosikymmenet lajia harrastanut ja nykyään valmentajana toimiva Jonna Ruikka.
Vastoin yleistä käsitystä, lajeilla ei ole nykyään paljonkaan tekemistä amerikkalaisen jalkapallon kanssa, eikä joukkueita näy pelikentillä kannustusjoukoissa.
”Laji itsessään on eriytynyt kilpaurheiluksi, joten ei ole enää aikaa ja resursseja pelitoimintaan. Vielä 90-luvulla olen itsekin ollut kentän laidalla tuulessa ja tuiskussa, mutta harrastajamäärien kasvaessa toiminnan painopisteet ovat muuttuneet. Satunnaista yhteistyötä tehdään silti”, Ruikka kertoo.
Voimaa,vauhtia ja venyvyyttä
Cheerdance on kilpacheerleadingin muoto, joka nimensä mukaisesti painottuu tanssiin, eroten sisarlajistaan cheerleadingista muun muassa sillä, ettei siihen sisälly samanlaista ilma- ja maa-akrobatiaa. Tanssinostot ja tanssiakrobatia ovat kuitenkin osa lajin liikekieltä.
Harjoittelu koostuu tanssitekniikasta, johon sisältyy muun muassa pom-käsiliiketekniikka, piruetit, spagaatit, jalanheitot ja tanssihypyt. Oheisharjoitteluun kuuluvat myös erilaiset tanssityylit sekä voimaharjoittelu ja psyykkiset valmennukset.
”Laji eroaa vahvasti esimerkiksi diskosta ja aerobicista sillä, että meillä on käytössä perinteiset huiskat ja tietyt lajiin kuuluvat liikkeet, kuten erilaisten käsiasentojen muodostaminen”, Ruikka kertoo.
”Lisäksi kisaohjelmat ovat todella nopeatempoisia ja vaativat isolta joukkueelta yhdenaikaisuutta ja tarkkuutta. Kaksi minuuttia mennään täydellä vauhdilla ja sinä aikana tuomarit tarkastelevat sekä tekniikkaa että esiintymistä”, hän jatkaa.
Kun aloittaa harrastuksen, tulee aina osaksi joukkuetta. Se on poikkeuksellista, verrattuna moneen muuhun tanssiharrastukseen.
Aikuisten edustusjoukkueessa tanssivat Aada Anttila ja Johanna Paasovaara ovat kulkeneet lajin pariin erilaisten tanssilajien kautta. He ovat ihastuneet cheertanssin monipuolisuuteen sekä joukkueen ja seuran muodostamaan yhteisöön.
”Laji on todella monipuolinen ja siinä vaaditaan erilaisia henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia. Tässä pitää olla kärsivällinen, olla valmis oppimaan koko ajan uutta ja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa”, sanoo Anttila.
”Kun aloittaa harrastuksen, tulee aina osaksi joukkuetta. Se on poikkeuksellista, verrattuna moneen muuhun tanssiharrastukseen. Meillä on myös koko seuran kesken fanikulttuuri, joka tarkoittaa sitä, että kannustetaan ja fanitetaan toisiamme. Pienemmät harrastaja ovat meille kuin pikkusiskoja”, Paasovaara kertoo.
Pronssia Ateenasta
Viime kesänä aikuisten cheertanssijoukkue pääsi 20 vuotta kestäneen hiljaiselon jälkeen edustamaan seuraa ja Suomea Ateenassa järjestetyissä EM-kisoissa. Pitkäjänteinen, vuosia kestänyt harjoittelu ja valmennustyö saivat ansiokkaan tunnustuksen, kun kisojen suurimmasta sarjasta palattiin kotiin Euroopan kolmanneksi parhaana joukkueena.
Anttila ja Paasovaara uskovat suuren voiton nälän vaikuttaneen positiivisesti kilpailuhenkeen.
”Juuri ennen koronaa saimme edustusoikeuden, mutta sitten siitä piti vielä kilpailla uudelleen, kun kisat pystyttiin viimein järjestämään. Meillä kaikilla oli todella kova näyttämisen halu”, kertoo Paasovaara.
”Tuntui, että olemme kaikki siellä yhdessä, koko joukkue ja valmennus. Lisäksi meillä on aivan ihana joukkueenjohtaja, joka piti meistä tosi hyvää huolta”, hän lisää.
Nälkä kasvaa syödessä, eikä joukkue tee sääntöön poikkeusta. Kun oma osaaminen ja potentiaali on jo kansainvälisestikin todettu loistokkaaksi, on rima nostettu entistä korkeammalle. Tänä vuonna tavoitelistalle on kirjattu SM-kulta sekä korkeampi sijoitus EM-kisoissa.
”Nämä tavoitteet ovat täysin mahdollisia toteuttaa. Tullaan keskittymään siihen, mitä me osataan parhaiten ja se riittää”, painottaa Ruikka.
Harrastajasta kilpaurheilijaksi
Aikuisten kilpajoukkueet harjoittelevat vähintään neljä kertaa viikossa ja se vaatii harrastajalta sitoutumista sekä urheilijan elämäntyylin omaksumista. Lukion loppumetreillä olevalle Anttilalle ja ammattikorkeakoulussa opiskelevalle Paasovaaralle urheilu on enemmän elämäntapa kuin pelkkä harrastus, ja he ovat rakentaneet omat aikataulunsa sen mukaan.
”Aikataulujen suunnittelu on tärkeää; pitää tehdä koulussa paljon töitä, jotta illalla voi rauhassa keskittyä treenaamiseen. Täytyy myös suunnitella ruokailut etukäteen sekä varata aikaa palautumiseen. Tässä oppii ottamaan vastuun tekemisistä ja omasta elämästä”, Anttila kertoo.
Ajattelen, että tämän harrastuksen parissa voi päästä kokemaan sellaistakin, mitä muuten ei kokisi. Esimerkiksi samanlaista ryhmädynamiikkaa ja saumatonta tiimityöskentelyä löytyy harvoin työelämästä.
Valmentaja on myös nähnyt lajin monipuoliset vaikutukset nuorten elämässä.
”Tällä tasolla kilpaileminen vaatii sitoutumista eikä aina voi lähteä kavereiden kanssa rientoihin. Uskon, että pienet uhraukset kuitenkin kantavat pitkälle. Ei pysty edes kuvailemaan kuinka tiiviiksi joukkue muodostuu, ja kuinka sen sisällä syntyy erilaisia suhteita ja jaetaan elinikäisiä kokemuksia”, Ruikka sanoo.
”Ajattelen, että tämän harrastuksen parissa voi päästä kokemaan sellaistakin, mitä muuten ei kokisi. Esimerkiksi samanlaista ryhmädynamiikkaa ja saumatonta tiimityöskentelyä löytyy harvoin työelämästä. Menestyksen ja pettymyksien kautta oppii myös erilaisia tunneskaaloja ja sen, miten niistä päästään eteenpäin”, hän lisää.
