Oululaiset mukana Taekwon-don MM-kilpailuissa Tampereella syyskuussa – mukana 1108 kilpailijaa ja 58 maata
Kuvassa otteleva Leevi Ulvinen on yksi Tampereen MM-kisoihin matkaavista oululaisista. Kuva: Laura Nikkola-Kuusisto
Taekwon-don maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa syyskuun alussa, ja kisat vievät paikalle kaikkiaan yli 1 900 kilpailijaa, valmentajaa, tuomaria ja toimihenkilöä kaikkialta maailmasta.
Oululaisesta Taekwon-Do seurasta, Taekwon-Do Akatemiasta, mukana maajoukkueessa ovat Satu Kokko, Jaakko Lankila, Leevi Ulvinen sekä Viivi Tuohimaa. Ulvinen on kuluneen vuoden aikana menestynyt hienosti miesten -69kg ottelusarjassa ja voittanut Euroopan mestaruus hopeaa sarjassaan.
Kokeneista kilpailijoista Kokko on palanut takaisin kilpailutatamille ja tähtää yhä rohkeasti lajin kirkkaimmalle huipulle. Kokko voitti vuoden 2023 EM-kilpailuista pronssia omasta kilpailusarjastaan liikesarjoissa.
Taekwon-do on korealainen kamppailulaji, jonka nimi tarkoittaa suomennettuna jalan ja käden tie. Lajin pitää sisällään runsaasti hallittuja jalka- ja käsitekniikoita sekä ottelua, murskausta ja itsepuolustusta. Kilpailulajeja ovat liikesarjat, ottelu, voimamurskaus, erikoistekniikka sekä näytösottelu. Tampereella kisataan kaikissa kilpailulajeissa.
Kisoissa kova taso
Suomi lähettää kotikisoihin 42 urheilijasta koostuvan maajoukkueen, jossa on jäseniä Lapista Uudellemaalle. Kovimmat mitalitoivot tulevat kuitenkin Tampereelta.
”Kalle Kivioja, Ariella Figueroa ja Mira Sjövall ovat urheilijoita, joihin kohdistuu kovimmat kultaodotukset – Mira voi voittaa vaikka tuplakullan”, sanoo Suomen maajoukkueen päävalmentaja Joonas Helassalo.
Suomen mitalitavoitteeksi hän asettaa viisi mitalia, joka on minimi, jota odottaa.
”Jos vertaa EM-kisojen 14 mitaliin, jos kaikki menee nappiin, voidaan hyvin saada jopa sama määrä. Meillä on joukkueessa mukana jo menestyneitä konkariurheilijoita, joilta voi odottaa menestystä myös näissä kisoissa, ja on nousevaa porukkaa ja jonkin verran myös ensikertalaisia.”
”Kisojen taso on kasvanut neljässä vuodessa, ja se että MM-kisoissa on niin pitkä tauko ja kisat ovat olleet koko ajan tähtäimessä, on saanut urheilijat treenaamaan kovasti. Konkarit treenaavat todella ammattimaisesti. Vaikka Suomi on pieni maa jolla on pieni harrastajamäärä, seuratasolla tehdään todella hyvää työtä”, Helassalo lisää.
Suomessa on järjestetty taekwon-don EM-kilpailut kaksi kertaa aikaisemmin, vuosina 2004 ja 2016 Tampereella, mutta syyskuun MM-kisat ovat ensimmäiset lajin maailmanmestaruuskilpailut Suomessa. Kaukaisimmat kilpailijat saapuvat Argentiinasta ja Uudesta-Seelannista.