Neonvärit, innokkaat kiipeilijät ja eeppinen trance – Toppilan Hohtoboulder-tapahtuma kasvattaa suosiotaan

Boulderoinnissa kiipeilijä on täysin omien voimiensa varassa. Alastuloa pehmittämässä on joko patja tai ulkokiipeilyssä käytettävä putoamisalusta, eli pädi. Kuva: Julia Ramstedt

Liikunta & terveys

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Suosiotaan alati kasvattavassa Hohtoboulder-tapahtumassa live DJ:t soittivat musiikkia osallistujien rakennellessa ja kiipeillessä boulderointireittejä uv-valossa hohtavien otteiden johdattelemina. Ohjelmaan sisältyivät leikkimieliset teippikisat sekä vapaamuotoista kiipeilyä. Illan musiikkitarjonnasta pitivät huolen DJ:t Ulina ja Laxlo.

Oulun kiipeilykeskus järjestää hohtokiipeilyjä noin kaksi kertaa vuodessa. Kiipeilykeskuksen hallivastaavan Tuukka Rajamäki-Maaralan mukaan hohtobouldering oli alussa jäsenten oma pienimuotoinen tapahtuma, joka on vuosien varrella muotoutunut uudelleen moneen otteeseen. Sittemmin osallistujamäärä on kolminkertaistunut ja nyt viidennen kerran järjestettävässä hohtoboulderingissä on reilut 50 osallistujaa. Tunnelma on katossa, kirjaimellisesti.

”Sana on levinnyt ja porukka on tykännyt”, Rajamäki-Maarala kertoo.

Myös Oulun kiipeilyseura järjestää Kiipeilykeskuksen tiloissa joitakin tapahtumia esimerkiksi nuorille. Vastikään keskuksella järjestettiin esimerkiksi nuorten kiipeilyleiri, jossa harrastajat yöpyivät kiipeilyhallissa ja kiipeilivät aamuun asti. Hohtoboulderointi on kuitenkin Rajamäki-Maaralan mukaan tällä hetkellä näkyvimpiä tapahtumia keskuksella, jos virallisia kisoja ei lasketa.

Kisailut pitävät harrastuksen elävänä

Uv-maaleihin ja valotikkuihin sonnustautunut kiipeilyn harrastaja Janne Vikki on myös tullut mukaan rientoihin. Viitisen vuotta kiipeilyä harrastanut Vikki kiipeilee noin kolme kertaa viikossa. Hän mieltää tapahtumat mukavaksi lisäksi harrastamisen rinnalle. Hohtoboulderoimassa hän on käynyt kolme kertaa ja aikoo osallistua illanviettoihin aina tilaisuuden tullen jatkossakin.
”Leikkimielisiä kisojahan nämä ovat, mutta on aina mielenkiintoista nähdä paljonko niitä pisteitä tulee kerättyä”, Vikki tuumaa.

”Hyvällä fiiliksellä tulee kiivettyä, eikä hommaa tarvi ottaa aina niin tosissaan.”

Tällä kertaa Vikki sijoittui kisailuissa kahdeksanneksi, kiiveten yhteensä 21 reittiä loppuun asti. Kisojen voiton vei Hugo Rauhamaa, 36:lla reitillä. Kisoissa oli tällä kerralla yhteensä 34 osallistujaa. Seuraavan kerran hohtokiivetään näillä näkymin taas keväällä.
 

Lajin tärkeimmät termit:

  • Boulderointi: Matalilla seinillä tapahtuvaa vapaakiipeilyä, jossa kiipeily tapahtuu ilman köysiä. Kiipeilyalueen alla suojapatja. Suosituin kiipeilyn muoto Suomessa.
  • Teippikisat: Kilpailussa käytettävät kiipeilyreitit merkitään teipeillä otteiden viereen, jotta kiipeilijä tietää mitkä otteet kuuluvat reitille. Kilpailijat kiipeilevät samat reitit ja eniten reittejä loppuun kiivennyt voittaa.
  • Otteet: Kiipeilyssä käytettävä kohta kivessä tai seinällä, jota kiipeilijä käyttää etenemiseen reitillä.
  • Reitti: Otteista koostuva kohta kivestä tai seinällä, jota pitkin etenemällä kiipeilijä pääsee ylös ja toppiin, eli reitin päätepisteeseen asti.