Liisa Hiltunen: Diabetes vaatii yksilöllistä hoitoa ja potilaan sitoutumista

Sata vuotta sitten ennen insuliinin keksimistä tyypin 1 diabetekseen sairastuneella ei ollut käytännössä mitään toivoa henkiin jäämisestä. Jos tämä mullistava keksintö olisi tehty vasta nykyajassa, olisi se varmasti ollut koronan lailla pitkäaikainen etusivun uutinen kaikissa medioissa.

Insuliinihoito ja hoidon seurantamahdollisuudet ovat monien käänteentekevien vaiheiden kautta varsinkin viime vuosina kehittyneet todella nopeasti. Niin nopeasti, että tyypin 1 diabetesta sairastavilla voidaan glukoosisensorointilaitteiden ja älyinsuliinipumppujen ansiosta parhaimmillaan rakentaa keinohaima, joka vastaa lähes terveen haiman toimintaa.

Oulussa aikuisten tyypin 2 diabeetikoiden hoitopaikka on pääsääntöisesti oma terveysasema ja tyypin 1 diabeetikoilla diabetesvastaanotto, joka toimi myös kaupungin sisäisenä konsultaatioyksikkönä hoidon ongelmatilanteissa.

Diabetespotilaan hoidon tavoitteena on helpottaa potilaan arkea, parantaa potilaan hoitotasapainoa täsmentämällä hoidon tavoitteita ja lisäämällä hoidon saavutettavuutta ja lopulta ehkäistä kavalien lisäsairauksien ilmaantumista. Tässä kaikessa riittää kuitenkin edelleen paljon haasteita.

Haasteita on niin hoitomuotojen kehittämisessä ja käyttöönotossa kuin hoidon ohjauksessa ja saatavuudessa ja diabetespotilaiden omahoidon tukemisessa. Hoitoratkaisujen tulisi aina olla yksilöllisiä ja oikea-aikaisia sekä riittävään hoidonohjantaan ja yksilölliseen hoitosuunnitelmaan pohjautuvia. Hoitoyksiköissä näihin haasteisiin voitaisiin vastata parhaiten keskittämällä osaamista ja resursseja hoidon jatkuvuuteen, mikä on myös keskeinen optimaalisen omahoidon mahdollistaja.

Tyypin 2 diabeteksen lisääntyminen etenkin ylipainon ja lihavoitumisen myötä on 2000-luvulla ollut huolestuttava trendi ja alkaa meillä Suomessakin olla myös nuoruusiässä todellinen huolenaihe. Vaikeiden ja kalliiden lisäsairauksien kirjo diabetestyypistä riippumatta on laaja eivätkä nuoretkaan diabetesta sairastavat niiltä aina välty, ellei tavoitteellinen hyvä hoito toteudu.

Avainasemassa ovat ennaltaehkäisy, varhainen diagnoosi sekä yleisen tietoisuuden lisääminen, kun pyritään taklaamaan diabeteksesta aiheutuvaa tautitaakkaa ja hoitamaan jo ilmenneitä lisäsairauksia ja ongelmia. Terveydenhuollon toimijoiden lisäksi tehtävään tarvitaan varsinkin ennaltaehkäisyn näkökulmasta muidenkin yhteiskunnan sektoreiden laajaa mukanaoloa, mihin poliittisilla päättäjillä lienee parhaat vaikutusmahdollisuudet.

Tyypin 2 diabeteksen lääkehoidot ovat kehittyneet huimasti viime vuosina. Lääkehoidon kehitys on monien oheisvaikutustensa ansioista mahdollistanut ei vain sokeritasapainon huomattavaa korjaamista, vaan myös vakavimpien lisäsairauksien, kuten diabeetikoiden munuaissairauden ja sydänongelmien aiempaa tehokkaampaa hoitoa.

Lääkehoitojen kehityksestä huolimatta maassamme on kuitenkin vielä suuria alueellisia eroja diabeteksen hoidossa ja hoidon saatavuudessa. Hoidon keskittäminen saattaisikin tuoda uusimmat hoitomahdollisuudet nykyistä tasa-arvoisemmin kaikkien diabeetikoiden saataville.

Täytyy kuitenkin muistaa, etteivät parhaimmatkaan hoidot voi tuottaa hyvää tulosta, jos niiden käyttöönotossa keskeisin eli diabetespotilas itse, ei ole saanut riittävää ohjausta ja informaatiota sekä tukea hyvään omahoitoon sitoutumiseen.

Maailman diabetespäivää 14.11. ja diabetesviikkoa 8.–14.11. vietetään tänä vuonna teemalla ”Mihin diabeteshoitajani katosi?”