Oulun koronanäytteenoton ja -rokotusten palvelupaikat muuttuvat – jatkossa näyte otetaan omalla terveysasemalla
Oulun Hallituskadun koronanäytteenotto Hallituskatu 19:ssä sulkeutuu perjantaina 27. tammikuuta. Myös Oulun yliopistollisen sairaalan koronanäytteenotto päättyy. Kuva: Pohde
Oulun Hallituskadun koronanäytteenotto Hallituskatu 19:ssä sulkeutuu perjantaina 27. tammikuuta. Myös Oulun yliopistollisen sairaalan koronanäytteenotto päättyy. Koronanäytteitä otetaan Oysin piha-alueella sijaitsevassa näytteenottokontissa viimeisen kerran sunnuntaina 22. tammikuuta.
Jatkossa oululaiset voivat mennä koronanäytteenottoa varten omalle terveysasemalleen. Ennen näytteenottoon lähtöä kannattaa varmistaa Pohteen verkkosivuilta tai omalta terveysasemalta, että näytteenoton kriteerit täyttyvät omalla kohdalla.
Virallisen koronanäytteenoton tarve on vähentynyt, sillä näytteenottokriteereihin on tullut muutoksia vuoden 2023 alusta alkaen ja tartuntatautitodistus on poistunut käytöstä. Kela ei enää maksa tartuntatautipäivärahaa lääkärin, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan kirjoittaman todistuksen perusteella koronatartunnoista, jotka ovat alkaneet vuodenvaihteen jälkeen. Vuoden 2022 puolella sairastuneilla on kuitenkin oikeus hakea tartuntatautipäivärahaa takautuvasti kahden kuukauden kuluessa sairastumispäivästä.
Rokotuspiste Hallituskadulle
Oulun Limingantullin rokotuspiste Nuottasaarentie 5:ssä on avoinna viimeisen kerran keskiviikkona 8. helmikuuta ajanvarauksella, minkä jälkeen rokotustoiminta muuttaa osoitteeseen Hallituskatu 19 aiemmin sulkeutuneen koronanäytteenoton paikalle. Rokotuspiste palvelee Hallituskadulla maanantaista 13. helmikuuta alkaen ajanvarauksella.
Oululaiset voivat varata koronan tehosterokotukseen ajan ennakkoon verkossa tai puhelimitse p. 08 558 41415 maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Kyseinen numero on tarkoitettu jatkossa vain koronarokotusten ajanvaraukseen. Jos asiakas toivoo saavansa koronaa koskevan hoidon tarpeen arvion, hän voi ottaa yhteyttä omaan terveysasemaansa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee koronan tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille. Tehosteannos voidaan poikkeuksellisesti antaa myös muille 18 vuotta täyttäneille erityisistä syistä yksilöllisen harkinnan ja riskiarvion perusteella esimerkiksi matkan kohdemaan vaatimusten vuoksi.
Tehosterokotteen voi ottaa, kun edellisestä rokotuksesta tai koronan sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Tehosteannoksen kohderyhmien osalta ei enää lasketa, kuinka monta rokotetta on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa on mahdollisesti sairastanut koronan tai altistunut virukselle.
Lisätietoja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta.