Korisbuumia pyritään kasvattamaan: alakouluikäiset ilmaiseksi Oulu Basketballin otteluihin
Oulu Basketballin kauden ensimmäinen kotiottelu on 19. lokakuuta Ouluhallissa. Kuva: Mikaela Myllymäki
Korisliigapaikkaa tulevalla kaudella tavoitteleva Oulu Basketball kutsuu kaikki 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat ilmaiseksi joukkueen otteluihin. Suomessa on meneillään eräänlainen koripallobuumi, ja Oulussakin lisenssipelaajien määrä kasvaa.
Oulu Basketball valmistautuu lokakuussa alkavaan kauteen koripallon miesten I divisioona A:ssa. Osakeyhtiömuotoiseksi muuttunut ja junioritoimintaa pyörittävästä emoseurastaan Oulun NMKY:sta irroittautunut OBB on ilmoittanut tulevan kauden kirkkaaksi tavoitteekseen nousun Korisliigaan.
Seura ilmoittaa keskeiseksi tavoitteekseen myös tarjota elämyksiä oululaisille ja edistää yhteisön hyvinvointia koripallon parissa. Lokakuun 19. päivän kotiavauksesta alkaen kaikki 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät ilmaiseksi Oulu Basketballin kotiotteluihin. Aikaisemmin alle 7-vuotiailla oli ilmainen sisäänpääsy OBB:n kotiotteluihin.
”Urheilun vaikutus ihmisten elämään pitäisi olla enemmän kuin vain voitot ja tappiot. Esimerkiksi Espanjassa urheiluseurat osallistuvat yhteiskunnan toimintaan monella tavalla”, kertoo Oulu Basketballin urheilu- ja myyntijohtajaksi keväällä nimitetty Joni Vesalainen seuran tiedotteessa.
”Lasten ja nuorten hyvinvointi on Oulun tulevaisuuden kannalta tärkeää. Haluamme tarjota alakouluikäisille lisää ilmaista tekemistä talven arki-iltoihin ja viikonloppuihin koriksen ja kavereiden parissa.”
Myös YMCA Oulun eli NMKY:n ja Kempele Wild Ducksin alle 18-vuotiaat juniorit pääsevät jatkossakin ilmaiseksi otteluihin seurakortilla.
Kaudella 2022–23 tehtiin Koripalloliiton mukaan lajin ennätys harrastajamäärässä, kun lisensoituja pelaajia oli kaikkiaan 22 517. Oulussa koripallo ei ole koskaan ollut yhtä iso laji kuin monissa muissa kaupungeissa, mutta Oulun NMKY:n koripallon lisenssipelaajamäärä kasvoi toiseksi eniten Suomessa ja lisenssejä oli 440 henkilöllä.
Oulu Basketballin edustusjoukkueeseen on kesän aikana nimetty toistaiseksi kymmenen pelaajaa, joista neljä on oululaisia (Daniel Lepistö, Ville Koivisto, LePhong Dang ja Sheriff Sarr). Muut pelaajat ovat Pyry Kantomaa, Aapeli Syrjämäki ja Niko Mykrä sekä amerikkalaisvahvistukset Jermaine Hamlin, J.J. Kalakon ja Bryce Beamer. Joukkuetta valmentaa alkavalla kaudella Lars Ekström.
Kauden ensimmäinen kotiottelu on lauantaina 19. lokakuuta Lahti Basketballia vastaan Ouluhallissa.