Oulun epidemiatilanne on edelleen vakava – maskeja on syytä käyttää sisätiloissa koronapassin ohella

Muista: rokote, maski, käsihygienia ja turvavälit. Katso: suora livelähetys tilanteesta Oulun kaupungin Facebook-sivulla 16.12. klo 12. Kysymyksiin vastaa terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

Liikunta & terveys

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä puolestaan kokoontui tarkastelemaan alueen koronatilannekuvaa tiistaina 14. joulukuuta.

Uusien tautitapausten ja koronan vuoksi sairaalahoitoon joutuvien potilaiden määrän kasvu on kuluvalle viikolle tultaessa taittunut, mutta säilyy yhä korkealla tasolla. Tiistain tietojen mukaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli hoidossa 23 koronapotilasta, joista 8 tehohoidossa.

Huolta kokonaiskuvaan tuo edelleen tartuntojen jäljityksen ruuhkautuminen, minkä vuoksi ilmoitukset tartunnoista voivat tavoittaa altistuneet useiden päivien viiveellä. Tilanteen parantamiseksi jäljitykseen on lisätty resurssia, mikä puolestaan vaikuttaa muualle terveydenhuoltoon.

Lähipäivät näyttävät suunnan

Alueella on viime viikkojen aikana otettu käyttöön useita suosituksia ja rajoituksia, jotka alkavat nyt hiljalleen purra. Lähipäivät tulevat varmistamaan kehityksen suunnan.

”Tilanne on edelleen vakava, vaikka hentoja merkkejä tasaantumisesta onkin näkyvissä. Suosituksia noudattamalla, kontakteja vähentämällä ja rokotuksilla voimme kaikki vaikuttaa epidemian kehittymiseen”, alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala kommentoi.

Koordinaatioryhmä muistuttaa joulun ajan koronaturvallisesta käyttäytymisestä. Kasvomaskin käyttöä suositellaan nyt aina julkisissa sisätiloissa liikuttaessa. Myös hyvästä käsihygieniasta ja riittävistä turvaväleistä on tärkeää huolehtia. Lisäksi koordinaatioryhmä suosittelee, ettei alueella järjestetä yli 20 henkilön yksityistilaisuuksia. Pienenkään joukon tapaamiseen tai muutoin ihmisten ilmoille ei tule lähteä flunssaoireissa, vaan sairaana on tärkeää jäädä kotiin.

Pohjois-Pohjanmaan yli 12-vuotiaasta väestöstä 80,8 prosenttia on saanut nyt vähintään kaksi rokoteannosta. Tämä tarkoittaa, että alueella on edelleen noin 68 000 yli 12-vuotiasta vailla kahden koronarokotteen antamaa suojaa. Luvussa ovat mukana sekä yhden rokoteannoksen saaneet että kokonaan rokottamattomat henkilöt.

Suurin osa, noin 74 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalla sairaalahoitoon joutuneista potilaista on ollut täysin rokottamattomia. Rokotettuna sairaalahoitoon joutuneet ovat yleisimmin iäkkäitä tai heillä on jokin muu rokotteiden tehoa heikentävä sairaus.

Koronatilanteesta kerrotaan Oulun kaupungin Facebook-livelähetyksessä 16.12. klo 12. Lähetyksessä on mahdollisuus esittää kysymyksiä terveysjohtaja Jorma Mäkitalolle.

Jotta tilanne paranee, on tärkeää, että:

  • maskeja käytetään myös tilaisuuksissa, joissa on käytössä koronapassi. Tällaisia ovat esimerkiksi urheilutapahtumat, konsertit, teatteriesitykset ja museot.
  • vähennetään lähikontakteja työssä ja vapaa-ajalla
  • noudatetaan tarkasti ja tiukasti voimassa olevia suosituksia, erityisesti maski- ja käsihygieniasuosituksia sekä etätyösuositusta
  • otetaan rokote, kun oma vuoro on
  • Hoidetaan jouluvalmistelut suosituksia noudattaen.