Kaupungin sisäliikuntapaikat tekivät kävijäennätyksen viime vuonna
Oulun kaupunki järjestää monipuolisia liikuntapalveluja. Kuvassa pilatestunti Ouluhallissa vuonna 2022. Kuva: Harri Tarvainen.
Oulun kaupungin liikuntapaikkoja käytettiin ahkerasti viime vuoden aikana. Myös seniorikortilla liikkuminen oli suositumpaa kuin koskaan aiemmin.
Oulun kaupungin liikuntapalvelut vietti viime vuonna satavuotisjuhliaan, ja juhlavuoden kunniaksi kaupungin liikuntapaikoilla rikottiin myös aiempia kävijäennätyksiä.
Vuoden 2024 aikana Oulun kaupungin ylläpitämissä sisäliikuntalaitoksissa oli yhteensä yli 2,3 miljoonaa kävijää. Luvussa ovat mukana uimahallien, Ouluhallin, jäähallin, Heinäpään jalkapallohallin, liikuntakeskusten, Kastellin monitoimitalon, Vorellin liikuntahallin sekä Kasarmin liikuntasalin käyntikerrat. Koronavuosia edeltäneeseen huippuvuoteen 2018 verrattuna kasvua tuli noin satatuhatta käyntikertaa.
Yli 65-vuotiaille suunnattu seniorikortti kasvatti myös suosiotaan: seniorikortilla tehtyjä liikuntakertoja kertyi yli 280 000. Kasvua edelliseen vuoteen oli noin 25 000 käyntikertaa. Seniorikortilla voi käydä uimassa tai kuntosalilla arkena päiväaikaan ja viikonloppuna vapaasti kuntoilupaikkojen aukioloaikoina.
”Olemme äärimmäisen iloisia siitä, että olemme saavuttaneet näin vaikuttavat luvut 100-vuotisjuhlavuotenamme. Liikuntapaikkojen kävijämäärät osoittavat, että asiakkaat kokevat kaupungin liikuntapalvelut omakseen ja palvelumme vastaavat hyvin käyttäjien tarpeisiin. Kävijämäärät kertovat myös, että panostuksemme senioreiden liikuntaan on ollut oikea ratkaisu”, toteaa liikuntajohtaja Niina Epäilys.
Alkaneena vuonna paljon käyntikertoja kerännee ainakin Linnanmaan uusi uimahalli, joka avataan 3. helmikuuta. Uuteen uimahalliin tulee 25 metrin uintiallas, monitoimiallas, lastenallas sekä opetusallas.
Alv:n ja kustannusten nousu vaikuttaa maksuihin
- Oulun kaupungin liikuntapalveluiden maksut nousivat vuoden 2025 alusta alkaen noin 10 prosenttia. Tämä koskee kuntoilumaksuja, liikunnanohjauspalvelujen kausimaksuja sekä harjoitus- ja kilpailuvuorojen maksuja. Uudet hinnat sisältävät vuoden alusta voimaan tulleen arvonlisäveron korotuksen 10 prosentista 14 prosenttiin.
- Esimerkiksi aikuisen kuntoilumaksu, jolla pääsee muun muassa uimaan tai kaupungin ylläpitämälle kuntosalille, nousi 5,50 eurosta 6 euroon. Alennusryhmään kuuluvan kuntoilumaksu nousi 3,20 eurosta 3,50 euroon. Kuusi kuukautta voimassa olevan seniorikortin hinta nousi 30 eurosta 33 euroon.
- Hintojen nostamiseen ovat vaikuttaneet arvonlisäveron korotus sekä yleinen kustannustason nousu.