Lähes 150 brittiä saapui Ouluun viiden kilometrin lenkin takia – Parkrun-kulttuuri elää myös Oulussa
Pokkinen Parkruniin osallistui lauantaina 173 ihmistä, joista ylivoimainen enemmistö oli saapunut Brittein saarilta. Kuvat: Pasi Rytinki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Parkrun on lauantaiaamuisin järjestettävä juoksu- ja liikuntatapahtuma, joka on 20 vuoden aikana levinnyt Lontoon esikaupungista eri puolille maailmaa – myös Ouluun. Viime lauantaina Ouluun saapui lähes 150 juoksuturistia Isosta-Britanniasta osallistuakseen maailman pohjoisimpaan Parkruniin kauniissa suistomaisemissa.
Syyskuinen lauantaiaamu Pokkisenpuistossa näyttää hieman erikoiselta. Nurmikolle on kokoontunut parisataa ihmistä, lähes kaikki heistä juoksuvarusteissa. Erikoisinta on, että valtaosa porisee paksua brittienglantia erilaisin aksentein.
Selitys on siinä, että lähes 150:n ihmisen ryhmä Brittein saarilta on saapunut Ouluun juostakseen tai kävelläkseen viisi kilometriä maailman pohjoisimmassa Parkrun-tapahtumassa, Pokkinen Parkrunissa, joita on Oulussa järjestetty kolmen vuoden ajan lauantaisin.
Suomen suurin
Parkrun-tapahtumat kokoavat ihmisiä puistoihin eri puolilla maailmaa juoksemaan tai kävelemään viiden kilometrin matkan, minkä jälkeen mennään yleensä vielä yhdessä kahville tai aamiaiselle. Juoksu alkaa aina lauantaiaamuna, Suomessa kello 9.30.
Tämänkertainen tapahtuma on 140. kerta Oulussa, ja britti-invaasion myötä siitä tuli suurin Suomessa koskaan järjestetty Parkrun-lauantai kaikkiaan 173 osallistujallaan.
Catherine Brook ja Martin Heighway kertovat, etteivät oikein tienneet, millaiseen säähän Suomessa pitäisi varautua.
Oulun Pokkinen Parkrun on pyörinyt muutaman kymmenen ihmisen muodostaman juoksijoiden ja vapaaehtoisten joukon voimin, mutta on myös aktiiviharrastajia, jotka kiertävät Parkrun-tapahtumia eri puolilla maailmaa.
Heihin kuuluvat Martin Heighway ja Catherine Brook, jotka ovat saapuneet Ouluun Englannin etelärannikolta Gosportista, Portsmouthin kupeesta. Heighwaylle Pokkinen on 153. Parkrun-tapahtuma, Brookin saldo on jo yli kahdensadan. Heighway sanoo, että monella brittien matkaseurueesta määrä on vielä suurempi.
”Ei tässä mitään salaisuutta ole – jos on aikaa ja rahaa, miksipä ei. Itse lopetin alkoholin käytön muutama vuosi sitten terveyssyistä, ja nyt käytän Parkrun-matkoihin ne rahat, jotka ennen olisivat menneet oluen juontiin. Onhan tämä paljon terveellisempi harrastus”, Heighway kuittaa ihmettelyt harrastuksen erikoisuudesta.
”On tässä toki myös tietty yhteisö, täälläkin on paljon tuttuja kasvoja. Toivottavasti onnistumme innostamaan myös paikallisia ihmisiä osallistumaan näihin tapahtumiin”, Heighway sanoo ja kertoo, että viikonloppumatkan suunnitelmiin kuuluu myös vierailu Joulupukin pajalle Napapiirille. Seuraavalla viikolla on edessä Parkrun Saksassa.
Dianne Ronson (vas.), Neil Hewitt, Peter Kerridge ja Tracey Kerridge halusivat kokea maailman pohjoisimman Parkrunin.
Iloisissa tunnelmissa juoksuun valmistautuva nelikko Dianne Ronson, Neil Hewitt, Peter Kerridge ja Tracey Kerridge kertoo saapuneensa Ouluun Sowerby Bridgestä, Länsi-Yorkshiresta. He kaikki kertovat osallistuneensa yli sataan Parkruniin eri puolilla maailmaa.
”On mukavaa vierailla erilaisissa paikoissa. Tuskin olisimme tännekään koskaan tulleet muuten kuin näiden ihmisten kanssa”, Ronson huomauttaa. Ryhmä kertoo nauraen, että brittiläiset juoksuturistit täyttivät melkein koko yöjunan Helsingistä saapuessa. Koska tämä ei ole totista urheilua, illalla saatettiin nauttia myös ravintolavaunun antimista ennen valmistavia unia raiteilla.
Juna oli perillä vain noin puolitoista tuntia ennen starttia. Syyskuinen lauantaiaamu on kolea ja tuulinen, mutta englantilaiset eivät ole pohjoissuomalaisesta säästä moksiskaan – he ovat tottuneet.
”Täällähän on parempi sää kuin odotimmekaan”, Ronson sanoo.
Tämäkin seurue aikoo suunnata Oulun jälkeen Napapiirille.
”Mutta onkohan Joulupukki vielä töissä?” Peter Kerridge aprikoi.
Kilpailunjohtaja Lorna Koskela antaa osallistujille tarkat ohjeet ennen starttia.
Koska väkeä on poikkeuksellisen paljon ja reitti kulkee yleisillä kulkuväylillä, ennen matkaan lähtöä osallistujille annetaan tarkat ohjeet. Kyse ei ole kilpaurheilusta, mutta kaikille otetaan aika, ja kärkijoukko lähtee matkaan aktiivijuoksijoiden ripein askelin. Peräpäässä tullaan leppoisasti kävellen, ja muutamilla on naamiaistyyliset asut.
Tarkasti organisoitu
Nopeimpia voi odottaa maaliin parinkymmenen minuutin päästä, joten välillä ehtii jutella tämänkertaisen run directorin eli juoksunjohtajan Lorna Koskelan kanssa. Erikseen on vielä kaksi event directoria eli tapahtumanjohtajaa, mikä kertoo siitä, että Parkrunin leppoisan luonteen takana on tarkasti organisoitu tapahtuma.
”Minun tehtäväni on varmistaa, että tapahtuma sujuu suunnitellusti. On oltava riittävästi vapaaehtoisia mukana: jos esimerkiksi ei ole ryhmän takana kävelevää henkilöä, juoksua ei voi järjestää”, Koskela kertoo. Tarvitaan myös ajanottajia ja muita järjestäjiä, tällä kertaa tavallista enemmän, kun osallistujiakin on poikkeuksellisen paljon.
Lorna Koskela kertoo saaneensa Parkrunin ansiosta uusia ystäviä eri puolilta Suomea ja maailmaa. Bumerangi kiertää eräänlaisena viestikapulana osallistujien välillä.
Lorna Koskela on Turkuun kotiutunut britti, joka on kiertänyt lähes seitsemän vuotta juoksijana ja vapaaehtoisena Parkrun-tapahtumissa eri puolilla Suomea.
”Kärsin Suomessa talvimasennuksesta, kunnes opettelin juoksemaan. Sanoin ystävälleni Englannissa, että olisipa täälläkin Parkrun, ja hän tiesi kertoa, että Tampereella on”, Koskela kertoo. Tampereen Parkrun täyttää seitsemän vuotta tänä syksynä, ja sieltä tapahtuma on levittäytynyt eri puolille Suomea – tosin Koskelan harmiksi ei vielä hänen kotikaupunkiinsa Turkuun.
Maailmanlaajuisesti tämä lauantaiperinne täyttää nyt 20 vuotta, sillä ensimmäinen Parkrun juostiin Lontoon esikaupunkialueella sijaitsevan Teddingtonin Bushy Parkissa 2. lokakuuta vuonna 2004. Paikalla oli 13 juoksijaa. Parin vuoden päästä siitä idea alkoi levitä ensin Englannissa ja sitten ympäri maailmaa, ja puistojuoksijoiden yhteisö on kasvanut satoihin tuhansiin ihmisiin.
Oululainen ensikertalainen Eero Nurkkalainen oli lauantain Pokkinen Parkrunin nopein.
Kun ensimmäiset juoksijat saapuvat takaisin Pokkisenpuistoon, käy ilmi, että brittien henkilöylivoimasta huolimatta paikalliset ottavat kolmoisvoiton, vaikka ei tässä ihan tosissaan kilpaillakaan.
Ensimmäisenä maaliin saapuu Eero Nurkkala, aika on tasan 20 minuuttia. Oululainen Nurkkala on ensikertalainen Parkrunissa. Juoksijana hän määrittelee itsensä aktiiviharrastajaksi, mistä kertoo myös päällä oleva Bostonin maratonin paita.
”Olin kyllä kuullut Parkrunista ja tarkoitus on ollut osallistua jo aikoja sitten, mutta minulla on yleensä pitempi lenkki ohjelmassa lauantaiaamuisin. Nyt päätin tulla, kun kuulin, että tulee turisteja paljon, voi tulla vähän niin kuin maaottelu”, kertoo Nurkkala, joka sanoo juoksevansa lyhyempiä kisoja nimenomaan maratoneihin valmistautumista varten.
Toisena maaliin ehtii Juhani Saario ja kolmantena Oulun uusi kaupungininsinööri Eelis Rankka, joka kertoo osallistuneensa Parkruniin aikaisemminkin. Pokkisella on nähty juoksemassa myös kaupunginjohtaja Ari Alatossava, jonka kerrotaan tällä kertaa jääneen pois flunssan takia. Hän käy kuitenkin myöhemmin tervehtimässä juoksuturisteja illallisella.
Brittituristien matkan järjestänyt Andy Airey oli tyytyväinen Oulun tapahtumaan. ”Pääasia, ettei satanut. Parkrunin sääkeijut huolehtivat aina, ettei sada.”
Reilun neljänkymmenen minuutin jälkeen maaliin saapuu Andy Airey, joka tämän britti-invaasion Ouluun hoiti. Hän järjestää juoksuturisteille matkoja sekä Ison-Britannian sisällä että ulkomaille, ja hänen Airey Airways -Facebook-ryhmässään on noin 2200 jäsentä.
”Mikä mahtava tapahtuma, kaikkien aikojen pohjoisin Parkrun maailmassa!” Airey hehkuttaa hymyillen hengityksen hieman tasaannuttua. Hän kiittelee 60 vapaaehtoista, jotka olivat juoksijoiden tukena – osa heistäkin tuli Englannista asti esimerkiksi ajanottajiksi.
Airey kertoo harrastaneensa puistojuoksuja kymmenen vuotta, ja sinä aikana hän on osallistunut lähes 400 Parkruniin 325 eri reitillä: Englannin lisäksi muun muassa Australiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Malesiassa, Singaporessa, useimmissa Euroopan maissa ja kaikissa pohjoismaissa.
Matkanjärjestäjän hommat hän hoitaa päivätyönsä päälle iltaisin ja viikonloppuisin. Asiassa auttaa, että Aireyn vaimokin on innokkaasti mukana matkoilla, myös Oulussa.
”Tämä on hyvä tekosyy päästä reissuun viikonloppuisin. Meillä on yksi Britannian sisäinen matka kuukaudessa ja yksi ulkomaanmatka kuuden viikon välein. Tätä Oulun-reissua aloimme suunnitella jo viime lokakuussa.”
Harrastus vaatii paljon lentämistä, mikä voi nostaa esiin kriittisiäkin näkemyksiä.
”Ymmärrän sen, mutta koneet lentäisivät ilman meitäkin. Britannian sisäisillä matkoilla varaamme usein koko junanvaunun ryhmällemme, ja se on parempi vaihtoehto kuin jos kaikki ajaisivat kohteeseen omilla autoillaan. Tällaisilla valinnoilla pyrimme huomioimaan ympäristöasiat, mutta maailmassa on joka tapauksessa monenlaista harrastusmatkailua, kuten jalkapalloturismia, golfturismia, pyöräilyturismia, konserttiturismia…”, Airey huomauttaa.
Parkrun kokoaa yhteen hyvin erilaisia ihmisiä erilaisilla taustoilla. Osa tulee vain juoksemaan, mutta osa liittyy osaksi yhteisöä ja solmii ystävyyssuhteita juoksutapahtuman ohessa. Airey arvioi tuntevansa noin 500 puistojuoksijaa eri puolilta maailmaa nimeltä, ja kaikkein aktiivisimpia juoksuturisteja on noin sata.
”Juokseminen tuo meidät näihin paikkoihin, mutta sosiaalinen aspekti on tärkeämpi. Näethän, kuinka iloisia ja ystävällisiä kaikki ovat? Ketään ei juuri kiinnosta heidän oma aikansa, koska tämä ei ole kilpailu. Sen viiden kilometrin lenkin voisi juosta missä tahansa tai minä päivänä tahansa, mutta missään muualla ei saa samanlaista yhteisöllistä tunnetta kuin lauantaiaamun Parkrunissa.”
