Nuorten ahdistuneisuus lisääntynyt – Sekasin Chat -keskusteluapu tuo nuorille apua myös Oulussa
Sekasin-chatissa nuori tulee aidosti kohdatuksi ja hänellä on mahdollisuus käsitellä mieltään painavia asioita luotettavan aikuisen kanssa. Kuva: Anne Peltola
Chatissa päivystävät järjestöjen ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset. Sekasin-chatin toiminnan ylläpitämisestä ja koordinoinnista vastaa Sekasin Kollektiivi. Sekasin Kollektiivi on Mieli Suomen Mielenterveys ry:n, Suomen Punaisen Ristin, Setlementtiliiton ja Sos-Lapsikylän koordinoima yhteenliittymä, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää nuorten mielen hyvinvointia sekä tarjota kriisiapua.
Vuonna 2016 perustettu chat-verkkopalvelu on ollut koko olemassaolonsa ajan hyvin ruuhkainen, ja vain pieni osa on päässyt läpi. Viime vuoden aikana Sekaisin chat -palveluun tuli valtakunnallisesti yli 170 000 yhteydenottoa, joiden pohjalta käytiin 30 000 keskustelua. Tämän vuoden lukemat tulevat yltämään samalle tasolle.
”Palvelulle on todella suuri kysyntä. Kaikissa ikäryhmissä yleisimmät yhteydenoton syyt koskevat pahaa oloa, masennusta, pelkotiloja sekä itsetuhoisuutta. Ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat näkyvät myös vahvana sekä koronarajoituksiin liittyvä ahdistus”, kertoo Mieli Oulun seudun mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Minna Raninen.
Apua matalalla kynnyksellä
”Yhteydenoton tarve lähtee nuoresta itsestä. Tähän palveluun ei tarvita lähetettä tai diagnoosia, vaan keskusteluapua saa hakea, jos vähänkään tuntuu, että haluaa puhua ongelmistaan aikuisen kanssa. Paha olo saattaa tuntua omassa päässä sekavalta ja epämääräiseltä, jolloin työntekijän kanssa keskustelu voi auttaa saamaan asioihin selkeyttä ja mieli rauhoittuu”, Raninen rohkaisee.
Sekaisin chat -palvelussa työskentelee sosiaalialan ammattilaisia sekä koulutettuja vapaaehtoisia. Ensi vuoden aikana Oulussa tullaan kouluttamaan lisää vapaaehtoisia päivystystehtäviin.
”Vapaaehtoisten päivystäjien määrä on noin puolet kaikista päivystäjistä. Heidän panoksensa auttamiseen on kullanarvoista. Kaikille vapaaehtoisille järjestetään työnohjausta, tukea, virkistystä ja lisäkoulutuksia”, kertoo Raninen.
Jokaisen nuoren kanssa keskusteluun on varattu 45 minuuttia, jonka aikana on mahdollisuus jutella kaikista mielessä liikkuvista asioista. Päivystäjien tehtävänä on kuunnella, tukea ja neuvoa tarvittaessa eteenpäin. Tavoitteena on, että nuori tulee kuulluksi ja kohdatuksi.
Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 9–24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 15–24. Sivulle pääset tästä linkistä.
Kaikille ikäryhmille tarkoitettu valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää vuorokauden ympäri numerossa 09 2525 0111.
Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Mun Oulussa 16.12. 2021.